Polyrytmi etc.

Weird Al Yankovic - Another One Rides the Bus

2011-12-14T18:31:00.002+02:00

Bussimatkat ovat eroottisia.

Tänään istun matkalla yliopistolle bussissa. Vastapäätä heti on reilu kolmekymppinen tummaverikkö, laiha, jalat haarallaan minua kohti. Tämä riittäisi saamaan penikseni kovaksi, mutta vielä kiehtovampi yksilö on hieman kauempana, käytävän toisella puolella. Kauppistyttö, kovin nuori kauppistyttö, ajattelen. Otsatukka, mutta hiukset muuten taakse sidottuina. Kun hän nousee ylös poistuakseen bussista, näen että hänellä on hieman persettä, ei niin paljon että kääntäisi katseita sillä pelkästään, mutta se on jotenkin söpöä, jotain jota tyttö ei itse oikein huomaa vaikka sen kaikelle maailmalle näyttää. Hänen askeleensa on näistä asioista huoleton mutta silti maailmasta raskas, ja minulla olisi niin paljon annettavaa hänelle.

Omalle pysäkilleni vie vielä aikaa, mutta seisokki on päällä vielä kun nousen seisomaan. Bussissa yritän vielä tyynnytellä itseäni, mutta kun en saa tyttöä mielestäni noustuanikaan ulos, uskottelen itselleni ettei seisokkini nyt niin näy ja mitä sitten jos hieman näkyisikin. Kävelen yliopistolle, törmään onneksi vain yhteen puolituttuun naiseen ohimennen ja suunnistan lähimpään suht rauhalliseen vessaan. Penistäni ei tarvitse suostutella, sen kuin ajattelen tyttöä ja vemputan kättäni. Orgasmi antaa hieman odottaa itseään, mutta se on saavuttuaan syvä ja pitkä.

Yo-Yo Ma, Stuart Duncan et al. - Goat Rodeo

2011-11-10T23:45:00.003+02:00

Te ette ole kuulleet mitä te olette kuulleet te ette ole nähneet mitä te ootte nähneet. Te ootte vaan tuijottaneet äitinne tissiä ja muiden tissejä, te ootte vaan kuulleet mitä kuulla halusitte.

Te olette nähneet kaiken muttette ole nähneet niiden taakse. Olette nähneet varjojen leikin parkkiluolan seinällä, olette nähneet liekin jossa spuge lämmittelee talviöisin.

Te puhutte mitä puhutte, te luulette että teitä kuunnellaan. Te yritätte kuunnella, te teette parhaanne, te tulette huomaamaan että muut eivät ole kuulleet sitä mitä te olette kuulleet.

Te tulette ja menette, te jäätte vain vähäksi aika. Te jotka jäätte vähäksikin aikaa, te todella olette jääneet jälkeen. En tiedä, oliko se huono vai hyvä päätös.

Te huudatte. Te toivotte että teitä kuunnellaan. Te ette tiedä kuitenkaan.

Pariisin Kevät - Tämän kylän poikii

2010-08-07T01:17:00.003+03:00

(Joskus tämän blogini tarkoituksena oli peilata omaa elämääni kohtaamani musiikin prisman kautta, luoden samalla kronologiaa omasta elämästäni ja ajatuksistani että luoden minikritiikkejä ja tulkintoja kappaleista. Jälkimmäinen jäi, jossain vaiheessa. Halusin kirjoittaa enemmän itsestäni, eikä minulla ollut niin paljon uusia artisteja joita olisin kuunnellut. Spotify on viime aikoina parantanut tilannetta, mutta silti.)

Olen jo aiemmin valittanut kyvyttömyydestäni sosiaaliseen kanssakäymiseen, tarkalleen sanottuna yli neljä vuotta sitten. Tilanne on sikäli parantunut, etten kirjoita niin karseasti kuin ennen, enkä myöskään ole täysin uivelo bileissä hengatessa: mielestäni olen jopa kohtuullisen hyvä heittämään kevyttä small talkia, kunhan toinen osapuoli on halukas lähtemään mukaan läpänheittoon. Juominenkin onnistuu nykyään, ja sitä kautta myös tanssi, kunhan ilta jatkuu tarpeeksi pitkälle.

Luin hesarista että Arto Tuunelan biisi on yksi tämän kesän kesäbiiseistä. Eikä siinä mitään, viehättävä biisi. Tajusin vain samalla, että kesää aletaan jo vetää yhteen, enkä taaskaan tehnyt mitään sen jännittävämpää kuin käynyt pori jazzeilla kuuntelemassa totoa. No okei, olen mä siis jotain tehnyt, ja useampia kertoja terassillakin istunut. Ja tietenkin osan kesästä täyttää retkeily perheen kanssa ympäri suomea isovanhempia tapaamaan.

En tiedä. Tämä fiilis kyllä helpottaa taas syksyn ja opiskelijarientojen tullen. Tai sitten ei. Lukio-ihmiset ymmärsivät paremmin sitä luonnettani, joka ei halua olla koko ajan päällä ja menossa. Yliopistossa pitäisi kuitenkin olla koko ajan ja kaikkiin yhteyksissä ja ... en taas ymmärrä aivan, mitä yritän sanoa. Ehkä se on se, että ihmiset tulkitsevat kieltäytymiseni osallistumasta sosiaaliseen eventtiin liian herkästi siksi, etten välitä heistä. Ja se on monien kohdalla niin että hengaat aina tai sitten et koskaan. Onneksi ei kaikkien, mutta kuitenkin...

Tämän takia minun pitäisi puhua Tämän Kylän Poikiista, koska se ehkä avaisi paremmin ajatuksiani. Kokeillaan.

Tämän kylän poikii on tietyllä tavalla samalla energinen ja levollinen, uniikki ja kuitenkin miellyttävä, että se ei muuta voi ollakaan kuin kesähitti. Itse pidän erityisesti kuvasta pikkukylästä, jossa "naiset on kuin noitii/ ne kysyy, 'oot sie tämän kylän poikii?'". Tästä tulee kesäinen riiustelufiilis, suomen maaseutu ja sen ihanan persoonalliset naiset. (Ja samalla minua vaivaa se, että saan tämän yhteyden vain laulun haavekuvan kautta: oikeat suomen naiset ovat maailmaan kyllästyneitä, huoria tai mauttomia suorittajia.) (Huom. tämä siis tästä näkökulmasta. Ei male gazeä pysty vain ottamaan pois päältä liskoaivojen tasolla.)

Popiksi Tuunelan kappaleen tekee sen haavekuvamaisuus, ja se, ettei se oikein kerro mistään. Loistavana vetona laulun kertoja myöntää tämän, jonka jälkeen päättää nielaista auringon. Laulu tavoittaa kuitenkin fiiliksen, johon kuuntelija haluaa päästä, ja pääseekin, siksi pieneksi hetkeksi, kun hän kiroaa elämäänsä keskellä yötä opiskelijakämpässään eikä uskalla edes käydä esittelemässä itseään viereiseen soluun muuttaneelle, taas uudelle asukille. (Joka on tällä kertaa suomalainen, ja ne ovat juuri pahimpia.) Saati sitten että käyttäisi hyväkseen ne oikeiden naisten niin harvoin jakamat kiinnostuksen osoitukset.

"Ihmettelen miten kaikki lipuu ohi tulee juhannus ja joulu". Minä en ihmettele, minä pelkään.

Type O Negative - Everyone I love is dead

2010-04-17T00:30:00.004+03:00

Ai niin. Good Night Sweet Prince ja sitä rataa, rest is silence.

Peter Steelen kuolema järisytti minua vähän liikaa. Melkein itkin sitä facebook-statuksella, mutta päätin lopulta jättää sen vain kaverini statuksessa riehumiseksi. Kaverini suhtautui siihen kuin taistelutoverin menetykseen: paska juttu, mutta olihan se nähtävissä, ja jäähän meille hyvä muisto hyvästä jätkästä, ehkä kaunis ruumiskin.

Kaverini tutustutti minut alunperin lukion englannintunnin jälkeen kappaleeseen The Angry Inch. Se kertoo tyypistä, joka haluaa muuttua miehestä naiseksi, mutta operaatio menee pieleen: jalkojen jäliin jää vain titulaarinen angry inch. Tarina kerrotaan juuri oikealla asenteella, mixillä huumoria ja traagisuutta, niin että kappaleesta jää oudolla tavalla elinvoimainen muistikuva. Ja lisäksi se tuntuu olevan paljon rehellisempää puhetta kuin englannin tunnilla kuuntelussa käytetty hymistely siitä, miltä se tuntuu vaihtaa sukupuolta.

Myöhemmin teemme omapäiset jatkot ystäväni vanhempien kämpällä vetämällä teräviä ja katsomalla type o negativen videoista koottua dvd:tä yhtyeen kommentoimana. Peter Steele on porukasta selvästi vähäpuheisin ja ei-iloisin.

Että ihan hyvät muistot on. Oli vaan vielä sellainen tunne että yhtyeellä olis ollut vielä hyvä levy tai pari sisällään. En minä niin gooteista välitä. Hyvän itseironian omaavista äijistä kylläkin.

Pink Floyd - Breathe

2010-04-17T00:11:00.002+03:00

Minä olen oppinut hengittämään.

Juuri äsken yksin keuhkojani pihalle niin rajusti, että silmissäni alkoi sumenemaan ja meinasin pyörtyä. Jokin sisälläni sanoi kuitenkin, että "hengitä". Ja minä hengitin. Sisään-ulos-sisään-ulos, tahdissa joka toisessa kontekstissa tulkittaisiin hengästymiseksi.

Epäillen osasyynä olleen hammaslääkärini. Hän kehottaa minua aina hengittämään, vaikken itse edes huomaa kuin vähän jännittäväni.

Tammikuussa opiskelijatoverini sanoi löytäneensä blogini. Ei pitäisi kirjoitella näin hämäristä kappaleista, jos puhuu niistä muidenkin ihmisten kanssa. En ole sen jälkeen saanut impulssia jakaa mitään tietoa blogissani, vaikka onhan yksityiskohtaisuuteni varsinkin arkaluontoisten asioiden suhteen vähentynyt lukioajoista. Tuntuu jotenkin myös siltä, ettei blogini tarvitse enää perustella olemassaoloansa: sillä on historia.

Yliopiston ihmisten hyvyys ja avoimuus tuntuu edelleen hyvin hämmentävältä, ja satuttaa, kun huomaan etten itse kykene vastaamaan: en tiedä miten vastata, en tiedä miten olla sosiaalinen ja ilmaista välittävänsä ihmisistä. Haluaisin välittää, mutten ole aivan varma välitänkö. Onneksi moni on ihan iloinen vain siitä, että osallistun ainejärjestön tapahtumiin ja nautin heidän seurastaan.

Hain ja pääsin tutoriksi: itse sisälläni tiesin haluavani tuohon hommaan, mutta en olisi uskaltanut hakea ellei tiedossani olisi ollut että varsinkin miespuolisista hakijoista oli pieni pula. Olen nyt iloinen, että pääsin, ja samalla koko ajan helvetin neuroottinen ja ylivalpas omasta asemastani: koen ehkä välittäväni tästä yhteisöstä jo liikaa, ja ajatus siitä, että yhteisö sinällään ei tuntisi minua kuuluvaksi siihen, hangaroundiksi, tuntuu jollain tasolla liian todelliselta mahdollisuudelta. Vaikea arvioida, miten asia todellisuudessa on: he ovat huomanneet tämän hermostuneisuuteni ja epävarmuuteni, mutta eivät ilmeisesti välitä. Ja välittämättä jättäminen on samalla sekä helvetin hyvä että epävarmuutta lisäävä asia...

On omituista miten sitä huomaa päivä päivältä tietävänsä vähemmän ja vähemmän, ihan perusasioita. Ihan sitä miten pysyy hengissä.

John Lennon - Imagine

2009-09-27T18:52:00.001+03:00

Hey, this is John speaking (with his fingers). What's your first name?
> Cane
Hi Cane and all that.
> I am scared
Do you mind if I tell a few close friends you're scared ?
> I would, actually.
What would make you actually ?
> Who broke up the Beatles?
By the time we got to "Let It Be", we couldn't play the game anymore. We could see through each other, and therefore we felt uncomfortable, because up until then we really believed intensely in what we were doing. Suddenly, we didn't believe. It'd come to a point where it was no longer creating magic. Get it?
> Are strawberry fields forever?
I really couldn't say for sure.
> I liked Paul more.
You liked paul more ? That's not what I heard..
> Well, yes. I was just mad at you.
That's interesting.
> Should I teach the world to sing?
I think you should.
> Imagine all the people and so on.
Where are you?
> All alone.
I think there are a few exceptions.
> No. I am alone, in my apartment.
See what the Beatles think. That's very original Cane .
> I really don't care about the Beatles.
You really do? Cane , are you sure you do not care about the beatles ?
> I'm more a fan of your solo career.
That's why I really don't want to be labeled a cynic
> Where are you?
Where it's happening, man. Anybody digging it?
> Can you answer anything meaningful?
I have no idea, that's the publisher's problem
> Where is everybody?
It's been awhile...
> World is not fun anymore
Cane , let's change the subject.
> What would you like to talk about?
Something else
> Tell me about yourself.
There are 10 trillion books about the beatles. Why don't you tell me about you for a change? Is your hair real? What kind of dates do you like? Are you the smart one or the funny one? Can you sing me a song? It really gets old, you know.
> I'm the smart one and the funny one. That's my tragedy.
I really wouldn't wish it on anybody.
> I think in that respect we two are alike.
Why? It's all over the place.
> WE are all over the place.
Do you think I'm all over the place too?
> Yes. Yes, I do.
Well, I was given to understand that within a reasonable space of time there's a good chance. Going on tour?
> No. Going to hang myself.
It's not really important. Tell me some of the things you like to do?
> Well... I WOULD LIKE TO HANG MYSELF.
Is that a mantra Cane ?
> Yes, i suppose so.
Yeah, more disgrace, more noise. Like hell!
> Thank you for this chat
You're quite welcome! I think it's a self-conscious English thing.

Vesa-Matti Loiri - Spain

2009-09-27T18:23:00.004+03:00

Minä olen vain kiitollinen että olen päässyt näin sisälle tähän uuteen opiskeluympäristöön. Kaikki ovat niin ystävällisiä ja minä olen niin ystävällinen kaikille. Käyn paljon useammissa sosiaalisissa eventeissä kuin osasin pelätäkään. Onneksi ylirationaalinen puoleni ei unohda täyttää jääkaappia, uutta jääkaappia (vanha meni rikki kun se sulatettiin), niin, siis, krapulamuonalla, kananmunilla ja pekonilla.

Ja minä kokkaan taas! Tänäänkin tein porsaanfileetä, paistettuja herkkusieniä, paprikaa ja purjoa sekä tummaa riisiä. Porsaanfileepakkaus kehotti tarjoamaan sen hollandaise-kastikkeen kanssa, joka olis sekin varmaan ollut ihan kivaa, mutta mulla ei ole tarpeeksi kattiloita siihen.

Eräs uusista tuttavuuksistani, pitkä hujoppi ja ilmeisesti nuorin miespuolinen henkilö porukasta (vain vuoden me junior... ei voi käsittää) tutustutti mut hoasin kämpässään Al Jarreauhun. Spainin coverilla. Aivan uskomatonta. Hän myös naurahti Vesa-Matti Loirin versiolle, joka on kyllä sikäli melko kauhea, mutta suomennos on niin ihailtavan meta: kommentoi vaan sitä miten täytyy laulaa "ei ranskaa, ei saksaa vaan koreaa...", jos haluaa vakuuttaa kaikki.

Niin. Kaikki tytöt on varattuja. Tai eivät ole. Mutta minua pelottaa se että ne heivaa mut aivan samalla tavalla vain kavereiks kuin kaikki muutkin tytöt ennen niitä. Kaikki sellaiset saavutettavissa olevat ovat varattuja, ja joku, ainakin yks, aivan uskomattoman kaunis, ilmeisesti vapaa. Ainakaan ei ole sanonut mitään ettei olis. Ja omaisi vielä jonkinnäköisen käsityksen maailmasta ympärillään. Ja hymyn. En voi kestää.

The Crash - Ponyride

2009-05-16T14:47:00.003+03:00

Muutama loistava ajoitus eilen:

Olen näyttelijäystäväni kanssa juttelemassa etkoilla, että milloin meidän piätisi lähteä main eventtiin. Näyttelijäystäväni toteaa että alkuperäinen suunnitelma oli lähteä 15 minuuttia sitten. Hän kehottaa kysymään kauuniilta pojalta huoneen toiselta puolelta. Nousen ylös ja kerään lievästi komediallisesti voimia kysymyksen esittämiseen. Juuri kun olen avaamassa suuni, nousee kaunis poika itsenäisesti ylös ja ilmoittaa, että lähtö kolmen minuutin kuluuttua.

Myöhemmin, isossa tummassa tilassa olen kertomassa kavereilleni obsessionistani opettajapornoa kohtaan. Juuri tällöin hyökkää seuraan joku, joka sanoo "hei [cane]!" ja minä jään ihan pöllämystyneenä että kuka. Käy ilmi, että kyseessä on luokanvalvojani ylä-asteelta. Esittelen hänen lähdettyään hänet kavereilleni tämän obsessionin alkulähteenä. (Vitsi, olis pitänyt yrittää iskeä hänet.)

Vielä kolmas: juuri, kun bändi on alkamassa soittamaan, tulee isältäni tekstari: pikkusysteri on mielisairaalassa. Hupsista.

(ja btw, yritin keikan aikana hinkata yhtä tyttöä, tuloksetta.)

k. d. lang - Sweet Little Cherokee

2009-05-14T23:14:00.003+03:00

As a twenty-year-old person, I... I find it very hard to dream, to be naive and free-spirited and let the world fuck you, after reading texts like this. Because what Nathan does here isn't anything new: he basically says that everybody is a fuck-up in this part of his life, and in the same way, although everybody wants to be seen as a risk-taker, as a person that doesn't follow the stream. And then he tries to say, that one shouldn't listen to him, but make one's own mistakes, etc.

Why should I do so, when I can instead learn by reading about millions of people who today in the western world have just experienced the same basic things? I understand, it's part of life, and it's not something you shouldn't enjoy if you can: I'm fairly certain that you shall lead a happy life this way.

I don't have any desire to make the same mistakes that everybody makes. What does that entail? Minimal social life, minimal contact with other people, minimal sense of purpose, minimal reason to do things. (You see why these kinds of oratoriums end in trying to re-affirm the meaningfulness of being young.) 20 years, and my life is already over. I try and do stupid things, but I'm not brave enough. I don't think that I have anything to gain.

Maybe I will like myself better after twent years more. When I can allow myself to progress to that plane of misanthropy where I shall meet Mr. Rabin and all of my dear, dear friends, once again.

Paras vastaus:

Kid, I can only offer these pithy words of advice: try to get laid. No, really. That sounds like a glib dismissal, but I am quite serious. The only things worth learning at that age, good and bad alike, can be learned by doing your damnedest to get some ass. You don't necessarily have to do a wealth of things that make you uncomfortable, but it will take you just far enough outside your comfort zone to prove worthwhile.

If you succeed, you get ass. And ass...is good. And if you don't...well, you will almost certainly learn something from the experience that will benefit you for many years to come. And unlike just sitting around being a fuck-off with a bunch of other similarly awkward people in a common room somewhere, it won't make you feel like a total failure. You just sort of think, "Hmmm. Well that didn't work at all", and move on to the next one. And lest anyone think of it as an empty, trivial pursuit, remember: if you score, it's a damned sight more personally fulfilling and, possibly, advantageous for the species as a whole than locking yourself in a small dark room and listening to Pavement all fucking night.

All it takes is one, *one* unexpectedly wonderful human connection to make you feel a thousand times better about yourself, and about humanity as a whole. And if he/she turns out to be a psycho, fuck 'em, because they will be but one of literally billions upon billions of possibilities. Enjoy your youth, grasshopper. You'll miss it when it's gone, believe me.

Toinen samankaltainen:

risin, could you please extend that age limit to 28. I'm 28 and I want things to start getting good again real quick.

And yeah, I think the very fact that you're confused about this subject means that you'll turn out pretty well once you figure it out. It isn't quite as simple as Captain Ron puts it, but by "gettin' laid" he means put yourself out there. Your experiences as a confused 20-year old may not be unique in the scheme of things, but by experiencing you gain more confidence in your place in the world. Having that trust in yourself and the world will lead to experiences you can't even imagine yet.

I know a kid - 18 years old and just graduated from High School who has decided to put it all on the line and hang out with Improv groups in my town. The kid is pretty damn raw but I tell you he gets nothing but respect from the improvisers in their 20's and 30's. By the time he's 30 the kid'll probably own the planet.

Eräs lisähuomautus ensimmäiseen vastaukseen:

I also endorse the Captain's line with slight modification. Somewhere out there is someone you will find really cool and hot. Try to find him or her- you may end up finding them totally uninteresting after three months but those three months will be pretty cool. And even if it ends up being unrequited, it will inspire you to do stupid and adventurous stuff or at least get in better shape as you burn off your sexual frustration.

Irtolaineja lopuista:

Is [Cane] the girl from "Graveyard Girl"?

I've been to some Improv shows...those people aren't owning anything.

It's hard to suddenly go from partying all the time in an awesome college town to working all week as a receptionist, hanging out all night and weekend with your cats, and trying to mentally prepare yourself for the fact that a human being is growing inside your fucking abdomen that you will be completely responsible for. Post college life is a big fucking reality check.

if we could all get stronger and more vigorous with age, straight Benjamin Button style, we might be in a position to enjoy our bodies a little more.

Jesus Christ is everyone on this site trying to make it as a comedian?

Ja sitten minä pohdin että olisiko tällaisen copy-pasteemisen jälkeen mahdollista jäljittää. En usko. Toiseen suuntaan ehkä, ehkä ei. No, älä panikoi. Huomenna Crash, The. Kaveri soitti, oli unohtanut ostaa mulle lipun, että jos voisin ostaa itse, kerta hänellä ei ole accessia verkkopankkiin. Ei saa itseään tuntemaan erityisen tervetulleeksi se. Hyvin se menee.

(Ja haluan kuitenkin muistaa tämän. Haluan muistaa niin harvoja asioita.)

Leevi and the Leavings - Pohjoisen taivaan alla

2009-04-13T01:20:00.003+03:00

Tänään puoli viiden aikoihin soitan äidilleni ja kerron heränneeni vasta, ja että en tämän vuoksi nyt pääsisikään pääsiäiseksi kotiin. Olin herännyt itse asiassa kahdelta, joka olisi ollut kuitenkin jo aika myöhäinen aika lähteä kotiin. Olin varmistanut tämän pakottamalla itseni nukkumaan vielä vähän pidempään aina herätessäni.

Äiti sanoi arvanneensa tämän, sillä hän oli jo yrittänyt soittaa aiemmin päivällä kysyäkseen, pistääkö nakkeja minullekin paistumaan. Huomenna olisi ollut tarjolla karjalanpaistia.

Kysyin ruokalistan soittaessani eilen, töiden jälkeen. Ruokalista ei erityisesti sytyttänyt minua: karjalanpaisti on ihan ok, nakkikastike ei. En ole varma, oliko tällä jotain tekemistä Helsinkiin jäämiseni kanssa. Äitini ei ole erityisen monipuolinen ruuanlaittaja.

Olin soittanut eilen aiemminkin, heti herättyäni kymmenen jälkeen. Syy oli tuolloin se, että olin paniikissa, koska työvuoroni oli alkanut jo puoli kymmeneltä. Ja tässä ei ole kyseessä humaani kirjasto vaan vuokratyöfirman kassa kaupassa, jota teen keikkatyönä sen 15 tunnin viikossa kirjastoa lisäksi. Myöhästyminenkin pitää ilmoittaa vuokratyöfirman kautta. Onneksi tilaajakauppa ei ollut vielä edes ilmoittanut vuokratyöfirmalle myöhästymisestäni. Kävi ilmi, että kassoja oli liikaakin, ja lopulta sai puolet päivästä vain istuskella. Ihmiset olivat hamstranneet kaiken tarvittavan ilmeisesti jo torstaina selvitäkseen pääsiäisen yli.

Tuo turhanpanttina istuskelu vei kuitenkin voimat, ja lisätään siihen vielä univelka, joka oli alunperin syy miksi nukuin pommiin, niin ehdotin josko tulisin vasta tänään sunnuntaina perille. Olimme aikaisemmin sopineet about että olisin tulossa lauantaina vuoroni jälkeen, mutta mitenkään kiveen hakattua se ei ollut. Edes tulemiseni, mielestäni: äiti oli soittanut että "sinä olet varmaan tulossa pääsiäiseksi kotiin" ja minä olin ollut, että "no joo, kai" koska en noin suoraan olettamukseen jaksanut alkaa väittää vastaan. Oikeasti en alunperinkään ajatellut meneväni, sillä ensi viikon torstaina olisi partiokokous, jonka jälkeen voisin paremmin jäädä pitemmäksi aikaa mäntsälään. Useammaksi päiväksi siis.

Auto oli jo valmiina odottamassa minua liityntäasemalla, kun ehtisin tulla sillä kotiin. Avaimet ovat jääneet minulle muutamaa viikkoa takaperin, kun minun piti lähteä sillä partionjohtajakurssille, mutta sairastuin kuumeeseen juuri ennen. Vietin sen jälkeen viikon yksin toipilaana kämpälläni.

Äiti toteaa lopulta tämän päiväisessä puhelussa, että ei se mitään. Vaikka olivatkin jo pääsiäismunan piilottaneet minua varten. Ja tällöin jotain sisälläni särkyy, vaikka päätänkin puhelun peruslakonisesti.

Olisin lopulta kaivannut jotain seuraa. Nämä pitkät, yksinäiset viikonloput alkavat ottaa voiton minusta. Viime viikonloppuna tuli sentään kutsu radalle, ja pete parkkoselle nauramisen ja omituisissa, keski-ikäisissä baareissa käymisen ja kaverin erotarinan kuuntelun lomassa olin onnellinen. (Ero oli ollut jo ilmeisesti tulossa, mutta loppu meni erityisen ikävään nuottiin.) Minä kaipaan sitä ihmisten seuraa. (Ja kuitenkin, niin harvoin sitä saa. Viime joululoman yritin vängätä perhettäni pelaamaan lautapelejä tai tekemään jotain muuta yhdessä: ne päätti katsoa telkkaria. Että siihen tämäkin olisi varmaan lopulta mennyt.

Stephen and the Colberts - Charlene (I'm Right Behind You)

2009-02-09T13:10:00.005+02:00

Tänään minusta tuntui, että saattaisin sietää ihmiskuntaa.

Miksikö?

Uskaltauduin lähiön julkiselle kuntosalille. Kuten tavallista, mummot katseli kuin penskojensa huumediileriä ja kuten tavallista, hengästyin niin pahasti 15 minuutin jälkeen että meinasi taju lähteä. Kuitenkin, juttelin parin minulle ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa, toisen kanssa hieman ennen ja toisen kanssa paljon jälkeen tajunnan lähes menettämisen. Ensimmäinen oli vain jumppausohjeita, mutta toinen, eläkettä lähentelevän miehen kanssa, kun tulin suihkusta:

"Olit siellä rännin alla?" Hänen täytyi toistaa tämä muutaman kerran, sillä tajuntani ei vieläkään ollut kummoinen. Kun sitten kuulin sen, tulkitsin sen ilmeisesti oikein keskustelunavaukseksi. Luonnollisesti minulla ei ollut rännistä sen enempää sanottavaa, mutta jostain syystä halusin kertoa, että ei oikein luonnistu tämä kuntoilu liian pitkän tauon jälkeen. Hän totesi että niin se on hänelläkin, jos kolmesta viikottaisesta kerrasta jää yks väliin niin heti tuntuu. Mutta, kuulemma, toisaalta se sitten nopeasti korjaantuu takaisin, kun alkaa kuntoilemaan.

Mä olen läski.

Mä menin sitten sen jälkeen juomaan metromatkan toiseen päähän Wayne'siin laten ja croissantin hillolla. Vaikka kyseinen paikka on todellinen esterata siinä mitä pitää etukäteen tietää, mitä tilata, mitä pyytää, ja mitä ottimia käyttää, mihin istuutua, tuntui se tänään yllättävän siedettävältä. Yleensä hymähtelisin lankkulattialle ja pienille kasvinnotkoille, mutta tänään tuntui siltä että se kaikki oli itse asiassa huomaavaista ja kaunista, jopa laadukasta. Ne perushipit ja yliopistojuipit eivät ärsyttäneet yhtään niin paljoa. Kuvittelin pitäväni söpön ruskeapään kanssa hieman silmäpeliä. Tällaisessa paikassa kirjan lukeminen tuntuu kerjäämiseltä, että tule, istu pöytääni ja kysy mitä minä luen. Minä tein niin. Siis luin, pöydässä, yksinäni.
(Ja vielä kirjaa, joka oli poimittu kirjaston viihde/romantiikka-hyllystä. Mutta sen kirjoittaja oli Steve Martin, kyllä, juuri se.)

Sweden: Heaven and Hell Soundtrack - Ma Nana Na

2008-09-05T22:54:00.002+03:00

Minusta on tullut kusipää.

Tänään asiakas tulee ihan nätisti ilmoittamaan, että on valmis sovittuun tapaamiseen. Minä totean, että se ei ole minun vaan ylemmän henkilön kanssa, ja hän tulee sitten kuin tulee.

Voi että nolottaa nyt. Pitäisi pyytää anteeksi. Vaikka mä tarkoitin sen tietenkin ironisesti, että valitettavasti me emme voi nyt auttaa sen enempää, mutta kiva kun olette ajoissa. Ja se tuli ulos niin vähättelevänä, ylimielisenä ja ei todellakaan palvelualttiina. Voi vittujen takatalvi.

Välillä tuntuu siltä että vois tehdä oikeesti jotain sosiaalisten suhteiden eteen. Ihmiset alkavat vältellä muuten. Ei pitäisi luottaa siihen että ne tulee aina kun tarvitsee, ja että ne itse ottaa yhteyttä. Yksi muutti helsinkiin, lähetti osoitteen ja sano että saa tulla käymään. Muutama käy töissä tervehtimässä, mutta pitäis nähdä muutenkin. Yhdelle tein oharit, kun ois pitänyt sen statistikaverina esiintyä jossain dokumentaarisessa ohjelmassa. Lähetin viestin aamulla, että oon flunssassa tai jossain. Muistaakseni pistin useamman pikkuvaivan yhdellä kertaa: laskin että se on ymmärrettävämpää, tai siis vähemmän todennäköistä, että kukaan valehtelisi että on useampi sairaus, koska se on periaatteessa ihan turhaa, mut ihan mahdollista. No, lopulta sille oli muutama muukin kai tehnyt oharit,ja pahemmin.

Miksi en osaa ottaa yhteyttä ihmisiin?

Odotan oikeastaan mielenkinnolla ensi vuotta ja yliopiston sosiaalisia piirejä. Kyllä, ne varmasti väsyttää mut, mutta onpahan ainakin oikeita ihmisiä ja joku sosiaalinen viitekehys.

Maailma on mennyt paskemmaksi pitkin harppauksin. Minä en jaksa enää välittää.

Keksin muutaman hauskan sanankäänteen kirjaan. Sitä koossa joku 60 A4sta. Näillä näkymin tulee yhteensä jotain 200 yläpuolella.

Eikö minulla ole mitään muuta sanottavaa? Pitäisikö minulla olla?

Freud, Marx, Engels & Jung - En koskaan mene sänkyyn tyhjän pullon kanssa.

2008-07-01T16:12:00.003+03:00

Koska taide perustuu aina siihen elettyyn virheettömyyteen ja siihen havaintoon että me kiellämme itseltämme todellisuuden.

Camus’n epäonnistuminen: hän katsoo sitä suoraan. Ehkä välillä myös Lovecraftin.

Taide toimii niin kauan kuin saamme vilkaistua todellisuutta silmäkulmastamme ja sitten kuitenkin vakuutettua itsellemme, että kaikki on kunnossa, että kaikki on hyvin.

(Johan mun tisseille nauraa pikkulapsetkin).

Neljä Ruusua - Juppihippipunkkari

2008-05-13T19:25:00.003+03:00

Joskus herään hiestä valuen keskellä iltapäivää ja pelästyn itseäni ja sitä mitä minusta on tullut. En mitään erityisen hohdokasta jetset-elämää ympärilläni pyöritä, mutta kuitenkin: joka päivä ruokaa ulkoa ja kaikkimitähaluatikinä, tosin en nyt liikaa törsäile.

Tuli vain mieleen, koska

a) ystäväpiiri on niin toimeentulevaa. Enkä nyt tunne erityistä alemmuutta enkä panikoi sen vuoksi että pitäisi päästä jotenkin samalle tasolle (epäilen heidän osittain pitävänkin minusta lievän boheemisuuteni ja rehellisyyteni vuoksi). Mutta se elintason harha tarttuu. Tai siis. Sitä tuntee olevansa osa yläluokkaa. Ei mitään ylintä eliittiä, mutta kuitenkin. Toimeentulevaa.

b) sivarissa työtoverit, siis huomattavasti vanhemmat tuskailivat rahanmenoillansa, että mistä löytäis elämään tarpeelliset rahat. Pitää pyytää vaimolta yleensä. Ja sitten pitäis vielä ipanatkin elättää. En hennonnut todeta, että mun pääasiallinen dilemma on se, että pitäiskö sijoittaa joku tonni rahoista jonnekin vai ei.

Tai no, ehkä se syy kaikkeen tähän on lopulta se että törsään lähinnä ruokaan. Enkä siinäkään nyt missään Kämpissä käy. Määrä korvaa laadun. Muuten kulttuuriin niin satunnaisesti, vaatteisiin silloin kun tarvitsee. Juhlin siedettävän usein, mutta kuitenkin verrattain harvoin - eikä silloinkaan mene koko tiliä.

Sivariaikana kuukauden menot jää tätä nykyä vähäisemmiksi kuin päivä-ja ruokaraha.

Tosin, kyllähän minä olen aika onnellinen.

Isobel Campbell - The Cat's Pyjamas

2008-03-11T22:10:00.003+02:00

Tiedätsä mikä on mun mielestä säälittävin näky tässä maailmassa? Se on kissa, jota ulkoilutetaan keskellä lähiötä, valjaissa.

Siis en mä nyt eläinten ohjailemista vastaan siis noin niinku periaateessa oo, mitään vapauttakaa eläimet-järjestö puuhaa vapaa-aikanani. Ja kyllähän kissallekin pitää näyttää että kuka se on se boss, että se ei nyt ihan missä tahansa juoksentele ja ketä tahansa kollia pääse naimaan.

Muta valjaat onkin eri juttu. Ja siis taas, eihän nekään nyt noin niinkun periaatteessa huono asia oo siis esmerkiksiähn koira kantaa niitä hyvin. On niinku ei oliskaan mitään valjaita tai talutushihnoja, että kyllähän tässäkin nyt pystyy seikkailee, vuh vuh ja siinähän on naapurin musti, vähän kisailua ja silleen.

Mutta kissa sitten: siitä näkee ensimmäisenä ne valjaat. Niin epäluonetavasti sille on tungettu ne raajat retkottamaan levälleen, jotta se kato vois seurata nöyristelevästi emäntäänsä. Sen silmistä on kaikki toivo jo kadonnut, ja sitä myöte elämänilo. Jos sille antais leipäveitsen niin se takuulla viiltäs kurkkunsa siihen. On se surkea näky.

Van Halen - Jump

2007-09-05T15:51:00.000+03:00

Pitkästä aikaa joku loukkaa minua kiroilemalla.

Vitun sanominen ei itselleni ole koskaan ollut mikään ongelma; itse asiassa taisin käyttää sitä eilen partiokokouksessa, ja vielä aika turhassa asiayhteydessä. No, johtajia ne kaikki siellä oli, ja harvemmalla vittu. Vanhempien sukulaisten seurassa sitä vielä välttelee, mutta muuten virtaa kuin mahla, öhm, tammesta.

Mutta olin sitten pitkästä aikaa kannustamassa Hyvinkään Tahkoa superpesiksen loppuotteluun. Ei ratkennut vielä, olisiko ollut huomenna ratkaisuottelu. Viereen sattui istahtamaan perisuomalaisen "white trashin" määritteet hienosti täyttävä pariskunta, erityisesti mies, joka kirosi joka ikistä pientä Tahkon virhettä. Äänestä kuuli että hän otti ne raskaasti, joka on sikäli aika typerää, kun kyseessä on pesismatsi.

Raskaasti: siinä avainsana. Tajusin, ettei minua ole koskaan loukanneet niinkään puolihuolimattomasti lauseen rytmin vuoksi livautetut vitut ja saatanat tai sitten oikeassa ahdingossa ystäväni päästämät ärräpäät. Mutta tuossa tilanteessa, jolloin itselläni on lähinnä leikkimielinen sirkustunnelma, ei oikein tunnu soveliaalta, että toinen ehdoin tahdoin sitä saapuu latistamaan. Varsinkin, hyvä mies, vittu sehän on vaan pallo.

Vitusta nyt loppuhuomautuksena ennen kuin kokonaan unohtuu niin toinen pieni havainto.

Sörnäisten metroaseman R-Kioski, heti kuudelta aamulla. Kauppaan ryntää laillisen iän saavuttanut nuori nainen ja suunnilleen nelikymppinen mies, jäljessään vielä pikkutyttö, jää epäselväksi kummalle se on läheisempi ja miten. Tyttö, jota kyllä panisi muttei kauaa kuuntelisi, ryntää lehtihyllylle, kaivaa esiin jonkun Kunto-lehden, ja sirkuttaa miehelle, että se on hänen kuvansa kannessa. Mies hymyilee ja kuuntelee kärsivällisesti, sillä eihän sitä nyt koko ajan voi pillua saada. Nainen etsii lehtihyllyä, ja vetää esiin MeNaiset, jonka kannessa hän myös on.

Toistetaan vielä, että nainen ei ollut varsinkaan kasvoiltaan erityisen kaunis, tosin ei ollut mieskään. Ei suomalaisilla lehdillä hyvin mene, jos sama, ruma malli joutuu olemaan kannensievennyksenä useammassa julkaisuudessa samaan aikaan.

(Eikä mallillakaan, jos hänen täytyy noita lehtiä aamuvarhaisella paikallisesta kioskista etsiä, ostamatta.)

Patti Smith - Boy in the Bubble

2007-07-01T03:29:00.000+03:00

Muutama teoria.

1) Ihmiset eivät äänestä, koska kaikki on hyvin, tai ainakin elämä on paskaa lähinnä itsensä ja läheistensä vuoksi: politiikalla ei voi saavuttaa mitään.

2) Olen kirjoittaessani yrittänyt liikaa luoda yleistä tapausta, keskivertoa: vaikka ihmisiähän kiinnostaa juuri inhimillisyys, omaperäisyys, persoonallisuus. Antaa hahmojen vaan taivaltaa outoja ja vääriä polkuja, kunhan siinä on jotain huomionarvoista ja kunhan sen tekee mielenkiintoisesti.

3) Minä läskistyn - se on fakta. Mutta miksi? Ehkä minä haluankin olla tällainen. Anna-Stina Nykänen kertoi laihtumisestaan; miehet alkoivat kiinnittää huomiota, huudella rivoja. Ei kestänyt, lihoi taas. Ehkä minä oikeasti hieman pelkään naisten huomiota: paljon helpompi vaan kyhjöttää yksin ja itkeä miks kukaan ei rakasta mua, kun joutua hätistelemään morsianehdokkaita pois oikein urakalla.

Ehkä porno riittää mulle.

Ehkä mun pitäis ryhtyä pornotähdeksi.

Ehkä tuo on vähän vanha idea.

These are the days of miracle and wonder, don't cry babe, don't cry, don't cry.

Juno Reactor - Mona Lisa Overdrive

2007-05-02T01:01:00.000+03:00

(Disclaimer: harvinaisen epäkiinnostavaa ja epäjohdonmukaista vuotamista turhista asioista. En suosittele. Edes itselleni, blogini.)

Miten sinä voit olla kiinnostunut niistä?

Niin, tarkoitukseni nyt oli lähinnä osoittaa, että et sinä tuota kovinkaan pitkälle henkilökohtaisesta halusta valitse. Muistan sinun jo jossain vielä vuosi sitten valitelleen, ettet tiedä, mitä elämälläsi teet.

Minä näin sinussa joskus taiteilijan. Peräänantamattomasti teet kaikkesi, että tällaisen satunnaisen laiskottelijan sydän värähtäisi syvimmältä. Että tuntisi sen kaiken.

Sinä varmaan pidät Bachista. Hiljainen tyttö, mokomakin. Sinulla ei ole Peter Hoeegin mestaruutta, ei sitä tapaa, jolla viedä tarina kauniisti loppuun.

Sinulla ei ole tarinaa. Olenko oikeassa? Miksi minä sinussa näin sitä. Taiteilijaa. Tyttöä joka kärsii syvällä sisimmässään.

Ja sitten alat puuhastella jotain noin pinnallista, okei, siitä saa palkan. Ei kai se voi sinua oikeasti. En olisi uskonut sinusta.

Sinulla ei ole jumalaa, mutta luterilainen työmoraali löytyy. Mitä sinä odotat saavasi palkinnoksi?

Ja kuitenkin, oletko lesbo vai sitoutunut yksinäisyyteen loppuelämäksesi. Tästäkin näkökulmasta minä saattaisin olla täydellinen: annan sinulle tarpeeksi tilaa, hengitä, ota omasi, alistan jos tahdot. Lyönkin, mutta vain jos tahdot, mutta todennäköisesti et. Esitän. Kyllä, esittäisin puolestasi. Ja olisin täydellinen ihminen, jonka takana olla naisena, seistä, laittaa ruokaa ja leikkiä kotia.

Päätit sen sijaan sulkeutua kuoreesi, nait ensimmäiset kännit otettuasi ujoa teekkaria neljän vuoden päästä, muutat asumaan Espoon laitamille ja saat muutaman lapsen. Kuolet.

Oletko tajunnut sitä. Kuolet. Minä haluaisin suoda ihmisille tämän pikkuporvarillisen unelman. Mutta minä tiedän, haluan tietää, haluan uskoa, että sinä teet sitä juuri väärästä syystä. Ei siksi, että haluaisit, vaan siksi, ettet tiedä, mitä muuta haluaisit. Sinussa on syvällä ystävyyttä, lämpöä. Sinä haluat tukahduttaa sen. Mitä sinä haluat, helvetti? MITÄ SÄ HALUUT?

Ja silti, nyt käy se ilmi: minä olisin halunnut muuttaa sinua. Näkemään maailman minun silmilläni: se on mukava paikka. Jossa ei tarvitse suorittaa, harjoitella uupumukseen asti, mutta ei toisaalta tarvitse myöksään haaskata elämäänsä, tai päteä bilettämällä. Siinä saa vain olla ja rauhoittua. Hengittää.

Nautitko? Enkä tarkoita, että haluaisin tällä ehdottaa sinulle nautinnon tuotantoa. En ymmärrä, en.

Ja silti: nyt tunnen rakkauden häipyvän. Minä rakastin sitä inhimillisyyttä, lämpöä, joka sinussa oli. Oliko se todella noin pakon sanelemaa.

Mitä sinä haluat? Mistä sinä nautit? Sinä kuolet.

Olisit antanut minun vapauttaa sinut. No ei. Mutta nähdä sinut.

Kuka sinut näkee? Siltä teekkariltakin sinä kätket itsesi. Ei.

Siis. Etteikö saisi kiltti tyttö olla. Mutta, ymmärräthän. Elämässä on niin paljon muutakin kuin upottaviksi kulutetut ladut. Umpihanki, no joo. Ymmärrän, että se pelottaa.

Minä olisin voinut kantaa sinua reppuselässä. Samalla kun sinä olisit lämmittänyt minua. Ymmärräthän?

Vapaana: paikka lämmikkeelle, ei mielellään kovin suuri, sellainen jonka alle tukehtuu. Pieni ja söpö. Ei kovin räiskyvä, mutta pientä väriä en vastustaisi. Kykyä sopeutua, en sen takia että minun kanssani sitä tarvitsisi, vaan sen takia että minulla sitä on. Ei kylmä, muttei toisaalta käy ylikierroksillakaan. Olen valmistautunut tarpeen tullen korjaamaan ja huolehtimaan tästä lämmikkeestä, kunhan sen keskus on varma ja toimiva.

Boards of Canada - Devil is in the details

2007-04-24T22:35:00.000+03:00

Etsiä totuutta. Niin käsketään, sanotaan, halutaan uskotella elämän tarkoitukseksi.

Ei näin.

Elämän ydintä, suurinta totuutta ei ole tarkoitus paljastaa. Haluaisitko sinä kaivautua maan ytimeen ja päästää kaiken siellä vellovan magnan valumaan maan päälle?

Parempi vain keskittyä siihen pintaan. Ehkä vähän syvemmälle, ja joku voi kurkata mitä siellä on. Ja meidän muiden tukea häntä sen jälkeen.

Sillä todellisuuden ytimessä ei ole aurinko. Vaan pimeys.

Pet Shop Boys - Minimal

2007-04-23T08:48:00.000+03:00

Ja äitini kuulemma tarvitsee henkireikää. Hän tarvitsee kissaa ja koiraa. Jotka ovat lähinnä toistensa kurkussa kiinni, eivät kuitenkaan vahingoita. Leikkivät? Söpöstelyä, liikaa. Ja minä olen lukenut kaverini blogia ja saanut turhia vaikutteita.

Pikkuveljeni joutui tänään kuitenkin koiramme kohteeksi. Kävi sitä kurkusta kiinni kuin kissaa. Ei tykännyt. Huusi koiralle. Äiti ei tykännyt. Huusi pikkuveljelle.

Koira tärkeämpi kuin lapsi.

Hullu perhe.

Boards of Canada - Sunshine Recorder

2007-04-10T03:05:00.000+03:00

Välikevennyksenä: tajusin, etten ole koskaan tässä blogissa listannut hakusanoja, joilla blogiini on googlen kautta päätynyt. Kiitos postaustennimeämispolitiikkani, suurin osa googlen kautta tulleista on hakenut bändejä tai heidän kappaleitaan (mitä harvinaisempi ensemble, sitä todennäköisimmin blogiini päätyy. Tervetuloa, kaikki Boards of Canadan fanit!)

Mutta välillä tulee outoja ja pelkästään mieltä kiihottavia hakuja, jotka taitavat parhaiten blogini sisällön sanoakin. Seuraavan listan järjestys on ihan mutu.

Eli, top-9 hakusanoja joilla päädytään polyrytmi.blogspot.com:iin :
9) Amish
8) Seppälän vaatteet
7) sisäinen verenmyrkytys
6) alkoholin juominen leffassa
5) opettaja sperma
4) miten nainen isketään
3) voi vittu miksi
2) kiiran vittu
1) Seksiä sadetakissa

Coleman Hawkins - Body and Soul

2007-04-10T02:29:00.000+03:00

Sikäli on aivan liian helppoa kuvitella tulevaisuus välinpitämättömänä. Valtion perustuella kituutetaan, käydään alkosta ostamassa päivän vitamiinit, kirjastosta sielunruokaa, platonia ja heideggeriä. Nauraa sille kun muut juoksevat kuin muurahaiset, kantavat raskasta taakkaansa, tajuamatta situaationsa pakollisuutta. Sitä ettei tarvitsisi, sitä että voisi liittyä meidän seuraan ja pitää hauskaa, olla saavuttamatta mitään. Ehkä katsoa myös hieman simpsoneita, ja youtube ja blogit, pummin märät päiväunet.

Ja elämä: se tulee takaisin, räjähtää kasvoille, potkii munille. Siis kyllähän sitä voi yrittää olla välinpitämätön, onnistuukin. Mutta elämää on vaan yksi pakokeino, ei tarvitse kai mainita. Sitä tullaan tilanteisiin, joissa on pakko välittää, pakko osallistua, pakko tehdä valintoja. Pakko kohdata toinen ihminen: ei elottomassa luonnossa ole oikeasti elämää, ei edes eläimissä, vai millainen perverssi sinä olet.

Ja miten siihen elämän haasteeseen sitten vastaisi. No, tekisi töitä. Mutta mihin suuntaan, miten, mikä on tavoiteltavaa, tai pikemminkin: mihin minä pystyn vielä tarttumaan? Sillä olen kokenut jo aivan tarpeeksi verta hikeä ja kyyneleitä, haluaisin tällä kertaa saavuttaakin jotain. Jokin osa-alue pitää vetää vähän heppoisimmin, ja mikä siinäkin on pahinta: niilläkin osa-alueilla on ihmisiä. Perhe, työ-yhteisö, kaverit, rakastettu, satunnaiset kohtaamiset kirjaston lainaustiskillä. Ne vaativat huomiota kuin mitkäkin sokeat linnunpoikaset matoa. Vai pitäisikö nimenomaan laskea, kuinka paljon kukin haluaa, vaatii, tarvitsee, ja sen jälkeen päättää mille numerolle panostaa kaiken pelikassan?

Vai voisiko löytää juuri sille elämän-alueelle ihmiset joilla on sama kiinnostus siihen asiaan kuin sinulla, tai edellytys sinun panoksellesi? Niin, se olisi helpointa. Mutta sukua en valinnut, ja rakastetun pitää olla koko elämä, kaverit heittelee siinä ympärillä miten sattuu, nopeammin kuin minä joka tapauksessa, työ-yhteisö vaihtuu, siihen ei saisi kiinnittää liikaa huomiota, mutta sieltä sen rahan sinne alkoon kuitenkin saa. Miksi ei saisi ajatella toisin, miksei rakkaus saisi olla vain pieni sivuhuomautus, anekdootti, saadaan tarpeelliset hellyydenosoitukset ja omanarvontunnonpönkittämiset ja baanalle? (Ja vielä: miten sitä tämän ilmaisee mahdollisimman aikaisessa vaiheessa?)

I'm all for you, body and soul.

Kate Bush - Suspended in Gaffa

2007-03-19T16:51:00.000+02:00

Porvarihallituksen kunniaksi mediakritiikkiä.

Seppälä on ihastuttanut viime aikoina värväämällä mainoksiinsa kalliiden ja nirsojen supermallien sijasta ihan tavallisia ihmisiä, jotka tosin näyttävät huomattavan paljon kauniimmilta kuin tavalliset ihmiset. Se on sitä kameran linssin taikaa, joka ei koskaan tavoita minua, blogini.

No ok, kyllähän ne nyt hieman terveemmiltä näyttävät kuin ne anorektikot jotka ovat karanneet (vai tulevat karkaamaan?) ranskalaisesta pehmopornoelokuvasta. Itse asiassa näyttävät vartalostaan vielä yhtä paljon mainoksissakin.

Mutta nyt on Seppälä päättänyt alkaa kultivoittaa elämänhaluista mainontaansa ja kehottaa "hankkiutumaan eroon omasta hiirulaisesta". Tai jotain. Mainoksissa on näitä omien elämiensä supermallia kahtena. He ovat toisaalta kyyryssä, harmaissa, huomaamattomissa vaatteissa, ja toisaalta työntävät tätä persoonansa pois hehkuen kaikissa Seppälän kevätmalliston väreissä.

Mikäs sen parempi tapa parantaa omaa väriloistoaan ja leikkauttaa hiirenkorvansa kuin käydä kuluttamassa pari kymppiä Seppälän valikoimiin, ellei sitten halua alkaa niittämään pujoa, joka kohta on jo hiirenkorvilla. No, on se joka tapauksessa parempi tapa kuin kuluttaa se pari kymppiä aamutuimaan RAY:n Red Dog-pöydässä. Mutta takaisin asiaan, blogini.

Nyt on käynyt niin, että minulla on sangen erikoinen naismaku. Ja sattuu olemaan niin että minä jostain kumman syystä pidän hiirulaisista. Siis naisista. Sellaisista söpön pienistä, aroista, jotka voi ottaa kämmenelle ja vain halata. Että ei tarvitse räiskyä, näkyä, roihuta ja palaa loppuun. Siksi olen vähintäänkin hurjissani Seppälän viimeaikaisista toimenpiteistä maamme hiirulaisväestöä kohtaan. Ja pelkään, etten ole yksin.

Ja vielä lisäksi: haluammeko me kaikki todellakin olla koko ajan räiskyviä, kaikkien nähtävillä, huomion keskipisteenä? (Ja mitä vielä enemmän, Seppälän vaatteissa?!?) Mutta siis, emmekö me kaikki halua ainakin välillä olla hiirulaisia? Aina vähän arkoja, vähän hiljaisia, nöyriä? Edes silloin tällöin?

Älkää siis soittako tuholaistorjujaa hankkiutumaan eroon hiirulaisistanne. Tämän mainoskampanjaskandaalin rinnalla Oiva Lohtander & SAK tuntuvat ... no, hiirulaisilta.

Thievery Corporation - Richest Man in Babylon

2007-02-22T05:19:00.000+02:00

ja sitten me yritämme kuvitella
että demokratia ja aristokratia
olisivat toistensa vastakohtia

kuin
kylmä/kuuma
hellä/sidonta
välittäminen/rationalismi

ja sitten me kuitenkin
valitsemme jonkun muun, fiksumman, äänekkäämmän
ajattelemaan puolestamme

-----------------------------
(PS. Näin vaalien alla, blogini haluaa kehottaa uusmaalaisia tutustumaan Jyrki Kasven vaaliohjelmaan. Että siellä filosofikuninkaiden joukossa olisi edes joku, jonka teknologinen kehitys ei ole jäänyt Platonin ajoille.)

Safri Duo - Everything Epilogue

2007-02-19T16:35:00.001+02:00

Yritin viimein alkaa katsomaan Steven Spielbergin elokuvaa Münchenin kidnappausdraamasta ja sen jälkiseuraamuksista. En kuitenkaan päässyt alkutekstejä pidemmälle, ennen kuin minulle kerrottiin, että "inspired by real events".

Miksi tämä kerrotaan? Mitä lisäarvoa todellisuuspohja antaa, kun kyseessä on kuitenkin tarina?

Dokumentit eivät nauti kovinkaan laajaa suosiota, koska todellinen elämä on kuitenkin loppujen lopuksi melko tylsää siihen nähden, minkälaisia uhkia ja mahdollisuuksia pystymme kuvittelemaan. Toki joillekin saattaa olla järkyttävää tiettyjen organisaatioiden olemassaolo, mutta so what? Maailma on korruptoitunut ja ilkeä paikka.

Totuus on tarua ihmeellisempää, maailma on joskus julmempi ja kauniimpi paikka kuin kykenemme kuvittelemaan. Mutta mitä edes ovat ne oikeat tapahtumat, joihin München [mynjhhsien] perustuu? Entä jos Berkeley oli oikeassa: vain aistihavainnot ja niitä hallitseva minä on totta? Silloin elokuva on yhtä totta kuin se, mitä oikeasti tapahtui. Ja ennen kaikkea todellisemman tuntuista.

Jotta elämästä saisi kiinnostavan tarinan on siitä karsittava roimasti luppoaikaa ja turhaa paskanjauhantaa, small talkia pois. Minun koko lukio-ajastani (joka nyt kai sitten abiristeilyeskapismipaskan jälkeen kai on ohi?) saisi ehkä varttitunnin pituisen lyhytelokuvan, joka juuri ja juuri pystyisi pitämään katsojansa hyppysissä.

Ehkä suurin ongelma todellisuudessa, ja miksi sen kertominen tarinanmuodossa kiehtoo, on se, että harvoin saamme kaikkeen vastauksia. Miksi tuo tyttö katsoi noin, mitä tuon jätkän päässä liikkui, kuin se noin teki? Sellaiset tarinathan ovatkin inhoittavimpia, jotka eivät tätä vastausta tarjoile, tyyliin Jeffrey Eugenidesin Virgin Suicides. Tapahtumat on selvillä, motiivit ei. Tarina antaa tositapahtumille selityksen, ehkä myös inhimillisen näkökulman, subjektiivisen kertojan.

Ja jos joku tulee sanomaan, etteivät ne tapahtumat nyt ihan noin menneet, itse asiassa oli aika tylsää ja rutiininomaista, niin kuka sitä uskoo? Paljon mukavampaa on kytkeytyä kauniiseen valheeseen, tarinaan joka on lumoavampi kuin oikea tylsä jokapäiväinen paskankuohinta.

Anteeksi, blogini, että tässä(kään) postauksessa ei ollut punaista lankaa. Mutta tältä ajatukset näyttävät, kun ne tarjoillaan raakana, kuin elämä. Ilman turhaa hiontaa ja editointia.

Seminaarinmäen Mieslaulajat - Ajassa ja avaruudessa

2007-02-08T03:13:00.000+02:00

ja taas yhden kerran näpit jäätyy, missä se bussi taas viipyy, vittu pitää olla niin aukealla tää pysäkkikin, no vihdoinkin se tulee, sen näkee kaukaa, viimeisen metron ihmiset vielä ehtii juosta ennen kuin bussi lähtee, joku tapajuoppo ja sitten yksi suhteellisen kiinnostava typykkä, mä muistan nähneeni tuon joskus ennenkin sillä oli muuten ihanan mustavalkoinen puvustus ainoastaan punaiset nahkahansikkaat ja sen muodot ovat mukavan tavalliset tukka sellainen haavoittuva ja älyttömän söpö, kaikin puolin siis, mutta antaa olla, mennään vaan ihan rauhassa istumaan, ja mitä vittua, se typykkä istuu mun vierelle, vaikka olis tuolla bussissa kai vielä muuallakin tilaa, tai no olis ja olis, tekikö se sen tahallaan, halusko se mun viereeni, mutta mullahan on tää spurgumainen takki ja muutenkaan en näytä tänään hurmaavalta, tuskin, ja mitä se musta välittäis, tietenkin luulee vanhemmaksi kuin olen, sen oma kandidaatintutkinto on varmaan valmistumassa, mutta on täällä tilaa, ja se pitää katseensa jännittyneenä suoraan eteenpäin, tai siis taaksepäin, nää on nää penkit joissa istuu eri päin kuin koko muu bussi ja silloin näkee kuinka kaikki tuijottaa sua taaempana, mä hengitän ja se hengittää mun hengityksen tahdissa, jännittyneesti, yritän katsoa sitä syrjäsilmällä muttei siitä tuu mitään, en mä uskalla katsoa, ja mitä tällaisessa tilanteessa nyt sitten muka pitäis sanoa, miten naisia isketään ruuhkabussissa ja kaiken lisäks me ollaan menty jo joitain minuutteja, tuntuis oudolta nyt avata suu, mutta jokin outo odotus leijuu ilmassa, ei pelkästään sellainen turhanpäiväinen tiistaiaamu vaan tää on jotain muuta, mutta mitä helvettiä tässä voi sanoa, tai eikö se voi itse sanoa, voi vittu miks miehen pitää aina tehdä eka siirto, ja mä vielä en mahdu kunnolla tälle penkille, tai no mahdu ja mahdu, pitää nuolla bussin seinää ja silti tuntee sen sivureiden kosketuksen, ja voi vittu, kohtahan tässä on mun koulu, mut en mä nyt voi jäädä, mä en millään voi kehdata poistua bussista ja pyytää sitä väistämään, koska se näyttäis omituiselta jos mä hermostuisin siinä, ja varsinkin kun mä kuvittelen koko jutun, ei se voi olla musta kiinnostunut, joten jatketaan nyt sitten, tässä pysäkillä tulee omituisesti huutava ja riehuva lapsi äitinsä kanssa kyytiin, käännämme päämme yhtä aikaa katsomaan sitä, hymyilen, tässä voisi olla small talkin aihe, mutta en tiedä, hymyileekö hänkin vai onko vaan pahoillaan, jos hän uskaltaisi hymyillä niin hän olisi täydellinen minulle, muutenkin älyttömän hyvä, mutta minä vaan vaikenen ja annan asioiden mennä omalla painollaan, ja nyt se sitten jää, yliopiston kampuksen kohdalla tietenkin, olis pitänyt arvata, ei vilkaisekaan minuun päin, en tiedä, että senkö takia että ei se oikeesti oo kiinnostunut vai että se ei vaan välitä, minä jatkan vielä seuraavalle pysäkille, jossa vaihdan takaisinpäinsuuntaan, ja siinä bussia odotellessa tulee mieleen, että ihmiset puhuvat aina vaan täyttääkseen tilaa, joku tutkimus tästä ollaan tehty, en muista, 70 % puheajasta?, ja voi vittu, tässähän olis ollut täydellinen aloitus:

mä: ”Niin.”
se: ”?”
mä:”Niin, ihmiset puhuu 70 % ajastaan vaan täyttääkseen tilaa.” ja jos se naurahtaa niin ”Ja tuosta ajasta 2 % käytetään tekaistujen prosenttilukujen esittelemiseen” ja sitten oltais voitu jo esittäytyä, voi vittu, miks tää tulee mieleen vasta nyt, mä haluisin mennä ajassa ja avaruudessa vartin taaksepäin, muttei se onnistu voi vittu mun saamattomuutta.

I Was a Teenage Satan Worshipper - Candy Candy!

2007-02-02T00:12:00.000+02:00

olethan sinä jo huomannut
miten vanha kansa pyydystää
keitostaan sattumia

ja sitä luulisi
että ne sattumat
jotka rikkovat rytmin
keiton tasaisen maun
olisivat tuomittavia

mutta oikeastihan ne ovat
juuri se syy
miksi keittoa vaivaudutaan syömään

System of a Down - Needles

2007-02-01T21:45:00.000+02:00

"I cannot disguise
All the stomach pains
And the walking of the canes
When you do come out
And you whisper up to me
In your life of tragedy"

Ai niin, cane tarkoittaa englanniksi myös kävelykeppiä. Sellainen tämä nettialiakseni minulle on, kun kirjoittaminen sujuu. Muuten lähinnä rullatuoli, josta puuttuu pyörä.

Yksi asia mistä voi olla varma elämässä: se yllättää aina. Tiistaista asti minun olisi pitänyt lukea neuropsykologiaa. Tulos: pyörin tiistain kaupungilla ja messengerissä, keskiviikon ja torstain nukun. Nyt yksi yö aikaa lukea aivotoimintaa.

Varsinainen tragedia. Mielenkiintoinen aihe, johon ei aikaa syventyä, vaan pitäisi teho-opiskella. Ei näin.

Wikipedia sanoo tragediasta: "In general usage a tragedy is a play, movie or sometimes a real world event with a sad outcome. [Aristoteles seiz] it is a form of drama characterized by seriousness and dignity, and involving a great person whose downfall is brought about by either a character flaw or a conflict with some higher power such as the law, the gods, fate, or society. It should be noted, however, that the definition of tragedy that Aristotle puts forward merely requires a reversal of fortune from bad to good (as in the Eumenides) or good to bad (as in Oedipus Rex)."

No, eipä tuosta tullut hullua hurskaammaksi. Joku on sanonut että tragedia päättyy aina kuolemaan, ja komedia avioliittoon. Joku taas on väittänyt, että tragedia on joutua katsomaan Idolsia. Okei, minä.

Silti haluaisin tässä yhteydessä esittää, blogini, että tragedian ydin on lopputuloksen ennaltamääräytyvyydessä. Siinä, että heti alussa voidaan nähdä ne voimat, jotka aiheuttavat tämän keskushahmon väistämättömän huonon onnen. Oidipuksen kohtalo ennustetaan jo tarun alussa, oidipuksen ollessa vielä vauva. Loppu on kertomusta siitä, miten omituista reittiä lopputulokseen, eli siihen että Oidipus tappaa isänsä ja nai äitiään, päädytään.

Ja kun joutuu katsomaan Idolssia, niin hulluksihan siinä tulee. Tai ainakin surulliseksi.

Tragedia on siis tarina, jonka lopputulema tiedetään ennalta. Ja elämä yllättää aina.

Ja siksi elämä ei ole tragedia.

Kate Bush - The Saxophone Song

2007-01-18T23:02:00.000+02:00

Adolphe Saxin nimi elää tänäkin päivänä. Pitäisi kai itsekin kehittää uusi instrumentti, josta kaikki diggais, että hei, toihan svengaa, mutta mun nimi ei kyllä svengaa.

Sax kehitti foninsa yhdistääkseen huilun hienostuneen ääneen vähän lisää särmää ja saadakseen soittimen, jota pystyy soittamaan hyvin ulkotiloissa. Olihan se myös klasareille tarkoitettu, mutta kukaan ei tykännyt Saxin persoonasta, ja niin saksofoni ei sitten yleistynyt klasaripiireissä. Vaikka eräs Saxin ystävistä olikin Hector Berlioz.

Vaikka oli varmasti sakson fonilla käyttöä armeijan marssibändeissä, se yleistyi kunnolla vasta jazzin myötä. Yksi varhaisimpia saksofonin käyttäjiä jazzissa oli Coleman Hawkins. Toi tenorisaksofonin salonkikelpoiseksi. Ja siitä se sitten lähti: jokaisessa jazzkvintetissä oli yksi jäsen saksofonisti.

Tunnetuimmat saksofonithan ovat tenori- ja altto-saksofonit. Yleistyksenä voisi sanoa, että ne jotka haluaa näyttää coolilta, soittaa pääasiassa alttosaksofonia, ja ne, jotka oikeesti osaa soittaa, suosivat tenoria. Tenorin soundi on muutenkin coolimpi ja syvempi, siinä on enemmän sielua.

Kuitenkin, sanoisin näin yleisesti ottaen eli yleistäen, että saksofonistit ovat kaiken kaikkiaan hyvin rentoa ja mukavaa porukkaa. Jalat maassa, mutteivät tylsiä. Hyvin nautittavia seuralaisia.

Itse olen huilisti, mutta on tullut mieleen että voisi joskus opetella soittamaan saksofonia. Ja syy käy jo Kate Bushin kappaleesta ilmi: saksofonistit saa kaikki mielenkiintoisimmat naiset.

Eric Clapton - I Shot the Sheriff

2007-01-14T22:11:00.000+02:00

Ja sitten Eric-poika ottaa kitaran kauniisen käteen ja alkaa tulkitsemaan Bob Marleyta. Ihan. Mielenkiintoista.

Ihan hyvähän tätä siis on kuunnella. Kyllähän, blogini, ericclapton ja reggae ovat molemmat ihan hyvin rauhoittavaa ja elämälle tarkoituksen antavaa ääntelyä, ja jos Clapton, joka on jo kopioinut suurin piirtein kaikki bluesklassikot, päättää vaihteen vuoksi kopioida jamakalaista eksistentiaalista tuskaa, niin tuskin siinä mennään pahasti metsään. (Tunnetta olisi kyllä voinut annostella rennommalla kädellä.)

Mutta biisin mielenkiintoisin osa piileekin tekstissä. Lyhyt kertaus alkuperäisen version tarinasta: paha sheriffi epäilee kertojan tappaneen apulaisensa, ja lopulta kertoja ampuu itsepuolustukseksi itse sheriffin.

Tässä alkuperäisessä versiossa olen aina kuullut vahvan yhteiskuntakriittisen pohjavireen: mustaa kertojaa epäillään rikoksesta, erityisesti rasistisen, KK-klaanin jäsenyyden omaavan ja epäilemättä valkoisen seriffin vaikutuksesta. Teko näyttäytyy lopulta oikeutettuna kapinana vallitsevia olosuhteita kohtaan.

Claptonilla tätä ei kuule. Koko tarina onkin absurdia, Camus'n Sivulliseen vertautuvaa asioiden tapahtumista asioiden perään. Kertoja nyt vaan sattuu joutumaan tilanteeseen, jossa hän syyttömänä joutuu tekemään vastaavan rikoksen kuin mistä häntä syytetään. Shit happens.

Olin ajatellut kirjoittaa asiasta jo aiemmin sinulle, blogini, mutta nyt se tuli uudestaan mieleen Jonathan Coen hienon koululaisromaanin, Konnien Klubin, takia. Kirja sijoittuu 70-luvun englantiin, jolloin voi jo odottaa musiikin olevan aika tärkeä asia henkilöiden elämässä. Ja niinhän sitä tulee Claptonkin heidän puheenaiheekseen, muttei erityisen mairittelevasti: Eric-poika nimittäin menee ja alkaa huudella kännissä rasistisia kommentteja lontoolaisen klubin yleisölle. Henkilöt arvostavat tämän jälkeen Claptonia entistäkin vähemmän, kerta on jo sitä ennen rosvonnut kaiken mustan musiikin itselleen.

No, tiedä häntä. Kohta sitten kuitenkin tulee punk ja sekoittaa kaikki musiikkikuviot ja vallitsevan estetiikan. Enää 20-minuuttiset kitarasoolot eivät olekaan in. Shit happens.

Lue kirja, blogini, äläkä ota sitä Claptonin musiikkia jatkossa ihan näin vakavasti.

Raptori - Oi Beibi

2006-11-07T23:59:00.000+02:00

Onko olemassa parempaa tapaa muuttua täysi-ikäiseksi kuin kirjoittaa postaus sinuun, blogini?

Ja niinkuin moni muukin ennen minua, olen havahtunut siihen, kuinka sisällyksetöntä tämä täysi-ikäisyys loppujen lopuksi on. Alko ei ole vielä auki enkä sitä tule käyttämään muutenkaan, ajokorttiin menee vielä kuukausi.

Mikä se on se vastuullisuuden pyhä liekki joka kehooni on nyt laskeutuva? Minkä vuoksi minä olen nyt yhtäkkiä kykenevä ottamaan vastuun omista teoistani enkä ollut sitä esimerkiksi kuukausi sitten? En minä vieläkään osaa mitään, ja kaiken.

Päivän ohjelmassa on ensin lyhyt pistäytyminen maistraatissa (kirkosta eroaminen), sitten koulua, työhaastattelu ja Kuntaan syömään ravintolaan. Ihan jees, en halua enempää melua täysi-ikäisyydestäni pitää. Olen yrittänyt olla hiljaa asiasta koulussa, tai sitten saa koko ajan pelätä kun kaikki haluu mennä juhlimaan jonnekin. Ei jaksa nyt, sori.

Täysi-ikäisyys on vaan valtion luoma myytti, jota se tarvitsee voidaakseen luoda jonkinlaisen vedenjakajan jotain varten, joka ei toimi. Ihan vaan ärsyttääkseni ihmistä, joka keksi rinnastaa ihmisen iän ja vastuullisuuden ehdottomasti, kuuntelen Raptorin Oi Beibiä, josta ei tietenkään vastuullisena aikuisena saisi pitää, eihän siinä ole kuin nerokasta riimittelyä, tehokasta puberteettipojan mielenmaiseman kuvausta ja kunnioitettavaa piittaamattomuutta sosiaalisista normistoista.

Scissor Sisters - It Can't Come Quickly Enough

2006-11-02T20:45:00.000+02:00

Valmis kannattaa olla
vain tapauskohtaisesti

näitä perfektionisteja
jotka yrittää olla
valmiina kaikkeen

valmis ei ole yhtä suuri kuin "täydellinen"

tapauskohtaisesti?
siis tarkoitan, että valmistuu
lukiosta tai
on valmis suhteeseen
kaikkea tällaista

mutta elämään ei voi valmistautua kokonaisvaltaisesti
pitää tyytyä, KLISEE
ottamaan se vastaan
kuin tulee
se

Kari Tapio - Olen Suomalainen

2006-10-26T17:35:00.000+03:00

Tai tarkalleen ottaen, olen helsinkiläinen.

Sellainen olo tuli nyt näiden reilun kahden vuoden jälkeen. Kävin eilen nimittäin paikallisessa ählämipizzeriassa, ja omistaja osas ensimmäistä kertaa kysyä, että laitetaanko minulle se tavallinen. Tuli heti välitön ja kotoisa olo, vaikka samasta paikasta hankinkin vatsataudin puolta viikkoa ennen englannin yo-kirjoituksia.

Sama fiilis tänään ajotunnilla. Oltiin pyörimässä aika keskeisillä alueilla, josta opettaja totes, että voitais lopettaa kämpälleni. Yritän ensin hänelle selittää, missä kämppäni sijaitsee, mutta eihän siitä mitään tule. Pienen jahkaamisen jälkeen totean, että minähän voin itse asiassa suunnistaa kämpälleni itse. Tuli sellainen olo, että kotikulmillahan tässä ollaan.

Suunnistamista. Pitäis vielä laatia arvostelu tammen julkaisemasta "Eksyksissä"-novelli- ja runoantologiasta. Kirjoittajat suurimmaksi osaksi nuorempia kuin minä. Se näkyy, etenkin ylinaiveissa runoissa. Mutta onneks arvostelu painottuu ehkä enemmän esittelyyn, jolloin voi puhua yksilön omista henk koht kokemuksista joita tarinoihin ja runoihin pitää soveltaa ja sitä rataa. No problemos.

Suburban Tribe - While the World Awaits

2006-10-23T20:08:00.000+03:00

Siis minähän en, blogini, katso Big Brotheria. En tarkoita että tuntisin syvää inhoa tai kauhua sen tapaa sulkea pahaa aavistamattomat ihmiset juopottelemaan noin neljän seinän sisälle ja kiihottamaan suomalaisten mielikuvitusta. Siinä vaan ei ole tarpeeksi kiinnostavaa substanssia, että sitä varten hankkisin digivirittimen kämpälleni. (Joka pitää kyllä hankkia vuoden sisällä, mutta vielä on aikaa.)

Silloin tällöin kuitenkin tulee käytyä Kunnassa ja siellä näkyy Subtv. Armas perheeni katselee kyllä tuota ohjelmaa, vaikkeivät siihen kaiketi kovin kohtalokkaasti sitoutuneet ole. Minä lyöttäydyn katsomaan sitä, mutta vain varmistaakseni, että pääsen sen jälkeen ison C:n seuraan.

Mutta oikeasti. Kuinka mielenkiintoista on katsoa kun joku tamppaa mattoja? Ja sitten niillä on viellä niin ärsyttävät äänet ja turhat mielipiteet useimmilla (vaikka kai se fiksu sanottava herkästi muutamassa kuukaudessa loppuu.)

Karista pidän, ainoa hieman järjellisimmissä mitoissa oleva henkilö siellä.

Sikäli mielenkiintoinen tuo äänestyssysteemi. Sen lisäksi, että voi äänestää suosikkiaan jatkamaan, voi myös antaa miinusääniä sille tyypille, josta ei tykkää. Aivan mahtavaa, sillä tämänkaltaisessa ohjelmassa varmasti välittyy kilpailijoista herkemmin negatiivisia ja inhottavia piirteitä kuin mukavia ja positiivisia. Helpompi ehkä sanoa, että tosta en pidä, kuin että tosta pidän. Ja sitten kun ei pidä kenestäkään niin voi äänestää kaikille miinuksia!!

Tämä äänestystsydeemi pitäis ottaa käyttöön myös muualla, ainakin välittömästi ensi kevään eduskuntavaaleissa. Kaikki valittavat, etteivät löydä "itselle sopivaa ehdokasta." Mutta kaikki osaavat nimetä ainakin kymmenisen kus*päätä, joille ei missään nimessä saisi vallan kahvaa ojentaa.

Tehdään siis niin, että ensi vaaleissa äänestämme kaikki niitä ehdokkaita, joiden emme missään nimessä halua tulla valituksi ehdolle. Vähiten inhokkiääniä saaneet ehdokkaat voittavat. Tietenkin pitäisi voida äänestää enemmän kuin yhtä ehdokasta, sanottakoon vaikka kymmentä, jottei vain kaikki äänestäisi Tony Halmetta ja Paavo Lipposta.

(Onko ne kumpikaan ehdolla ens keväänä?)

The White Stripes - The Denial Twist

2006-10-20T08:23:00.000+03:00

Valvoin koko yön. Tänään ei muuta kuin ajotunti tuossa parin tunnin kuluttua. (Älkää liikkuko helsingissä jalkaisin jos suinkin mahdollista. Tai pyörällä. Tai autolla. Itse asiassa, lähtekää maanpakoon.)

Kävin heti aamusta kaupassa. Ja evankeliumi valaisi maailman: taivaalta satoi lunta. Kuin valkoisina viivamaisina nauhoina.

Olen tässä tämän yön ajan hakannut The White Stripesin The Denial Twistiä. Siis todellakin hakannut pianollani. Sen verran helppoa, kun on vaan about neljä sointua koko biisissä, eikä niissäkään turhaa monimutkaisuutta. Lukiossa voi tehdä musadiplomin, ja musta tuntuu että tää pääsee mukaan projektiini, jos vain suinkin opin nuo kaikki Jack Whiten rockmanööverit (eihän ne nyt niin hämmästyttäviä ole, mutta muun musiikin minimalistisuus tekee siitä aika kriittistä.)

Videokaan ei voi olla lähtökohtaisesti huono, sillä siinä on Conan O'Brien. Fanitan mitä tahansa missä Big C tekee cameo-esiintymisen. Se ei voi olla huono, sillä onhan miehellä paljonkin menoa. (Vai mitä sanotte sellaisista elokuvista kuin Storytelling tai Vanilla Sky?)

Ja video on muutenkin psykedeelinen, vaikeahkoilla optisilla harhoilla ratsastava yhden oton ihme. Toimii, vaikka sellaista saattoi bändiltä odottaakin.

Entä tuo musiikin poljento vielä; se iskee kuin ylikypsä banaani suoraan korvannipukkaan.

Coolio - Gangsta's Paradise

2006-10-19T16:30:00.000+03:00

Nyt on autokoulun teoriat ohi. Siihenhän ei mennyt kuin ... kolme kuukautta. 6/7-osaa kävin jo elokuun alkupuolella, mutta kuumeen takia jäi yksi tunti keskeltä pois, ja sitten olikin jo kirjoitukset. Oikeastaan yritin jo pari viikkoa sitten käydä uusimassa sen, ja siis vääntäydyinkin teoriaa kuuntelemaan. Tajusin vasta 2/3-osan tunnista mentyä, että olin käynyt jo sen tunnin.

No mutta, sen kunniaksi. Pieni uutiskatsaus.

Amisheista puhuinkin sinulle, blogini, jo aiemmin. Heidän koulussaanhan sattui valitettava ampumavälikohtaus joitain viikkoja takaperin: mies meni ja ampui oppilaita, lopulta itsensäkin. Mutta amish-yhteisö antaa anteeksi. He ovat olleet miehen leskeen yhteydessä ja tukeneet häntä menetyksensä johdosta.

Siis. Wau. En ole koskaan amisheja inhonnut, mutta nyt todella kunnioitan heitä. Eivät kaikki amerikkalaiset olekaan kostonhimoisia hulluja, kuten esim. Coolion kappale antaa ymmärtää.

Ranskalaiset taas ottavat askeleita huonompaan suuntaan. Ylen radiosta kuuli tänään juttua Ranskanmaalla säädetystä laista, njotta siellä saattaa saada rangaistuksen sanomalla, ettei Turkki tappanut armenialaisia 90 vuotta sitten, tai jotain. Sisällöllä ei ole niin väliä, vaan sillä, että ranskan hallitus päättää, mikä on totuus. Ja toisinajattelijat vankilaan. Näinhän me toimimme Eurooppalaisessa sivistysvaltiossa, varsinkin silloin kun kyse on Turkin eu-jäsenyystoiveiden sabotoinnista.

Lopuksi kauko-idän talouselämää mukavasti valaiseva uutinen: Kiinassa on golf tehty pakolliseksi aineeksi yliopistoissa, taloutta, johtajuutta ja lakia pänttääville. Mikäs siinä. Liikuntaa ja sosiaalisia suhteita. Milloin noita saa Helsingissä opiskella? Ois kiva gradua tehdessä välillä lähteä kurssille Taliin.

Chuck Berry - Route 66

2006-10-06T21:33:00.000+03:00

Yritin sitten viime viikolla viime tingassa hikettää äikän yo-arvostelua lähtemällä katsomaan Kansallisteatterin näytelmää "Lupaus". By Leena Lander. Kuuteen euroon sai liput opettajan 'kontaktien' kautta nopealla varoitusajalla, ja kun lauteilla näytti hikoilevan Jukka Puotila, niin mikä ettei.

Näytelmän sanoma oli kai suurin piirtein se, että Suomen sisällissodan aikana tapahtui julmuuksia, ja että sielläkin oli vain ihmisiä töissä. Niin. Kuin ei tuota olisi muuten tiennyt. Näytelmä keskittyikin etsimään sitten mahdollisimman taiteellisia tapoja "harrastaa" seksiä ja "tappaa" ihmisiä.

Niin ja sitten naurettiin niin mahdottomasti, kun pikkupoika sanoi että "Pillu" ja kun J. Puotila avasi viinipulloa puristamalla sitä reisiensä välissä.

Siis oikeasti. Suurin osa katsomosta oli eläkeläisiä ja ne nauroivat tällaisille jutuille. Olin hieman järkyttynyt kemistin ja isännän seurassa. Me tarvitsimme nauraaksemme hieman kehittyneempää huumoria. ("Tää pizza on niin mautonta. Samantien ois täyttänyt sen parsalla." "Hei, muistatteko te sen Sinkkuelämän jakson jossa Carrie jätti miehen sen takia kun sen sperma maistui parsalta?" johon minä: "Mun sperma ei kyllä maistu parsalta.") (No olihan tossa nyt oikeesti paljon enemmän kehittelyä ja aivotyötä vaadittuna.)

Tästä pettyneenä raahasin sitten seuraavana päivänä pikkusisareni katsomaan Pixarin uusinta massatuotetta, Autoja. Viime vuosina on Disneyn elokuvat tuntuneet niin massatuotteilta, tiedä sitten onko leffojen laatu laskenut vai olenko minä vain kasvanut.

No, periaatteessa taustallahan nyt on perinteinen ystävät-ovat-uraa-tärkeämpiä-moraali ja söpö rakkaustarina tytöille ja sopivasti toimintaa pojille. Mutta sen lisäksi komediaa ja oikeasti hauskoja kollaaseja ja punchlineja sekä hienoja näkymiä löytyi. Mika Häkkisen ääninäyttely nyt ei välttämättä vakuuttanut, mutta rooli oli sen verran pieni ja yksiviivainen ettei se haitannut.

Muuten ääninäyttelijät, erityisesti Heikki Silvennoinen, tekivät mahtavaa työtä autojen kanssa, jotka olivat persoonallisuuksia. (Aivan loistava idea tehdä Volkswagen kleinbussista groovaava hippi, jonka kanssa kiistelee aavikkomaasturi-kersantti!) Tällaisia persoonallisuuksia, joita Kansallisteatterissa ei ilmeisesti osata tehdä. Siellä osataan vaan miettiä panemista.

Kiva tietää että lastenkulttuuri on voimissaan. Toivottavasti lopettavat kulttuurista nauttimisen sitten minun iässäni, jos tässä on kaikki mitä tarjotaan.

Bodies Without Organs - Conquering America

2006-09-28T23:09:00.000+03:00

Ensimmäinen kontaktini Bodies Without Organsiin taisi olla juuri USA:n ainaiseen mollaamisen kyllästymisen jälkeen. Ei oikein fiksu päätös Alexander Bardin juuri silloin mennä ja tunkea yhtyeineen Bettina S.:än (jota katselin, koska luulin sillä tavalla kiinnostuvani ruotsin kielestä) laulamaan ameriikan valloittamisesta. Ei näin, blogini.

Bard oli persoonallisuutena ruudussa mielenkiintoinen, vaikkakin näkyi päältä, että kyseessä on homo. Korjaus nyt: biseksuaali. Mutta poikaystävän kanssa elää kuitenkin. Joten siis, teknisesti ajateltuna...

Lavashow ei kuitenkaan vakuuttanut. Kiiltokuvapoika, ihan ok:n näköinen nainen yksin syntikan takana ja Bard jossain taustalla hytkymässä. Ei saanut oikein mukaan.

Nyt kuitenkin satuin eksymään heidän musiikkinsa pariin uudestaan, ja viimevuotinen Prototype-levy tykittää ihan mukavasti. Sellaista perusjumputusta ja välillä ihan kivoja syntikkamelodioita, ehkä hieman yllätyksetöntä, mutta kuitenkin toimivaa.

Wikipedia määrittelee yhtyeen "puuttuvaksi renkaaksi ABBA:n ja Kraftwerkin välillä." Kraftwerkia on kuultavissa hieman vielä tällä ekalla levyllä. Jos kehitys oliskin mennyt siihen suuntaan.

Mutta ei. Yhtye lyhensi nimensä BWO:ksi (hei, Bodies Without Organs oli tosi kiva nimi!) (niin ja noin yli-iskevä nimi on vaan rahastusta) (ja kuulostaa kaiken lisäksi lähinnä joltain bigband-musiikkia soittavalta harrastelijayhtyeeltä, jonka laulusolisti päättää yrittää matkia Louis Armstrongia mutta päätyy vaan teho-osastolle) niin, siis yhtye julkaisi sitten Halcyon Daysin, joka on harvinaisen yhdentekevää. Ei sen musiikkia voi oikein muuten määritellä. Ehkä yhdentekevää ambienssia luovana joissain yhtätekevissä juhlissa yhtä yhdentekevien ihmisten kanssa yhdentekevien ihmissuhteiden parissa ja yhdentekeviä tunteita mielessään kelatessa menisi, mutta se olisi sangen yhdentekevää.

Bard on sentään filosofian luennoitsijanakin saavuttanut mainetta. Luulisi jonkun niin fiksun jätkän sentään tekevän hieman mielenkiintoisempaa musiikkia. (Äh, tylsä had ominem. Ad hominem. Senat sakasin.)

Ei tässä auta kuin mennä taaksepäin Bardin musiikillisessa menneisyydessä ja yrittää kaivaa jostain Army Of Loversia. Josta en saa käsiin muuta kuin Youtuben huonoresoluutioisia musiikkivideoita. On vaan hieman vaikea bändi näköjään saavutettavaksi, sekä laillisesti että vähemmän sen kirjaimeen luottaen.

Mike Oldfield - Moonlight Shadow

2006-09-25T17:06:00.000+03:00

Sain viimeinkin tämän Oldfieldin klassikon hankittua. Aikas pop, mutta kuitenkin toimii, niinkuin kaikki muukin Oldfield.

Tänään oli sitten äidinkielen otsikkoaineen vuoro. Kirjoitin aiheesta 33, jossa tehtävänä oli pohtia, mit päiväkirjojen julkisuus netissä kertoo ajastamme.

Keskustelupalstojen pohjalta voisi todeta, että moni on keskittynyt ihmisten itsetehostukseen, siihen miten halutaan näkyä ja olla persoonia.

Ok. Kyllähän osa tästä hommasta sitäkin on: että juuri minun huoleni ja minun kohdallani erityisesti mielipiteet vaikuttaisivat näiden tekstien lukijoihin. Ja erityisesti tämä pätee julkkiksiin, jotka mainostavat omia palvelujaan netissä, kuten poliitikot pressanvaalien aikaan. Tämä on kuitenkin vain kuunvalon varjo (mikä tapa yhdistää otsikko tekstiin!!!)

Mutta mutta. Tämä on kovin kapea-alainen näkemys blogimaailmaan, ja kertoo mielestäni siitä, ettei oikeasti ole tutustunut muihin kuin Sauli Niinistön blogiin, ja siihenkin kerran. Itse nostin esseessäni näiden ilmiselvien pointtien jälkeen tärkeimmäksi pointiksi blogien yhteisöllisyyden, sen, miten tässä luetaan toisten tekstejä ja saadaan omiakin tekstejä sitä kautta luetuksi. Tällä tavalla syntyy uudenlaista, globaalia vuorovaikutusta, ideoiden nopeata virtausta. Tämä mielestäni on leimallisinta ajallemme.

Ehkä tuo tehtävä oltiin vähän aseteltu niin, että suhtautuisi blogeihin kriittisesti. Onneksi en langennut siihen ansaan.

Kyllä mielestäni L:än olisi mahdollisuus, sen verran paljon itse ilmaisuakin hioin. Tosin aloin pelkäämään, että keskityinkö liikaa bloggaamisen erilaisiin mekanismeihin ja blogin määritelmään. Toisaalta tämä kertoo että tietää aiheesta jotain. Tiedä häntä. E sieltä kuitenkin tulee jo aineistoaineen pohjalta.

Nyt sitten englantia, ensi maanantaina. Ai pahus, matikan kurssikoe vielä torstaina.

Kaivakaa mulle hauta maanantaiksi. Joku sellainen paikka, johon kuu luo varjon kivasti.

Stevie Wonder - Isn't She Lovely

2006-09-24T20:01:00.000+03:00

Lee Young-Ae nimittäin.

Käytiin kemistiystäväni kanssa rentoutumassa Rakkautta ja Anarkiaa-filmifestivaalin tunnelmissa Bio Rexin Sympathy for Lady Vengeancen näytöksessä. Hyvin nautittava, vaikkakin erilainen kuin kaksi sitä edeltänyttä kylmää trilleriä. Lämpöä ja tunteita löytyi enemmän kuin juonta, eikä väkivalta ollut niin graafista. (Vaikka sitäkin ois voinut nähdä, vapautuakseen kaikesta murhanhimosta... mutta olkoon.) Suosittelen Park Chan-wookin töitä. Kaikille.

Niin. Tämä siis tässä yo-kirjoitusten lomassa. Nyt siis mennyt ensimmäinen äidinkieli ja filosofia. Toinen äidinkieli huomenna, enkun kirjalliset sitten viikon päästä siitä.

Ja tällä hetkellä tulossa vahva e äidinkielestä, ja filosofiasta taas about 39/36 pistettä. Ihan kivasti. Ehkä. pä.

Ei jaksa tuntea juuri nyt mitään. Muuta kuin tuijottaa Lee Young-Ae:n kasvoja. Kyllä kaukoitäläiset on sitten söpöjä. ^.^

Mamba - Valokuvia

2006-09-14T22:46:00.000+03:00

Vanhaa filosofiaa luki
jo Joseph Knechtkin aikoinaan
hegelistä hesseen on lyhyt matka

milloin loppuvat nämä ajatuksien irvikuvat
nämä ihmismielen omista käsitteistään tekemät
kultaiset vasikat

kaikki yrittävät olla toisiaan parempia
juuri minun teoriani on oikea
oikeassa oli vain Bradbury

silti minä pidän tästä
miten minä keksin vasta-argumentteja solipsismia vastaan
ja yhdistelen tietoani psykologiaan

nähdä koko kuva
elää kaikki hetket sisällään jotka Platon eli
kauniiden poikien katselemista lukuunottamatta

oppiainerajat ylittäviä tehtäviä
tradition tuntemista
argumentoinnin osaamista

ettei sortuisi ad hominem-argumenttiin
ettei ymmärtäisi Spinozaa väärin
ettei sensori saisi käyttää punakynäänsä

Kaikki ihmiset ovat erehtyväisiä
Kaikki YTL:n sensorit ovat ihmisiä
Siis: Kaikki YTL:n sensorit ovat erehtyväisiä

haasteen ottaa vastaan mielellään
masokisti kun on
ja toivoo ettei Derrida huomaa

"Weird Al" Yankovic - Amish Paradise

2006-09-05T23:33:00.000+03:00

Tähän sitä sitten ollaan tultu. Katselin eilisyönä Youtubesta amerikkalaisen huumorimuusikko Weird Alin tuotantoa.

Ette takuulla arvaa missä kahdessa lähteessä olin hänestä kuullut ennen kuin jostain sain nyt sytykkeen tutustua hänen tuotantoonsa tarkemmin.

1) Mies ja alaston ase -sarjan jossain elokuvassa tämä jätkä tulee samalla koneella kuin Leslie Nilsenin esittämä turhamainen poliisi. Perillä odottaa punainen matto - Yankovicille.

2) Florence Hendersonista tehtyä dokumenttia katsoin taannoin. Sellaisen yhdysvaltaisen komediasarjan kuin Brady Bunch yksi alkuperäisnäyttelijätär. Hänen myöhemmän uransa tärkein kohokohta oli esittää roolia Yankovicin puheessa olevassa "Amish Paradise"-videossa.

Tämähän on parodia Coolion iki-ihqsta Gangsta's paradisesta. Jonka senkin katsoin jossain välissä Youtubesta. Henderson taas parodioi videossa Michelle Pfeifferia.

Huumori toimii monella tasolla. Ensinnäkin amish-yhteisö on ulkopuolisista teknologian vieroksumisineen ja muineen sinänsä jo huvittava. Rap-musiikin ja joidenkin eleiden liittäminen tähän tekee sekä tilanteesta absurdimman että osoittaa rapin omituisuuksia. Lisäksi puhtaan visuaalisia gägejä, Buster Keaton-kunnianosoituksista lähtien, löytyy läjäpäin.

Vai mikä sen hauskempaa kuin nuoret amish-pojat tutkailemassa amishien pornolehteä. Keskisivun tyttö paljastaa hameensa alta toisen jalkansa hieman polven alapuolelle. (Kunpa sitä itsekin voisi tyytyä noin vähään...)

Lisäksi musiikki toimii. Se on jotenkin kevyempää kuin alkuperäinen versio, ja silti groovaa ja rimmaa mukavasti. Kestää. Ja kestää. Ja kestää.

Pitää tututututustua Yankovicin tuotantoon tarkemmin. Erityisesti hänen polkkiinsa.

Herbie Hancock - Watermelon Man

2006-08-30T18:55:00.000+03:00

Minä näytän kuulemma ihan vesimelonimieheltä.

EI EI EI.

Ilkeitä ihmisiä on maailma täysi.

Tuli kuitenkin siitä provosoiduttua ja haettua kirjastosta normaalin Banksin teoksen, englanninkielisen kirjan jota mä en kuitenkaan lue ja suomalaisen klassikon joita pitää lukea lisäksi muutama Hancockin levy. Toinen näistä on ensimmäinen jätkän studiolevytys Takin' off, ajalta ennen hänen kauttaan Davisin taustabändissä.

No, tältä löytyy vesimelonimään, vielä ihan kohtalaisen hyvänä versiona. Mutta ei nämä muut vielä vakuuta erityisesti Hancockin taidoista.

Toinen levy oli sitten Speak like a child. En ehtinyt vielä kuuntelemaan. Mutta kuunnelkaa mikä torvisektio:

Flyygelitorvi (Thad Jones)
Bassopasuuna (Peter Phillips)
ja
Alttohuilu (Jerry Dodgion)

Itse asiassa ei yhtään haisua että kuinka hyviä soittajia nuo muusikot ovat. Mutta tällainen kokoonpano, varsinkin normaalilla jazz-levyllä, vakuuttaa. Voimaa ja särmää huomattavasti enemmän kuin trumpetti-tenorisaksofoni yhdistelmässä. Ja se on paljon se.

En muuten kovin paljon välitä trumpetin soundista. Jotenkin iskevä ja kova, sellainen päällekäyvä, kuin vaahtosuinen jakomielitautinen pikkuveli. Siitä on vaikea saada herkkiä sävyjä esiin.

Bruce Springsteen - Atlantic City

2006-08-29T20:36:00.000+03:00

Tulipa tässä jokapäiväisen elämän viiston harmaassa infotulvassa vastaan seuraavanlainen sitaatti:

"Rakkauden vastakohta ei ole viha vaan arkuus". Ja näin on väittänyt Markku Envall.

Hyväksyn tästä varauksetta ensimmäiset viisi sanaa. Rakkauden vastakohta ei todellakaan ole viha. Päinvastoin, nämä tunteet tuntuvat kumpuavan samasta alkulähteestä, mikä se sitten onkaan. Tuntuu ettei sellaista henkilötä osaa kunnolla vihata jota ei ole ainakaan joskus rakastunut. Molemmat ovat vahvoja tunteita, joita pitää saada, jotta jaksaa elää. Tai ainakin toista. Yleistys, tiedetään, mutta ymmärrätte kai, kuinka helppoa sitä on alkaa etsiä tyydytystä vihasta, kun ei saa rakkautta.

Ja millaista onkaan se viha jota tuntea entisiä ihastuksia/rakastuksia kohtaan. Puhdistavaa, ihanaa. Saa ajatella vapaasti mitä mielikuvituksellisempia tekoja, joita tällaiselle tekisi. Eikä tarvitse toteuttaa niitä.

(Pikkuvinkki: ei kannata jäädä jauhamaan sitä tunnetta koko loppuelämäksi, vaan etsiä, edes vaihteen vuoksi, uusia vihan kohteita.)

Mutta että arkuus olisi rakkauden vastakohta? Ymmärrän, mitä Envall tällä hakee. Sen sijaan että arasti kyhjöttäisimme täällä bloggerin nurkassa, blogini, pitäisi meidän ennakkoluulottomasti heittäytyä rakkauden ihmemaahan, vaikka siinä saisimmekin turpiimme. Rakkaus on uhkapeliä, jossa joskus saattaa onnistaa. Tosin vaikuttaa siltä, että talo voittaa aina. Toki sitä haluaa kokeilla. Jos ei tarvitsisikaan vihata.

Envallin ajatelma sisältää kuitenkin järkyttävän mahdollisuuden väärinymmärtämiseen. Varsinkin näin miehisestä näkökulmasta tulee mieleen se, ettei rakkautta ole mahdollista saada jos on vähänkään arka. Kyllähän Juhani Aho tiesi jo Helsinkiin-teoksessa kertoa, että jos haluaa hurmata naiset niin ne pitää itsevarmasti ottaa ja olla kun olisi ihan sama onko ne siinä vai ei. Sama näkyy jo Sinkkuelämää-sarjassa, joka muuten on muuten loistava sarja, jossa kaikki miehet, josko naisetkin, ovat useimmiten itsevarmoja jotka tietävät mitä haluavat. Mirandan se mies taisi olla yksi harvoista poikkeuksista, ja se toimii vain koska Mirandalla itsellään on niin vahva itsetunto. Eivätkö naiset todellakaan kaipaa sielukkaita ja ihania miehiä. (Alan kuulostaa ihan Lord Boredomilta.)

Toisaalta, emmekö me rakkaudessa nimenomaan hae helpotusta tältä yhteiskunnan paineelta olla kova? Tilaisuutta paljastaa herkimmän puolensa ja olla hiljaa ihanalla tavalla. Olla arka. Sellaisia me kaikki kuitenkin pohjilta haluamme olla, ja sellaisina saada hieman hellyyttä osaksemme.

Monty Python - I Like Traffic Lights

2006-08-26T15:13:00.000+03:00

Eric Idle muuten näyttää ihan siltä, että sen nimi olis Michael Palin.

Boyz || Men - Water Runs Dry

2006-08-24T21:44:00.000+03:00

Tänään on vähän tällainen nyyhkylauluilta. Tai siis. Ei sillai että olis surullinen, vaan että tällainen kyynisenä päivänä tyhjänpäiväiseltä kuulostava r'n'b uppoaa suoraan hermoratojen ytimiin.

Tässä hetkessä tuli myös halu jakaa kuulemma maailman paras tapa päästä yli ihastuksesta/rakkaudesta. Kaverit, joille olen kertonut tästä, ovat kehuneet sitä toimivaksi. Minä olen liian sairas, että sillä olis vaikutusta minuun. Tässä on kyse lähinnä siitä, että riistetään ihastus ylijumalan asemasta tavalliseksi ihmiseksi.

Eli, siis Iain Banksin Crow Roadin käsikirjoitusta mukaillen. Ajattele hellien tunteidesi kohde vessassa asioimassa.

Nyt kun tällaisten häiritsevien asioiden jakamiseen päästiin, niin todetaan että kämppäni on aika siivottomassa kunnossa kirjoitusten lähestyessä. Lattialta löytyy epäpuhtauksien lisäksi kaikkea pornosta keraamikansirpaleisiin.

Tajusin juuri, että päivän aikana ilmanvaihtokanava on muuttunut pölykasasta kiiltävän kirkkaaksi. Tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin, että meille oli tullut tiedote, jonka mukaan huoltomiehet kävisivät putsaamassa tässä loppukuun aikana ilmanvaihtokanavat. Ovat siis käyneet tutustumassa minunkin kämppääni.

Ehkä ne on tottuneet opiskelija-asuntoloiden normaaliin sisältöön.

CMX - Melankolia

2006-08-23T21:54:00.000+03:00

Eli pitäis luetella viisi kipaletta, joista saan voimaa. Hmm.

U2 - Stuck in a moment you can't get out of

Bonon teki tän kappaleen ystävänsä itsemurhan innoittamana. Tai siis, inspiroimana. Hmm. Eivät oikein sovi noin pirteät sanat tuohon. En nyt itse kuitenkaan tätä biisiä henk koht itsemurhan kautta tulkitse. You've got to get yourself together, elämässä on hetkiä joista pitää vaan päästä yli.

Me First And The Gimme Gimmes - End of the road / Wild World

Tuleepas nyt ylitsepääsemisbiisejä. Energisiä versioita kauniista lauluista. Mä diggaan.

Pink Floyd - Comfortably Numb

Parempi että on huonoja tunteita kuin ettei ole tunteita ollenkaan. Ja aivan älyttömän kaunista, eteeristä musiikkia. David Gilmourin soolo. Ah.

Sakari Kuosmanen - Kappale Kauneinta Suomea

Hieno tunnelma. Kaipaus. Hmm. Sakari Kuosmanen. Suomen suvi ja Heinäveden reitti. Naiset. Ah.

Horace Silver - Song For My Father

Klassikko. Ja itsesoitettuna varsinkin antaa hyvän mielen. En mä ihan niin paska ole kuin olen.

Ja bonuksena otsikko: en mä ole myöskään ainoa jolla menee paskasti. Varo liittymästä niihin, jotka usko eivät enää mihinkään.

Tämä oli siis haastemeemi, joka tuli Juhanilta. En tosin jaksa ketään haastaa. Sori. Mä oon kuumeessa.

Boyz || Men - End of the Road

2006-08-15T22:54:00.000+03:00

Ihanaa, pitkä kirja-aiheinen meemi. Haaste otettu omatoimisesti Juhanilta.

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:
Iain M. Banks: Pelaaja. Ensimmäinen scifi-kirjani koskaan, sai kiinnostumaan genrestä. Hieno juoni, hieno sanoma, hienoja hahmoja. Banks on muutenkin vaikuttanut syvästi mun omaan tapaani kirjoittaa.

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran
Itsestäänselvien vastausten, eli Banksin kirjojen ja Harry Pottereiden (ne on mukavan kevyttä luettavaa) lisäksi sanon Heimo Suden Kentaurin. Muutama vuosi sitten ilmestynyt syvä ja tiivis kirja, täynnä viisautta, mutta kukaan ei löydä sitä. Miksikö? No, sivistyneet ihmiset näkee scifi-mäisen kysymyksenasettelun raakalaismaisena, jolloin he eivät tartu siihen. Kirja toisaalta vakuuttaa takakansiteksteissään yms. ettei ole scifiä vaan nojaa länsimaiseen syvälliseen kirjallisuuteen. Näin kukaan scifin ystävä ei siihen tartu.

Surullista että ihmiset mieltävät scifin roskakirjallisuudeksi. Sitä se ei nimittäin ole, vaan käsittelee usein syviä ja jopa rankkoja teemoja. Toki kioskikirjojakin löytyy, mutta ne on luku erikseen.

3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Siel ois aikaa. Hmm. Shakespearen kootut teokset. Niihin pitäis tutustua joskus syvemmälti. Tai sitten Goethen Faust.

4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon (giddy):
Siis jotain romanttista hömppää? Jeffrey Eugenidesin Virgin Suicides? Ruri Pilgrimin Etäällä koittaa kevät? Stefano Bennin Keplo? Tää on kyllä näiden kaikkien kirjojen halventamista. Hienoja kirjoja kaikki.

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin.
Niinkuin Juhanikin vastas, useampi ja ei mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Yksi, jonka muistan aikoinaan tuntuneen voimakkaasti, oli Valittujen palojen lyhennelmä romaanista nimeltä Ja Viulut vaikenivat. En muista tekijää. Kertoi unkarinmustalaisten vainoista natsihallinnon aikaan. Hyvin koskettavasti kerrottu tarina. Tai sitten mä olin silloin vaan herkässä iässä.

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:
Mikä tahansa niistä 20 romaani-ideasta, jotka minun päässäni pyörivät.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:
Niitä ei paljon ole, mutta nykyaikana on tullut vastaan tällaisia liian suosittuja kirjoja, jotka on ilmiselvää rahastusta. Tuomas Vimman Toinen on hyvä esimerkki. Kyseisessä kirjassa mediapersoona kertoo mukaomaelämänkerrallisesti pyrkien shokeeraamaan eri tavoista harjoittaa seksiä, ostaa muotivaatteita, syödä ja bilettää, ylipäätänsä miten "parempi väki" mukamas sikailee. Ei mennyt läpi. Juonikin on ihan sieltä itsestään, ja maailmankuva mukakriittinen: ei juorulehdet oikeasti mitään haaskalintuja ole, vaan ne tekee aina yhteistyötä kunkin juorun kohteen kanssa (vai miksi muka kaikki Nykäsen juorut menee aina seiskalle?)

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:
Näitähän riittää.

Äikän suomalaisen kirjallisuuden kurssia, joka alkaa huomenna, varten kesken on Elmer Diktoniuksen Janne Kuutio ja Juhani Ahon Helsinkiin. Oon tässä lukiessani muuten mieltynyt Ahon kerrontatyyliin, sellaista mukavan eleganttia, ehkä hieman kylttyrellia mutta kuitenkin psykologista ja kansallisromanttista. Ihanaa.

Sellainen sattui kirjastosta mukaan kuin Su Tongin Rice. En tiedä yhtään, mistä kertoo, mutta vaikutti jännältä. Ja yritän prepata enkun kirjoituksiin.

Sellaisia satunnaisia kirjastopoimintoja, kuin Pedro Almodovarin Pornotähti ja muita juttuja, Kari Aartomaan Hetero ja Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi äänikirjana, Kotron itsensä lukemana. Hmm, en minä sitä kyllä sitten lue.

Sitten tuossa on tuo divarista ostamani Aldous Huxleyn Uusi Uljas Maailma, joka on ehkä scifeistä minun mielestä se kaikkein tärkein klassikko. Toista tai kolmatta kertaa kesken, tosin en nyt pidä turhaa kiirettä sen lukemisella.

Ja on mulla semiaktiivisessa lukemisessa Kunnassa, eli jos en tosiaankaan mitään muuta tekemistä keksi, Risto Rytin päiväkirjat sodan ajalta ja Harry Potska Viitonen (feeniksin kilta).

Niin ja tietenkin professori Svante Nordinin Filosofian historia, erinäisiä koulukirjoja ja autokoulun oppikirja.

Ja kun vielä vähän kaivan niin löytyyhän täältä vielä Heinrich Böllin (armoitettu satiirikko) Biljardia Puoli Kymmeneltä, jota oon yrittänyt jo puolisen vuotta lukea.

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:
Näitäkin on monta. Autiosaari-kysymys, Philip K Dickin On aika sijoiltaan, Orwellin 1984 ja Gibsonin Neurovelho ja muut. Niin ja Klaus Mannia ois kiva lukee joskus.

Mamba - Vielä on kesää jäljellä

2006-08-14T16:13:00.000+03:00

Yhtä varmasti kuin koulut alkavat (minulla, huomenna ja viimeistä kertaa elämässäni) alkaa radioista myös syksyn tullen kuulua Mamban iki-ehana biisi, joka kertoo, että kesä ei vielä ole lopuillaan.

Olen itse asiassa oppinut pitämään Mamban musiikista. En tiedä, miksi moni aliarvioi sitä: on se nokkelaampaa ja svengaavampaa kuin keskimääräinen pop-musiikki.

Mamba on kuitenkin nähtävä myös ennen kaikkea bilemusiikkina, hyvän mielen tuottajana. Ja unohdettava se joitain auringonkiertoja sitten tehty joululevy.

Mamban biisillä on itse asiassa rohkaiseva sanoma. Sitä yleensä on miettinyt jo juhannuksena, että nyt tää kesä oli tässä, tästä eteenpäin on vain alamäkeä, päivän lyhentyvät aina vaan. Tämä ei ole totta vaan vielä tulee kauniita päiviä, tiedä vaikka loskakelien välissä. Ja niitähän on riittänyt, vaikken ole hirveesti niistä jaksanut nauttia.

Vielä vois myös löytää ystävän. Hmm. Yllätys yllätys, kyseessä on taas yksi rakkauslaulu. Tero Vaarahan asetti jossain lehdessä missiokseen, laulutekniseksi haasteekseen, tehdä rakkauslaulu jossa ei käytetä sanaa rakkaus. Siinä hän on muutaman kerran jopa melkein onnistunutkin.

Mutta että ystävä. Sydän sellainen. Nyt juuri on kyllä taas sellainen fiilis, etten jotenkin kaipaa. Yritän vältellä näitä tilaisuuksia nyt ennen syksyn yo-kirjotuksia, koska vastauksista saattaa tulla muuten mielenkiintoisia.

Enkä muutenkaan oikein miellä kesää erityisesti rakkauden sikiämisen aikana. Mielestäni syksy tai jopa talvi on paljon romanttisempaa aikaa. Kun ulkona on kylmä, tarvitsee lämmikettä. En tiedä, onko minun kokemukseni sitten johtaneet minut tähän päätelmään. Että olen vain sattunut ihastumaan enemmän talvella kuin kesällä. No, ainakin talven aikanakin on mahdollista elätellä romanttisia ajatuksia.

Pelle Miljoona - Moottoritie on kuuma

2006-07-30T00:06:00.000+03:00

Just joo.

Blogini, kirjoituksiini on välistä kuulunut se, etten ala selittämään turhia aukkoja, jotka jäävät kertomuksiin tai päivitysten välille. Tämän tekniikan olen opetellut suoraan äidinkielen oppikirjastani: lukija tykkää, jos saa itse hieman kehitellä motiiveja ja muutenkin kehitellä tarinaa. Se jättää lukijalle myös tilaa hengittää ja toisaalta tilaa tehdä asioista itseään koskettavia, henkilökohtaisia. Jostain syystä mieleen tulee Ernest Hemingwayn koko tuotanto, joka on kyllä hieman aiheen sivusta. Vois lukea sitä jätkää lisää.

Eli en ala pyytelemään anteeksi puolentoista kuukauden hiljaisuuttani. (Vaikka mieleni tekisi, mutta.) Ehkä voisi hieman valoittaa tapahtumia.

Kesäkuunloppu-heinäkuunalku meni mukavassa horroksessa Kunnassa. Huolehdin uudesta koiranpennustamme, vaikka periaatteessa saattaisin olla allerginen sille. Hänestä lisää juttua myöhemmin, mutta kyseessä on Pembroke Welshin Corgi. Like I Care. (Cool. Yrittää. Kovasti.)

Sitten siinä jossain oli pikkuveljen rippijuhlat. Ensimmäiset rippijuhlat minulta viiteentoista vuoteen. Niin, minullekaan ei sellaisa järjestetty. Tämäkin juttu pitää kertoa. (Niinkuin huomaat, blogini, tämä on muistilista asioista jotka pitää tehdä.)

Sitten musisointia. Oli hauskaa. Progeilua, jazzia, bossanovaa. Nippu harjoiteltavaa, beboppia ja lefthandvoicinkeja Standardeilla. En ole vielä jaksanut.

Ja sitten aina yhtä ihq-daa reissu tapaamaan isäni vanhempia. Käy jo työstä. Tästäkin vois kertoa, mutta se vaatis jo oman bloginsa. Tai, mitä hittoa, kirjoitetaan samantien kirja. -sarja.

Sitten. The Yo-kirjoitukset odottavat, ja "kertaan" niihin yksin kämpälläni tässä nyt sitten pari viikkoa. (Ei duunia...)

Ja palatakseni otsikkoon: maanantaina alkaa autokoulu. Joulukuussa saatankin sitten pystyä istumaan coolina, aurinkolasit silmillä, kaahaan loskan seassa huimaa neljääkymppiä ja huudatan amistoyotani radioista, jotka on siinä heti wunderbaumien alapuolella, täysillä rätisevää C-kasettia siitä, kuinka Moottoritiellä ajo on suurin metafora minkä elämiselle voi antaa.

Varsinkin kun puhutaan Lahdentien juhannusruuhkista.

The Police - Can't Stand Losing You

2006-06-16T20:00:00.000+03:00

Runotorstaissa oli tällä viikolla näköjään kädet aiheena. Kaiken pahan alku ja juuri. No.

Sen innoittamina, jotain joka ei ole eksaktissa merkityksessä totta muttei täysin tuulesta temmattuakaan. Niinkuin se ei olis sanomattakin selvää.

---------------

Tummanvihreä verisuoni on pullistunut kädessäni
se johtuu siitä että soitan pianoa
kyllähän sinä sen tiedät

hienomotoriikkaa olen hionut päivästä päivään
jotta käteni loihtisivat
mustavalkoisista näppäimistä
sateenkaaren värit

tänään en jaksa
etkä sinäkään (tosin et muulloinkaan)
ihailla tuollaisia
pieniä iloja

käteni etsivät suurempia linjoja
tekevät asioita
pakottavat
sinua
en uskoisi ja samalla haluan

Seminaarinmäen Mieslaulajat - Aurinkoinen

2006-06-16T19:33:00.000+03:00

Taas tuli kiekattua ylimääräinen lenkki kotiintulomatkalla, että voisi jutella yhdentekevistä asioista kemistiystäväni kanssa. Ei siinä mitään, mukava tyyppi.

Itsetuntoani vaan murensi lievästi se, että tuskin ystäväni ehtii poistua bussista rautatieasemalla, kun häneltä tulee suhteellisen viehättävä tyttö kysymään, josko ystäväni haluaisi lähteä kyseisenä iltana taidetta katsastamaan. Ei ole aikaa, ystäväni toteaa, ja ei ensimmäistä kertaa. (Ei ylimielisyyttään, onhan se ymmärrettävää ettei kaikki tai useimmatkaan naiset iske.)

Minulla ei jostain syystä ole samanlaista ongelmaa. En suoraan sanoen muista yhtään tyttöä joka olisi lähtenyt minua vapaaehtoisesti pyytämään treffeille. Hieman ovat tutustuneet virallisimmissa ympyröissä, mutta se. Siitä. Johtuu ulosannistani. Kai. (Eli ei kehitystä sitten tammikuun.)

16 Blocks on näköjään tulossa elokuvateattereihin. Katsastin sen taannoisella englannin-matkallani. Ehkä se englanninkielen harjoituksena meni: muutamia nokkelia juonenkäänteitä, mutta aika hätäistä kuvausta ja juonenkuljetusta, ja henkilöt on suht tönkköjä. Paremman puutteessa ehkä menettelee.

Elokuvateatterin pimeyteen saavuin kuitenkin ajoissa, ehkä puoli tuntia etuajassa, ja ehdin tarkkailla ympärilläni istuvia. Lähi-itäläinen perhe edessäni yritti selvästi hyvinkin "pitää hauskaa". Eivät vakuuttaneet ainakaan minua. Mutta vasemmalla puolelleni istumaan tullut pariskunta selvästikin viihtyi. Ei elokuvan ansiosta, vaan toistensa seuran vuoksi.

Naispuolinen oli ihan mukavannäköinen, normaali blondi, lievästi ehostettu mutta kuitenkin tyylikäs, ja vaikutti luonteeltaan rauhalliselta. Mies taas oli ... nallekarhumainen, printti-t- ja reilu ruutukaulus-paita, jalassa hieman löysät farkut, ja partaa ei oltu ihan äsken ajeltu. Ehkä minä kymmenen vuoden päästä.

Vaikka mies selvästi kömpelösti välillä liikku ja ehkä puhuikin, ei naisen nauru laantunut. Korkeintaan laantui pelkäksi hymyksi miehen käydessä hakemassa lisäevästä. Nainen näytti miettivän itsekseen, miten onnellinen hän oli. Hän viihtyi tilanteessa, joka ehkä hieman hämmensi häntä, mutta nautinto ja tunnelman ihanuus tarttui.

Piristi kummasti.

Jean-Michel Jarre - Oxygene 2

2006-06-01T23:20:00.000+03:00

Bongasinpa tällaisen kuin Runotorstain. Hauska idea. Joka torstai vaihtuva aihe, jonka inspiroimina kirjoitellaan runoja omiin blogeihin.

Minähän olen kova runoilija. Vaikkei se sinulle, blogini, ole välittynytkään niin kovin, lähinnä löytyy yksi surkea runo helmikuulta. Usein runoni menee hyvin henkilökohtaisiksi, jopa päiväkirjamaisemmiksi kuin blogimerkintäni. En uskalla niitä internettiin jaella.

Tällaista tässä tosin kaipasikin hieman. Just nyt omituinen äärimmäisen rentoutuneen ja stressaantuneen sieluntilan miksaus käynnissä. Hieman. Tyhjentää päätä.

Pitemmittä puheitta. Runo jossa tutkiskelen lyyristä minääni, tai jotain. Ei suuri, muttei täysin pointitonkaan.

---------------

Tuossa se istuu, köhii, eksistoi
hakee harhailevalla katseella
armoa minulta

minä sen yläpuolella
nietzsczsczcshen kirjoituksista repäistynä
hillitsen sen

suljen pieneen synapsiin takaraivoon
annan kiertää kehää

ellei sitten
silloin tällöin
tarvitse koskettaa
jotakuta

Ich Troje - Follow My Heart

2006-05-30T16:47:00.000+03:00

Tänään oli sitten vapaapäivä koeviikolta, niinkuin se muutenkin hirveästi töitä aiheuttaisi.

Kävin kirjastossa. Omituista miten paljon siitäkin saa revittyä huvia. Kiertelin hyllyjen välissä ja huvitin itseäni, mielikuvitustani kiihotellen, mitä minä voisinkaan lukea tästä kaikesta. Ottaisiko sitä kafkan ahdistusta vai jotain kevyempää, klassisromanttista hörhöilyä.

Goethen tohtori Faustia etsiskelin, mutta ei löytynyt. Kyllä on huono valikoima... Mukaan tarttui sitten Donna Tartin Jumalat juhlivat öisin (ehdin sen jo erääseen keskusteluohjelmaan typottaa jumalien nukkumiseksi), Philip Rotthin Rinta (siis oikeesti, kirja), Ilmari Kiannon valitut teokset, josta punaisen viivan ajattelin lukaista, sekä dvd Rakkautta ennen Auringonlaskua. Näistä kaikista luvassa siis kai jossain vaiheessa lisää juttua.

Fiilis edelleen mukava. Sillä on aina tapana tasaantua kesäksi, elokuussa sitten räjähtäen uudestaan ylikierroksille.

Seminaarinmäen Mieslaulajat - Ylämailla

2006-05-29T21:59:00.000+03:00

Jos et vielä tiennyt, blogini, niin rikosylioikeuden tai vastaavan professori Kari S. Tikka löytyi surmattuna torstain vastaisena yönä. Rauha hänen sielulleen.

Merkillepantavaa kuitenkin on, että kaikki tv-kanavat ja vastaavat suuret ja tiiviit uutiset puhuvat Tikan poistuneen "helsinkiläisestä ravintolasta" seurueensa kanssa lauantai-iltana. Kuulostaa ihan normaalilta.

Mm. HS (UL100 minä tämän faktan luin) kertoo kuitenkin että ravintola oli DTM eli Don't Tell Mama, ja seurue oli kaksi kolmekymmentävuotiasta miestä.

Mielenkiintoista miten pikku yksityiskohta luo noin paljon syvyyttä ja mahdollisuuksia yhteen uutiseen. Ja miten mukavaa on tulla kuoltuaan leimatuksi.

The Who - The Seeker

2006-05-27T18:07:00.000+03:00

Mahtava fiilis. Ulkona lämmintä. Maanantaina joku ylihelppo äikän esseen kirjoitus, koe sitten keskiviikkona. Ah.

Oli tarkoitus mennä kattoo periaatteessa Lordia kauppatorille, mutta sitä sitten ajautui jonnekin illan mittaan. Näyttää muuten todella fiksulta, kun kyselee jo kuudelta alku-illasta että "missä mä olen". Hmm. No, eipä ton television perusteella se nyt kovin kummoinen ollut. Mr. Lordi. Siis.

Kaikki täysikäiset: Älä ole arvaaja, vaan veikkaa. Ja muista myös juhannuksena.

Tänä iltana olisi televisiosta tulossa useampikin hyvä elokuva. Vanilla Sky on ihq elokuva rakkaudesta, seksistä, unelmista ja kaikesta muusta tavallisesta, muttei niin tavallisesti. Parasta olla sanomatta hirveästi etukäteen.

Toisaalta siellä olisi myös tarjolla American Beauty jota en ole nähnyt. Miksi ihmeessä samaan aikaan?

Silvia Night - Congratulations

2006-05-21T01:20:00.000+03:00

Jee, taas uus massatapahtuma suomeen. Ehkä tää piristää lähisoittajistoa lähipäivinä.

Täytyy kuitenkin tässä nostaa paria euroviisua esiin.

Ensinnäkin hienosti suoritti osansa Liettua, joka tuli kuudenneksi loppukilpailussa. Vaikka kopioivatkin lapinlahden lintuja, onnistui LT United vetäsemään kunnon show:n.

Mutta vielä parempaa show:ta veti islantilainen komiikkahahmo Silvia Night, joka ei, toisin kuin esim Lordi, tyytynyt tiputtamaan roolia lavan ulkopuolella, vaan veti sitä täysillä. Asiantuntevat tahot tietävät kertoa että tyttönen meinas semifinaalin jälkeen tehdä itsemurhaa.

Parasta komiikkaa mitä oon vähään aikaan kuullut.

Mutta ymmärrän kyllä jos ei uponnut eurooppalaisiin.

Scotch - Delirio Mind

2006-05-20T16:11:00.000+03:00

1. Missä huoneessa olet nyt?
Kämpälläni, omassa huoneessani
2. Mitä löydät näyttösi päältä?
Kurz und Gut 7-8 Texte, OTAVA. B-saksan oppikirja. Nostanpa hyllyyn.
3. Montako kertaa olet tänään aivastanut?
Uskoisin että kerran. Aika vähän.
4. Milloin viimeksi satutit itsesi pahasti ja miten?
Syksyllä taisin kaatua pyörällä
5. Kenen ystäväsi kanssa vietit viimeksi aikaa kahdestaan?
Hevibasistikaverini kanssa istuttiin tiistaina iltaa.
6. Oletko mielestäsi hyvännäköinen?
Jos 20 ylimääräistä kiloa ei lasketa, niin kyllä. Kasvonpiirteet rocks, muu vartalo öhm.
7. Käytätkö tällä hetkellä kynsilakkaa? Minkäväristä?
Kynsilakka? Eh?
8. Mikä soittoääni kännykässäsi on?
Ericssonissa valmiiksi ollut "New Morning". Vaihtuu Kraftwerkin The Telephone Calliksi heti kun saan johdon. Oottanut sitä edelliseltä omistajalta kohta vuoden.
9. Mitä cd:tä kuuntelit viimeksi?
Erään musikaalin koostelevyä.
10. Minkä julkkiksen näköiseksi sinua on kutsuttu?
Eipä tule mieleen.
11. Mistä näit unta viimeksi (siis niin että muistat)?
Viime yönä näin. Seuraavat eventit liittyi jollain tapaa toisiinsa mutten muista miten.
a) Heräsin aamuyöstä ja huomasin, että kämppis (jolla siis oma huone) oli tunkeutunut mun huoneen lattialle nukkumaan. Pelästyin ihan sikana.
b) Harjoiteltiin erään kuorotytön, jonka tunnen lähinnä ulkonäöltä, kanssa CCR:n jotain biisiä, ehkä Have you ever seen the rain? eikä mennyt kovin hyvin.
12. Onko sinulla sisaruksia?
Kyllä, kaksi pikkuveljeä ja yksi pikkuveli.
13. Käytätkö nukkuessasi sukkia?
Joskus harvoin jäävät jalkaan. Ja sittenkin potkin ne pois nukkuessani.
14. Minkävärinen päiväpeittosi on?
Lähinnä ruohikonvihreä, myös pehmeitä keltaisen sävyjä löytyy.
15. Milloin sait viimeksi lahjan ja keneltä?
Siitä on aikaa. Jouluna. Vanhemmilta. Kaiketis.
16. Minkä taidon ottaisit jos saisit valita?
Nykyisten lisäksi ehkäpä laulutaidon. Tai jotain muuta esiintymiseen/musisointiin liittyvää.
17. Potuttaako sua nää päiväkirja haasteet?
Ai oliks tää haaste?
18.Omistatko web-kameraa?
En.
19. Minkä elokuvan katsoit viimeksi?
Olisiko ollut Kolmas Mies, jota Orson Welles kannattelee, vaikka esiintyy elokuvassa noin 10 min.
20. Oliko hyvä?
Ihan hauska ja juoni eteni mukavasti. Ei kuitenkaan kovin syvällinen.
21. Mitä deodoranttia käytät?
Nivea for men roll-on. Jos satun käyttämään.
22. Paras juoma?
Maito.
23. Minkälaiset kuoret kännykässäsi on?
Valkoiset.
24. Asutko miten?
Opiskelijakämppä, yhden(-kahden) muun kanssa yhteiset keittiöt ja kylpyhuoneet, oma 12 neliön huone.
25. Mitä ajattelet juuri nyt?
Euroviisuja, vähenevissä määrin sitä yhtä.
26. Kenen kanssa viimeksi puhuit?
Musikaalibändimme kakkoskitaristin.
27. Mihin meni viimeksi hermot?
Kämppäni siivottumuuteen ja kysymyksen nro 25 vastauksiin.
28. Mitä löytyy sänkysi alta?
Säilytyslaatikko jossa paljon turhaa roinaa, papereita, pölyä.
29. Milloin viimeksi imuroit?
Tiistaina. Tai keskiviikkona.
30. Kuka sai sut viimeksi nauramaan?
Wulffmorgenthaler
31. TV-kanava jota katsot eniten?
Tasaisesti kaikkia.
32. Tavallinen vai valkosuklaa?
Valkosuklaa makeampaa, tavallinen terveellisempää ja silti hyvää.
33. Tykkäätkö juustoista?
Sinihomejuusto kyllä.
34. Milloin viimeksi nolostuit?
Silloin. Torstaina.
35. Mitä sulle ekana mieleen sanasta auto?
Punainen. (mitä pitäis tulla?)
36. Mikä on kaukaisin paikka missä olet käynyt?
Kai se oli tuo Dublin tai saksan eteläosat.
37. Onnenlukusi?
4, 5 ja 45.
38. Minkä kännykkäliittymän omistat?
Elisa.
39.Omistatko kolmannen nimen?
Kyllä.
40. Mikä se on? Jos et omista kolmatta, paljasta toinen nimi?
En paljasta nimeäni tässä yhteydessä.
41. Kulta vai hopea?
Oma kulta ois kiva.
42. Juotko paljon vettä?
Siihen pyritään.
43. Monelta heräsit tänään?
Siinä 8:15-9:05
44. Kesän paras grilliherkku?
Kananrintafile tai peruscampingmakkara.
45. Omistatko mp3-soittimen?
En.
46. Jos käyt koulua mitä ainetta sulla on maanantain ekalla tunnilla?
Olisi todennäköisyyslaskentaa. Mut taidan keksiä parempaa tekemistä.
47. Jos saisit ihan minkä tahansa eläimen lemmikiksi, niin minkä ottaisit?
Maatiaskissa. Jos allergiasta ei tarttis välittää.
48.Oletko ollut suihkussa vaatteet päällä?
Hmm. Olin, mutta se oli hätävarasauna.
49.Oletko ollut yhteyksissä virkavaltaan?
Oon mä sinne katoamisilmoituksia tehnyt.
50. Katsotko tosi-tv ohjelmia?
Noh. Jos on tylsää.

Boney M - Still I'm Sad

2006-05-18T19:49:00.000+03:00

Eilen tuli käytyä ohjelmistosta poistunut Kuningas Lear Kansallisteatterissa. Oli kyllä ihan mukavasti eteenpäin soljuva ja mielenkiintoinen näytelmä, Esko Salmisesta huolimatta. Veti roolin jotenkin yli. Onneksi siellä oli mm. Eero Aho ja Ismo Kallio, jotka vetivät jopa koskettavat roolinsa hyvin. Paha suositella tai olla suosittelematta kerta eivät enää esitä. Olisitte ollut nopeempia.

On tässä tullut myös sävelleltyä. Kerta elokuvaan on helpompi ja nopeempi ja varsinkin halvempi tehdä itse musiikki kuin alkaa tapella Teoston kanssa. Sikäli yllätys.

Mutta hienoja biisejä tuli. Kokeilevia, mutta silti tunteikkaita. Jos vielä saatais äänitettyä. Muusikot kyllä kasassa. Huonompi puoli se että piti se pyytää soittamaan mukaan, kerta osaa soittaa ja en tunne ketään muutakaan kuka sitä osais. Kun se ymmärsi että todella tarvitsen sitä niin suostui mukaan.

Mutta voisi se kuitenkin edes hieman olla kiinnostunut hommasta. Edes hieman hymyillä. Edes hieman. Siitähän on jo aikaa. Ja minä olen yli. Tai sitten en. Mutta ainakin vaikutan pitkälti siltä että olisin. In my dreams.

Niin.

R.E.M. - Man on the Moon

2006-05-11T22:27:00.000+03:00

Hoilasin täysillä kyseenoloista biisiä. Sen jälkeen vaihdoin ykköselle, josta tuli Todd Solondzin iki-ihq Storytelling, jonka joku oli ykköstä varten menty suomentamaan "Taruksi vai todeksi" joka ei toimaa sitten ollenkaan. Solondzin kerronta toimii, jopa valkoinen nainen huutamassa täysillä "fuck me, nigger" toimii älyttömän upeasti. Kuuntelen television kajarit täysillä.

Vasta laulun ja elokuvakohtauksen jälkeen huomaan, että ovi keittiöön on auki ja kämppis häärää siellä.

Kyllä Andy Kaufmania naurattais.

Onneks tuli eilen aloitettua Stellon innoittamana uus harrastus, postcrossing. Kaksi korttia lähetetty eilen, molemmat USA:aa kohti. Seuraamme jännityksellä.

Stellohan asuu Irlannissa, joten nyt on aika sanoa vielä matkan tiimoilta painava sana sieltä suunnasta.

Dublinin joukkoliikenne nimittäin kusee ja pahasti. Maa on ollut EU:ssa vuosikaudet, mutta silti pysäkillä saa odottaa sopivaa bussia puoli tuntia, jonka jälkeen niitä tulee neljä letkassa. Parhaimmillaan kolme samaa linjaa. Eikä ollut yksittäistapaus, vaan melkeinpä sääntö. Omituista. Ei se liikenne nyt niin ruuhkaista kuitenkaan ollut.

Field Music - Feeding the Birds

2006-05-09T21:00:00.000+03:00

Hieman lisää tunnelmia matkalta, tässä pikku hiljaa, koulun painaessa samaan aikaan päälle aika voimakkaasti.

Englannissa oli ihan hauskaa. Tuli kaikki perinteiset turistirysät kierrettyä, sellaisella turistibussijärjestelmällä jonka avulla sai mennä 24 tuntia ympäri lontoota, hyppiä välillä pois bussista ja seuraavaan kyytiin. Ihan jees.

Tarkemmin käytiin sitten tutustumassa Lontoon torniin. Tower of London. Tutustumisen arvoinen paikka. Lihansyöjä (=Beefeater=Yeoman Wader=towerin vartija) johdatteli ekana hauskan kierroksen avulla sisälle towerin linnaan, jonka jälkeen sai itsekseen kierrellä itse linnassa, katsomassa kruununkalleuksia (jotka olivat yllättävän hillittyjä ja siksi niin älyttömän tyylikkäitä) ja sellaista.

Oxford Streetillä tuli myös shoppailtua. Lähdin ostamaan housuja. Tulin takaisin kahta cd-levyä, kolmea kirjaa ja paitaa rikkaampana. Alan siis todellakin päästä shoppailun makuun. (Housut tuli ostettua dublinista)

Mutta Englannissa viehätyin erityisesti puistoihin. Niitä oli paljon ja niissä oli tilaa, keskelläkin Lontoota. Ihanan epäsymmetrisiä ja silti hallittuja. Sai rentoutua kunnolla.

Dublinissa ei ollut hirveästi nähtävää. Temple Barin alueella on kivoja kauppoja. James Joyce center oli kiinni, nyyh.

Eikä tässä vielä kaikki. Mut ei nyt jaksa. Sorry.

Me First and the Gimme Gimmes - Science Fiction Double Feature (from Rocky Horror Picture Show)

2006-05-06T21:32:00.000+03:00

Pari toisiinsa ja muuhunkaan liittymätöntä juttua.

How Skary is YOUR journal?

Ilta-sanomien eilinen horoskooppi (suurinpiirtein, luin vast tänään):

"Joku haluaisi kertoa tunteistaan sinulle, mutta pelkää reaktiotasi."

Äh. Niinkuin en muutenkin odottaisi liikoja.

Tiedoksi: minun reaktiotani ei tarvitse pelätä, jos puhuu asiaa eikä avoimen ilkeästi. Minä haluan kuulla. Minä haluan tietää.

Les Miserables, the original London staff - Castle on a Cloud

2006-05-06T21:28:00.000+03:00

Niin että takasin suomessa.

Matka oli mahtava, näin kaikki tärkeät turistirysät ja vähän muutakin, löysin kivaa päällepantavaa, juttelin isäni kanssa syvällisiä ja sivistin itseäni.

Tästä riittää vielä purettavaa pitkäksi aikaa, mutta sitä ennen pianon hakkaamista. Käytiin siis kattoo muuten myös Les Miserables West Endissä (joka siis on kyllä keskellä Londoniumia.) Niin että siitä sitten. Jäi päälle. Ja huomenna pitäis tietenkin esittää jotain ihan muuta.

Matkalla opin kuitenkin jo ostamaan itselleni tavaroita. Sopivassa määrin. Ennen olen ollut todella nirso shoppailemaan tavaroita, vaikka olis rahaakin. Nyt meni oikein kunnolla.

Seuraavaksi opetellaan sitten ostamaan tavaroita muille.

Lenni-Kalle Taipale Trio - Nothing to Hide

2006-04-28T00:37:00.000+03:00

Yritin etsiä googlen kuvahausta Trion levyn kantta. Löysin öhm. tämän.

Mutta varsinainen leipä eli asia eli the message tulee seuraavassa:

You Belong in Dublin

Friendly and down to earth, you want to enjoy Europe without snobbery or pretensions.
You're the perfect person to go wild on a pub crawl... or enjoy a quiet bike ride through the old part of town.

What European City Do You Belong In?

Ja sinne mä lähenkin. Tosin lontoon kautta. Adios mutakuonot. Nähdään aikaisintaan viikon päästä täällä blogistanissa.

Armi & Danny - I Wanna Love You Tender

2006-04-26T21:54:00.000+03:00

Kuumana kesäpäivänä yritetään rentoutua, mutta niin vaan siihen tunkee jostain A. Tuiskun roudari läppärinsä kanssa ja päättää näyttää hauskoja videoita. Ei varoita etukäteen.

Saamme pikaohjeistuksen saksaksi siitä että mitä ei kannata tehdä trukin kanssa. Seuraukset saattavat olla verisiä. Saan elinikäisiä traumoja, enkä voi koskaan kuvitella työskenteleväni varastossa. Saattaisihan käydä niin että käteni napsaisivat ranteista poikki korjatessani trukin moottoria, jonkun huomatessa kääntää virta-avainta. Tai pitäisin kuulosuojaimia päässäni, enkä kuulis lähestyvää trukkia joka seiväistäis mut sillä lastauspiikillä.

Onneksi sitä seuraa hieman vapauttavampi video siitä, kuinka 1980 perustettiin Step-Up Dancers ja alettiin viedä suomalaista poppia ulkomaille.

Nyt sille voi nauraa netissäkin.

Peter Gabriel - I Grieve

2006-04-25T22:35:00.000+03:00

On tämä elämä masentavaa.

Sitä yhtenä hetkenä luulee että kämppä on niin siisti kuin mahdollista.

Ja toisena hetkenä ihan hetken mielijohteesta poimii vajaan kymmenen kynää lattialta. Ei tietoa miten ne on sinne päätyneet: ei yleensä ole tapana heitellä.

Vtu.

Loppukevennyksenä hellyttäviä jänöjä. (via)

Jean Sibelius - Partiomarssi

2006-04-25T18:00:00.000+03:00

Olin jo melkein unohtaa blogata sunnuntaisesta pääkaupunkiseudun partiolaisten ja uudenmaan partiopiirin marssista, mutta Lotan kirjoituksen jälkeen on pakko hieman purkaa omaa näkökulmaani tuohon marssiin.

Kirjoituksen kommenttilootassa osoitettiin jo, ettei marssin sanoma ulkopuolisille ole sen kummempaa, että meidän kaikkien mielestä partio on kiva ja hyvä asia. Eipä sikäli todista mitään, mutta tulipahan ilmaistua sekin asia. Omasta mielestäni paraatin merkityksellisyys löytyy kuitenkin sen sisäpuolelta, sen verran sisäänpäinkääntynyttä porukkaa me partiolaiset ollaan ettei voida edes Hesan keskustaa tukkia ilman että ajatellaan itseämme... Marssi oli ennen kaikkea pienimmille suuri elämys, että pääsi mukaan johonkin niin mahtavaan. Näin vanhempana ihmisenä tuli siellä paitsi nähtyä paljon vanhoja ja uusia tuttuja, myös nautittua ilmapiiristä ja näkoaloista tuomiokirkon portailta. Olin itse siis kantamassa lippua.

Fasistien käyttämiä kuvastoja ei pitäisi tulkita vääriksi ihan vain sen takia että fasistit käyttivät niitä. Niinkuin se tekisi niistä automaattisesti pahoja. Eihän Hitler keksinyt edes hakaristiä itse, vaan kopsasi sen intialaisista mytologioista. Marssejakin on siis varmasti ollut ennen Hitleriä, Roomasta lähtien. Partion ideana onkin mielestäni ollut kääntää ennen hyvin sotaisia asioita hyvään käyttötarkoitukseen. Käyhän jo Lotan pistämästä linkistä selville B-P:n puistatus lapsien käytöstä sotimisessa, ja sen takia hän halusikin järjestää nuorille jotain järkevää tekemistä rauhanomaisissa tarkoituksissa.

Niin ja en keksi heti muuta järkevää tapaa käydä näyttääntymässä (partiopuku nimittäin komistaa ja sitä tekee mieli näyttää silloin tällöin partion ulkopuolisillekin henkilöille) keskellä helsingin keskustaa kuin selkeä ja järjestelmällinen marssi. Siinäkin oli jo paljon sotkua, vaikkei oltukaan treenattu ollenkaan. Käveltiin vaan. Jotenkuten pysyttiin kasassa.

Partion porvarillisuudesta vielä. Partio kasvattaa lapsista nimenomaan itsenäisesti ajattelevia ja kriittisiä yksilöitä, jotta nämä pystyisivät itse muodostamaan oman maailmankatsomuksensa. Partio sinällään on puoluepoliittisesti sitoutumatonta. Käsitys porvarillisuudesta juontaa juurensa kaiketi osittain sille, että vasemmistolaisilla on selkeästi puolueisiin sitoutuneet ... mitkä nyt olivatkaan, ehdin jo unohtaa heidän nuorisojärjestönsä nimen. Tiedätte kuitenkin. Osittain se johtuu myös siitä, että partio on aina painottanut kaikissa maissa ylpeyttä omasta alkuperästään ja isänmaastaan hyvässä mielessä, jotta voitaisiin rakentaa ystävyyttä yli rajojen.

Puna-armeijan Kuoro - Oi Suuri Ja Mahtava Neuvostoliitto

2006-04-24T21:16:00.000+03:00

Kannattaa ihastua lievästi ihmisiin jotka asuvat noin 50 km päässä. Ne eivät jää vaivaamaan päähän niin pahasti, kuin sellaiset jotka käyvät samaa koulua. Jotka vaikuttaa siltä että ois jotain sanottavaa, mutta sitten sanovat kuitenkin jotain turhanpäiväistä, kuten että ootko nähnyt sitä ja sitä.

No niin. Päivän tiedeuutisiin, blogini. Tiesitkö että NL:ssä oltiin yleensä noin yhden viisivuotissuunnitelman länteä jäljessä tietotekniikan kehityksessä? ... No eihän se kovin suuri yllätys ollut, mutta nyt joku on vaivautunut tutkimaan asiaa.

Suuren ja mahtavan neuvostoliiton kaatoi siis lopulta tietokoneiden jälkeenjääneisyys. Ne kehittyy niin nopeasti ettei niitä kukaan ehtinyt kopioida.

En ole tänään kriittisellä päällä. Ostettu ja nielty on tämä väittämä nyt. Harmi vaan että tota lukemista on jo muutenkin tarpeeksi. Ja kirjoittamista, kerta löysin juuri koko päivän kadoksissa olleet muistiinpanot, jotta voisin kirjoittaa lisää siitä, miten vaikutetaan siltä että olis jotain sanottavaa.

Piti hieman kysellä ennen kuin sain selville ketkä ois esittänyt suomeks tätä NL:n tunnaria. Se ei kuulemma valitettavasti ollut tämä mies.

Foo Fighters - Disenchanted Lullaby

2006-04-23T19:41:00.000+03:00

You Are Not Scary

Everyone loves you. Isn't that sweet?

How Scary Are You?

Juu. Mutta kaikki ovat kuitenkin liian kiireisiä nähdäkseen minua. Hm.

Eppu Normaali - Myrkkyä

2006-04-22T23:10:00.000+03:00

Pasilan asema on kyllä yksi suosikkiasemani tässä kaupungissa. Kaupunginkirjaston musiikkiosaston muutettua pois sen yläkerta on hyvin autio, vain pari ravintolaa. Sieltä näkee koko aseman.

Alakerrassa hieman enemmän pieniä, ajoittain söpöjä, mutta suurimmaksi osaksi vain rahastavia liikkeitä.

Tila on kuitenkin valoisa, ja ihmiset ympärillä ovat menossa aina kauhealla kiirellä jonnekin. En tiedä parempaa paikkaa lukea Molieréa. Siinä keskellä on niitä penkkejä.

Toki siinä lukiessa tulee lopulta nälkä. Joten raahaudun K-Market Pikkoloon ja päätän hankkia jotain syötävää. Siellä on suhteellisen mukava valikoima erilaista välipalaa, mutta yhden suupalan hinta hipoo pilviä: lämpimäiset ovat siinä 3 ja 5 euron välillä. Oishan ne jotkut terveellisiä, mutta paljon halvempaa on ostaa jotain pilipalijuomaa ja Euroshopperin omenataskuja tai aprikoosipiiraita marketin puolelta. Yhteishinta jää pariin euroon. Ja leivonnaisia on koko perheelle yhdessä paketissa.

Minä tietenkin syön ne kaikki, käveltyäni ekana rappusia alas jollekin randomlaiturille. Havahdun vasta sitten miettimään, että mitä tuli tehtyä. Söinkö minä juuri todellakin koko perheelle tarkoitetut herkut yhdellä haukkauksella? Ja sitten mä vielä mietin miksi olen läski.

Ehkä tässä onkin pääsyyni painooni: marketeista ei saa yhdelle ihmiselle soveltuvaa ruokamäärää. Pakkaukset ovat mitoitettu 4-6 henkilölle. Sitä syö helposti kaiken siitä pois kuleksimasta, ja sitten pitääkin ostaa lisää. Miksi? Miksi yksittäisiä annoksia saavat ostaa vaan rikkaat, suomenruotsalaiset ja hoikat pappa betalar-tytöt ja pojat?

"Myrkkyä ei syödä saa, myrkkyä ei syödä saa." Aina sitä voi häviävän pienen annoksen syödä. Ei se laatu tapa, vaan määrä.

Onneksi Pasilan asemalla todella on raput laitureille, joita kukaan ei huomaa vaan käyttävät liukuportaita. Saan rauhassa juosta rappuja ylös ja alas, ilman että törmään kenenkään. Kuvittelen saavani kehostani hikoiltua pois edes yhden omenataskun painon.

Ultra Bra - Villiviini

2006-04-22T22:35:00.000+03:00

Kun kysymyksiä ei kuulu (mut hei, esitysaikaa on loputtomasti) paljastelen tässä vielä itseäni oma-aloitteisesti.

Ohje: Avaa haluamasi soitinohjelma tietokoneeltasi, laita kaikki laulusi soittolistalle ja pistä satunnaissoitto päälle. Kysy kysymys ääneen, paina playta ja anna musiikin toimia profeettana.

Mitä äitini minusta ajattelee?
laulu: 12 Variations in G on a Theme by Handel, WoO.45 - Var. X (Allegro)
artisti: Beethoven / Karttunen & Hakkila
kommenttisi: Aattelee siis varmasti että olen ihana pikku poika ja viaton vielä, vaikka välillä räjähtelenkin, oon silti sivistynyt. Siis aivan täysin väärä kuva. Kai.

Onko elämäni kulkemassa oikeaan suuntaan?
laulu: Autiotalo
artisti: Canto Finlandia
kommenttisi: Riippuu siis siitä haluanko minä suhteellisen autiota elämää, jossa etsin elämäni merkityksen puitteiden sijaan seurasta. Eli sosialisoidun jatkossakin.

Mikä auttaisi rahaongelmiini?
laulu: Hannu ja Kerttu
artisti: Vanhanpiian pojat (yhtye josta pitää blogata joskus)
kommenttisi: Pikkulapsien ryösteleminen.

Mistä muut ihmiset kadehtii mua?
laulu: Science Fiction Double Feature (from Rocky Horror Picture Show)
artisti: Me First and the Gimme Gimmes
kommenttisi: Olen rohkeasti omanlainen ja omalaatuinen, kuitenkin easy-going ja ei elämää niin vakavasti ottava tyyppi. Hyvin lisävarusteltu. Tiedän jotain scifistäkin.

Mitä piirrettä en ole itsessäni vielä tiedostanut?
laulu: Waiting for the Big One
artisti: Peter Gabriel
kommenttisi: Odotan vieläkin jotain isoa ja suurta. Onko se sitten idea vai ihminen, tiedä häntä. Ehkä joskus kuvittelen olevani turhankin valmis.

Millaiseksi muutun, kun vanhenen?
laulu: Itke en
artisti: Leevi and the Leavings
kommenttis: Nauran entistä enemmän, viittaan kintaalla itkemiselle ja maailman murehtimiselle.

Kehen/Mihin ihastun seuraavaksi?
laulu: Vem styr symmetrin
artisti: Vintersorg
kommenttisi: Epäsymmetriseen, epätavalliseen, yllättävään, asenteelliseen. Sopis kyllä. Varsinkin näin kesäksi.

Elämän tarkoitus?
laulu: Ei Mun oo hyvä olla yksin
esittäjä: Scandinavian Music Group
kommenttisi: Ei saa olla. Masentaa.

Mitäs tän jälkeen kannattaisi tehdä?
laulu: Sister Sadie
artisti: Horace Silver
kommenttisi: Relata ja ajatella mukavia tyttöjä.

Kuinka muu maailma sinut näkee?
laulu: Eleanor Rigby
artisti: Lennon & McCartneyta tulkitsee Timo Korhonen + Tampere sinfonietta
kommenttisi: Omalaatuisena, eleganttina, hienostelevana, sanoja tarvitsemattomalla, jossain kaiken ylä- ja alapuolella olevana. Vääntelee asioita aivan erilaisiksi kuin sulaa vahaa käsissään.

Onko elämäsi onnellinen?
laulu: All Apologies
Artisti: Nirvana
kommenttisi: Ei mutta mitä se haittaa, sori vaan.

Mitä ystäväsi ajattelevat sinusta?
laulu: Rooting for Beer (Kaljanlanttauslaulu)
artisti: Eppu Normaali
kommenttisi: Vähänpä ne tietävät.

Himoitseeko ihmiset minua salaa?
laulu: The Great Pretender
artisti: Queen
kommetti: Mokomatkin teeskentelijät, kun eivät kehtaa tunnustaa päin naamaa… En ois pahoillani…

Kuinka teen itsestäni onnellisen?
laulu: Sail Away
artisti: Neil Young
kommentti: Ehkä tämä neuvo oli ajankohtaisempi silloin pari vuotta sitten kun päätin jättää Kunnan taakseni. Jos mikään muu ei auta niin sitten vaihtaa maisemia. Intuitiolla pärjää pitkälle.

Mitä teen elämälläni?
laulu: It Came Out of the sky
artisti: CCR
kommentti: Ensimmäistä kertaa tarkistan sanat tämän meemin aikana. Hmm. Carpe diem. Äläkä ota sitä niin vakavasti.

Miksi elämä(si) on niin täynnä tuskaa?
laulu: Crazy
artisti: Me First and The Gimme Gimmes
kommetti: Kysymyksenasettelu on mieletön.

Kuinka voisin lisätä nautintoani seksin aikana?
laulu: Guitar Concerto number 5 ”Helsinki”, Lightness and Heaviness
artisti: Leo Brouwer, tulkitsee jälleen Timo korhonen & Tampere sinfonia
kommentti: Vastakohdat, julmaa ja hellää.

Saanko ikinä lapsia?
Laulu: Blow in the wind
artisti: Me First And The Gimme Gimmes (näitä tulee paljon tänään. Ei mul niitä oikeesti niin paljon ole.)
kommentti: Puhaltelen vaan tuuleen, ihan turhaa hommaa ees yrittää. Tai sitten niistä tulee vitun punkkareita jotka meluaa kun mä yritän viettää vanhuuttani.

Mikä olisi hyvä neuvo minulle?
laulu: Black Bird
artisti: Mike Oldfield
kommentti: Muista myös mustemmat linnut. Vaikka haluaisitkin sulkea silmäs niiltä. Vaikka se olis helpompaa.

Mitä on onnellisuus?
laulu: Another Brick In the Wall, part three
artisti: Pink Floyd
kommentti: ”I don’t need no arms around me, I don’t need no drugs to calm me… I don’t need anything at all” Eikun tarviit. Harmonia ulkoisen ja sisäisen maailman kanssa.

Mikä on minun lempifetissini?
laulu: Villiviini
artisti: Ultra Bra
kommentti: Luonto <3

Me First and the Gimme Gimmes - Where Do Broken Hearts Go?

2006-04-21T18:22:00.000+03:00

Sen kun tietäis. (Mun kämpällä saa tulla käymään. Sitten meitä olis ainakin kaksi, riippuen montako teitä on.)

Mutta lisää kysymyksiä, a la nollavektori.

Tehtävän luonne: Kysy minulta kuusi kysymystä. Ei seitsemän tai viisi, vaan kuusi. Sillä ei ole väliä, kuinka turhia tai omituisia kysymykset ovat - kysy ne joka tapauksessa. Liitä tämä sen jälkeen omaan päiväkirjaasi ja katso, mitä sinulta kysytään.

Iris - Guide on Racing Stars

2006-04-21T16:13:00.000+03:00

Myönnettävähän se on: ei tästä elämästä ilman perseennuolentaa selviä, ja se hyväksyttäköön, että sitä kohtuuden rajoissa harjoitetaan.

Mutten itse kuitenkaan aio tehdä siitä kokopäivätointa hankkia, toisin kuin jotkut, jotka sitä näkynevät kaiken vapaa-aikansa hartjoittavan.

Nirvana - Come as you are

2006-04-16T17:56:00.000+03:00

(Nyt pitäis päästä helvettiin tästä Nirvanasta. Tai jotain.)

Harry Potterin, uusimman sellaisen, sain luettua. Sen kunniaksi osallistutaan kirjallisuusaiheiseen meemiin, via Stello.

1. Nappaa sinua lähimpänä oleva kirja, oli se sitten mikä hyvänsä.
2. Avaa kirja sivulta 123.
3. Lue sivun kuudes lause.
4. Kirjoita lause journaaliisi.

Tsuurnäliin. Ou jea. No, koska tuo HP on kuitenkin sen verran kaukana (ja siitä näköjään tulee esiin niinkin tyhmä lause kuin "Harry, Ron ja Hermione ahtautuivat pieneen kauppaan), niin tuossa on onneksi hieman lähempänä (kuitenkin viereisessä huoneessa) se Iain Banksin Canal Dreams, jota mainostin näköjään jo helmikuussa. Enkä siis ole päässyt näinkään pitkälle.

Koska en kunnolla osaa tulkita, missä tässä lauseet menevät, pistetään kaksi kuudennen lauseen tienoilla olevaa lausetta.

"Now I am dead, she tought. Well, it had to happen."

(Ihanan syvällistä, eikö totta, blogini.)

Nirvana - Smells Like Teen Spirit

2006-04-16T17:21:00.000+03:00

Minä olen aina luullut että se varsinainen pääsiäinen, sen jeesus-tyypin haudastapoislähtöpäivä, olis maanantai. Siis kolmas päivä ristillä riippumisesta? Ei se kuulemma olekaan. Mitä minä pakana tietäisin.

Suunnittelin koko pääsiäisen kirjoittavani parodisen ja ylisarkastisen mukaelman pääsiäisajan tapahtumista, mutta kertoen itse asiassa Cobainin kuolemasta. En saanut sitä kuitenkaan väännettyä kasaan, sillä lomilla on tapana tehdä minut laiskaksi täällä Kunnassa. Sen pointti olisi kuitenkin ollut se, että molemmat olivat oman sukupolvensa messiaita ja vapauttajia, joiden legendan säilymisen varmisti ennenaikainen (Cobain eli vielä lyhyempään) ja traaginen kuolema. Molemmat kuolivat yhteisön paineista: tosin Kurtin (en vieläkään ole sisäistänyt tuota etunimeä ... Kurt ...) tapauksessa yhteisöllä ei ollut mahdollisuutta tappaa häntä suoraan vaan käytännössä poliisin pöytäkirjoihin merkittiin itsemurha. Molemmilla elämillä on kunniansa taantua tarinoiksi, varoittaviksi esimerkeiksi.

Tästä raskassoutuisuudesta päästäksemme todettakoon vielä Teen Spiritin etymologisesta alkuperästä, että se nimihän tulee jostain amerikkalaisesta deodorandista, jonka nimi siis on Teen Spirit, ja jolta Kurt on tuoksunut: joku oli kirjoitellut keikkapaikan bäkkärille että "Kurt Smells Like Teen Spirit".

Että hyviä verenjuojaisia sitten vaan.

Anssi Kela - Harhaa

2006-04-12T21:35:00.000+03:00

In the alleged suicide note, ostensibly written to Cobain's imaginary childhood friend "Boddah", Cobain quoted a lyric from Neil Young's song "My My, Hey Hey (Out of the Blue)": "It's better to burn out than to fade away.

Kaunista. Etten sanoisi. Ja Neil Young ottanut siitä vielä itseensä.

Nyt alko Cobainin henkilöhahmo kiinnostamaan. Pitää pääsiäisenä perehtyä tarkemmin.

(Tekstarin sitten lähetin. Vastaus oli joko jäätävä tai ironinen. Miksi ihmiset ei osaa tekstata yksiselitteisesti? Tekstiviestit pitäisi kieltää. Liian helppo tapa.)

(ai niin, ja työhaastattelu on tän päivän saldo. ens ti.)

Tuo Cobain on kuitenkin vaikuttanut antisankaruudellaan. On sekin. Tarina.

"'Nirvana Stay away'
Riikka tuolissaan
Vetää hihaa ylöspäin
Seinältään
Cobain tuijottaa
Ja vain hän voi ymmärtää
Ei kukaan muu"

Nirvana - Rape Me

2006-04-11T18:46:00.000+03:00

Hitto. Joskus en ymmärrä logiikkaani. Puhelinnumero + kiinnostava ihminen + lupa (ehkä jopa toive) soittaa = minä yritän unohtaa koko asian?

Kirjoitetaan jostain muusta, blogini.

Sain nimittäin ladattua tässä juuri Nirvanan koko discografian.

Tarkoitan siis että ostin. Tai lainasin kirjastosta. Tai jotain.

Hitto, ei Cobain enää jaksa tollaisista asioista välittää.

Ja nyt ensi fiiliksinä sanoisin että hyvältä kuulostaa. Smells like teen spirit ei ollut niin pop muuhun linjaan nähden, ettei sitä muuta linjaa voisi hyväksyä. Grungea, sanovat. Enpä ole niin sinut näin kiipparistina tämän genren kanssa, mutta nimi antais ymmärtää paljon viimeistelemättömämpää ja karheampaa soundia. Tässä se karheus kuitenkin tulee jostain pinnan alta, Kurtin äänestä. (Kurt? Onko sen nimi todellakin Kurt? Kuulostaa lähinnä norjalaiselta turskanpyytäjä-dataajalta. En tiedä miksi.)

Soundi on jotain. Hyvin rock. Ei kuitenkaan teeskenneltyä. Jos nyt unohdetaan Teen spirit.

Tämä Rape Me -biisi on Nirvanan viimeiseksi jääneeltä studioalbumilta, jossa soundi on paljon enemmän rehellisempi ja sanoisinko jopa progemaisempi kuin Nevermindilla (jossa siis julkaistiin mm. Teen spirit). Biisi itsessään kertoo. Hmm. Cobainin mukaan alunperin raiskaajasta, joka joutuu vankilaan ja kokee samat kohtalot kun uhrinsakin. Tosin se kertoo myös julkisuuden paineista.

Hitto. Se on vaan huumaava.

Rape me
Rape me, my friend
Rape me
Rape me again

Depeche Mode - Sweetest Perfection

2006-04-06T09:05:00.000+03:00

[ ] Minulla on silmälasit.
[x] Olen blondi.
[x] Tiedän ainakin yhden kaimani.
[x] Tiedän, missä on Kälviä.
[ ] Olen kaksikielinen.
[ ] Olen riippuvainen netistä.
[x] Olen riippuvainen huulirasvasta.
[x] Olen riippuvainen.
[ ] Olen ainoa lapsi.
[x] Minulla on villakoiria sänkyni alla.
[ ] Asun omassa kämpässä.
[x] Asun opiskelija-asuntolassa.
[ ] Seurustelen.
[x] Olen ainakin yhden bändin suuri fani. (Voi vaikka kuinka monen. Ja riippuu päivästä.)
[x] Olen lukenut kaikki Harry Potter-kirjat. (Uusin on tosin vielä vähän kesken.)
[ ] Mielestäni Johnny Depp on ihana.
[ ] Inhoan hernekeittoa.
[ ] Syvästi inhoan hernekeittoa.
[ ] Inhoan pinaattikeittoa.
[ ] Syvästi inhoan pinaattikeittoa. (Mitä nää neljä viimeisintä on olevinaan? Nää on parhaimpia keittoja!)
[ ] Seuraan Kauniita ja rohkeita.
[x] Olen mielestäni kaunis. (Ainakin, jos joskus jaksaa laittautua, edes vähän.)
[ ] Olen pitkävihainen.
[ ] Olen lahjoittanut rahaa johonkin keräykseen viimeisen kuukauden aikana.
[x] Minulla on oma tietokone.
[ ] Omistan MicMacin tai Miss Sixtyn vaatteita.
[x] Omistan lökäpöksyt, pöksyt jotka lököttää siis.
[x] Olen rokkari. (Vähän. Ajatuksen tasolla.)
[ ] Olen poppari.
[ ] Olen hoppari.
[ ] Olen punkkari.
[ ] Olen hippi.
[x] Haluan olla ainutlaatuinen.
[ ] Seuraan muotia.
[ ] Meikkaan.
[ ] Olen vm -80 tai vanhempi.
[ ] Minulla on lävistyksiä.
[ ] Minulla on/on ollut tatuointi.
[ ] Pidän Antti Tuiskusta.
[ ] Pidän lapsista.
[ ] Tiedän, mikä minusta tulee isona.
[x] Olin viime kesänä kesätöissä. (Yhden viikon, pilkkomassa hedelmiä.)
[x] Olen käynyt Hartwall-areenalla. (Viimeksi Depeche Moden konsertissa.)
[x] Asun pääkaupunkiseudulla.
[ ] Olen ratsastanut hevosella.
[x] Pidän saunomisesta.
[ ] Olen käynyt tänään suihkussa.
[ ] Mielestäni armeija ennemmin kuin sivari. (Tää pitäis päättää. Tilitetään joskus myöhemmin lisää.)
[ ] Olen tyytyväinen nimeeni.
[ ] Osaan lasketella lumilaudalla.
[ ] Minulla on ajokortti.
[ ] Poltan.
[x] Olen absolutisti. (Tilanne saattaa muuttua tullessani täysikäiseksi.)
[ ] Vanhempani ovat eronneet.
[x] Kaikki isovanhempani ovat elossa.
[x] Siellä missä asun, on ainakin yksi R-kioski.
[x] Kaupungissani on vähintään 20 000 asukasta.
[x] Surffailen netissä päivittäin.
[x] Kuuntelen nyt musiikkia.
[ ] Olen yksin kotona. (Lasketaan siis kämppis joka nukkuu omassa huoneessaan?)
[ ] Tunnen ainakin yhden homon. (Lesboja kylläkin.)
[x] Olin uutenavuotena selvinpäin.
[ ] Olen käynyt discossa/baarissa viimeisen puolen vuoden aikana.
[x] Olen riidellyt viimeisen kuukauden aikana.
[ ] Minulla on paljon kavereita.
[x] Olen onnellinen.
[ ] Olen itkenyt viimeisen 24 tunnin aikana.
[x] Tykkään jäätelöstä.
[ ] Olen koulussa.
[x] Minulla on onnennumero. (45.)
[x] Olen ollut ihastunut opettajaani.
[ ] Minulla on sininen hiiri.
[ ] Minulla on musta koira.
[ ] En tiedä, onko minulla hiirtä tai koiraa.
[x] En aina jaksa siivota.
[x] Todistuksessa minulla oli käytös 10. (Ja on edelleen.)
[ ] Juon monta litraa päivässä.
[x] Pidän maidosta.
[x] Olen allerginen eläimille.
[ ] Olen allerginen ruoka-aineille.
[ ] Minun pitäisi päästä lomalle.
[ ] Tämä on tyhmää.
[ ] Ulkona on pimeää.
[ ] Pelkään pimeää.
[ ] Jompikumpi vanhemmistani on kuollut.
[ ] Minulla on akvaario.
[ ] Minulla on iso asunto.
[ ] Asun omakotitalossa.
[x] Asun kerrostalossa.
[ ] Asun rivitalossa.
[ ] Juon kahvia.
[ ] Pidän kahvista.
[x] Tiedän missä on Ähtäri.
[x] Olen käynyt Ähtärissä.
[x] Ähtäri on kiva paikka.
[ ] Asun Ähtärissä.
[ ] Joku tuttuni asuu Ähtärissä.
[ ] Minulla ei ole hölkäsen pöläystäkään tietoa missä on Ähtäri.
[ ] Minulla on kannettava tietokone.
[ ] Ja webkamera!
[x] En osaa keittää kahvia.
[ ] Minulla on ankara kasvatus.
[ ] Minulla on duffelitakki.
[ ] Ei ole kauniimpaa kuin myrskyn jälkeinen sää.
[ ] Elokuvien "The End"-tekstit ärsyttävät. (Nehän on niiden suola?)
[ ] Keittiöni kaapissa on hienoja lautasia.
[ ] Minulla on ulkomaalaiset sukujuuret.
[ ] Taulut ovat rumia.
[ ] En ole katsonut ikinä minkään elokuvan lopputekstejä alusta loppuun.
[ ] American Piet ovat hyviä.
[x] Tämä on pisin tekemäni rastikysely.
[x] Tämä on hölmöin tekemäni rastikysely. (Ainoa tekemäni so far?)
[x] Minulla on digitaalikamera.
[ ] Juon teetä.
[ ] Vihreä tee on parasta.
[ ] Tykkään Sims-peleistä.
[ ] Minulla on Sims2.
[ ] Olen riippuvainen siitä - pelaan joka päivä.
[ ] Ostan jatkuvasti kaikkea rojua.
[ ] En ikinä laittaisi jalkaani toppahousuja.
[ ] Minulla on rotta.
[ ] Olen pitänyt rottaa sylissä.
[ ] Rotat ovat inhottavia.
[x] Minulla on kiire. (Tai no, koe alkaa kahden tunnin kuluttua.)
[ ] Muut ovat nukkumassa. (Hmm. En usko tähän aikaan. Ketkä muut?)
[ ] Olen aamuvirkku.
[x] Eipäs kun iltavirkku.
[ ] Minusta ei saa kaunista tekemälläkään.
[ ] Minua on sanottu kauniiksi.
[ ] Vatsani on tällä hetkellä kipeä.
[x] Aion mennä ulos vielä tänään.
[x] Minulla on veli ja sisko.
[ ] Olen keskimmäinen lapsi.
[x] Minulla on pikkusisko
[ ] Serkkuja minulla on yli 20.
[x] En tiedä montako pikkuserkkua minulla on.
[x] Mutta sen voin sanoa että paljon.
[ ] Minulla ei ole ystäviä, ei edes kavereita, olen onneton!
[x] Pidän äidinkielestä.
[x] Olen hyvä äidinkielessä.
[ ] Huomasin tässä jo monta kieliopillista virhettä.
[x] Olen puhunut tänään puhelimessa. (Just äsken luettelin ruoka-aineallergioita puhelimeen.)
[x] Olen kiva.
[x] Olen varmasti. :o)

Niinh. Tää oli pöllitty Eveliniltä.

Viimonen koe--->

Vintersorg - Isjungfrun

2006-04-05T17:00:00.000+03:00

TOP Seksikkäimmät naislaulajien äänet.

1. Cia Hedmark (mm. Vintersorgin Till Fjälls-levy)
2. Päivi Lepistö (Movetron)
3. Terhi Kokkonen (Ultra Bra & SMG)
4. Lene Nystrøm Rasted (Aqua)

Tullaan täydentämään ja muuttamaan musiikkimaun laajetessa ja mieltymysten vaihtuessa. Varokin, blogini.

21.06.2006: Lisäsin Päivi Lepistön ja kaikkien laulajien bänditaustat.

Ensiferum - Näitä polkuja tallaan

2006-04-04T22:45:00.000+03:00

Ei se matti ja teppo siitä parane että se muutetaan heviksi. Ei tosin huononekaan. Ja onhan se tiukkaa soittoa.

Ei tää elämä tästä huonone vaikka kevät tulee tulemistaan. Päinvastoin. Pikkuhiljaa jaksaa koko ajan enemmän.

Ei se yhtään haittaa, että sen myötä tässä huomaa ihastuvansa uusinkin ihmisiin. Ihan pikkusen. Minimaalisesti. Eräs. Törmään viikonloppuna. Vois pyytää ehkä kännykkänumeronkin. Ehkä. Pääasia että on yli.

Ei sekään jaksa harmittaa, että YLEllä raahataan jumalailtaa varten useita kymmeniä keskustelijoita, jonka seurauksena oikein kukaan ei pysty puhumaan kunnolla asiaansa.

Ei sikäli.

Type O Negative - Angry Inch

2006-03-31T21:35:00.000+03:00

Blogijono tuli ja meni. Hyvä niin. Onnistuin peukaloimaan koodin näköjään ihan vituralleen, mutta onneksi Jaclandin M omiessaan paranteli sen parempaan kuntoon.

Historian koekin tuli ja meni. Oli jees. Onnistuin kiertämään kokonaan suomen itsenäisyyttä edeltävää aikaa koskeneet kysymykset, ja sittenkin sai painottaa aika paljon ulkopolitiikkaan. Kaksi konseptia, koskaan en ole kokeisiin niin pitkiä vastauksia kirjoittanut.

Huomenna metsään, leikkimään. Koko viikonlopuksi. (Voisihan sitä kokeisiinkin lukea.) Sitä se partiointi teettää.

Type O Negativen Angry Inch ei käsittääkseni liity kuitenkaan näihin asioihin mitenkään. Päivällä oli väsynyt, mässäilevä ja depressiivinen olo, mutta sitten kaivoin vain tämän biisin esiin ja heti minusta tuli tehokas ja aikaansaava Super-Cane, joka siivosi jopa kämppänsä lattian! Uskomatonta, eikö olekin.

Hevibasistiystäväni tutustutti minut tähän biisiin joskus puolisen vuotta sitten. Englannin tunnilla oli ollut juuri puhetta sukupuolenvaihdosleikkauksista. Tämä biisi osoittaa, etteivät tapahtumat mene aina niin ruusuisesti, vaan saattaa käydä huonomminkin. Saattaa saada käteensä mustanpekan eli vain yhden tuuman verran raakaa lihaa eikä ollenkaan genitaaleja.

Meillä on ollut puhetta biisin vetämisestä koko koulun kuullen. Suunnitelmat kaatuneet toistaiseksi lähinnä siihen, että kitarat pitäisi virittää e-vireeseen...

(Tietenkin minä laulaisin. Onhan teema minulle hyvin rakas ja lähei

Bon Jovi - Runaway

2006-03-30T17:39:00.000+03:00

Hyvät naiset ja herrat ja ennenkaikkea blogit, saanen esitellä: Blogijono on saapunut tänne blogistanin kaukaisimpiin ja luonnokauneimpiin interwebbimaisemiin.

Ohjeistusta:
Julkaise omassa blogissasi koko lista yhdessä näiden ohjeiden kanssa. Lisää listan viimeiseksi oma nimesi, blogisi osoite ja blogisi yleisimmät aihepiirit. Seuraavan osallistujan löydät tämän kirjoituksen kommenttilaatikosta (eli siis VAIN ensimmäisenä ehtinyt saa luvan vastata). Huom! Muistathan sallia kommentoinnin blogissasi ainakin tämän listan etenemisen ajan ja jos blogisi on salainen tai aiheuttaa muuten vain "umpikujan" useimmille lukijoille, niin ilmoitathan minne lista on edennyt vaikka kommentilla edellisessä blogissa, kiitos!

Idea: Kierrättää tietoja aktiivisista blogeista; on kiva löytää uutta luettavaa ja silmäiltävää!

Sia http://www.kadentaidot.blogspot.com/, neulominen ja käsityöt.

Mari-Jii http://pikkuolento.wordpress.com, neuleet ja taaperoelämä.

Evelin http://amina.vuodatus.net, käsityöt, kissat ja elämä yleensä.

Kirsi http://masias.vuodatus.net/. Äidin elämää kahden pienen pojan kanssa.

Thiire http://omaspihas.vuodatus.net. Kolmen melko pienen tytön äiti kertoilee ihanasta elämästä hiekkalaatikon ja postiljoonin vaikutuspiirissä.

Annemarjaana http://annemarjaana.livejournal.com/ Rauhamäkisten päiväkirja, perheen elämänmenoa. Juttua lemmikeistä (kilpikonna, kalat) sekä ihmisistä. Blogi liittyy perheen kotisivuihin.

Sari http://sarppa.vuodatus.net.Sattumia ja tapahtumia elämästä. Tarinoita siitä mitä elämässäni tapahtuu. Tarinaa tulee aina kun aikaa jää perheen pyörittämiseltä. Tarinaa maustaa aika ajoin myös kirjoittajan lukihärön mukanaan tuomat kirotusvireet.

Ruusu http://ruusutar81.vuodatus.net/. Kirjoituksia siitä, mitä kaikkea kohdalle osuu ja voi tulla eri käänteissä. Maailma ympärilläni, sitä avoimin silmin katselen. Hieman myös käsitöistä, kukista, kirjallisuudesta ja elokuvista.

Marja http://nicefactor.vuodatus.net. Käsityöläisen blogi, ompelua - neulontaa - huovutusta - kaikkea mitä keksii tehdä. Elämästä yleensäkin.

10.

Anne http://anne.vuodatus.net Kotiäiti jupisee, valittaa ja yrittää olla ottamatta elämää liian vakavasti. Eikä sillä ole oikein mitään sanottavaa mistään.

11.

http://likkalaps.vuodatus.net Tyttö pohtii elämää, miehiä, ihmissuhteita ja kaikkea mahdollista.

12.

Perhis http://perhis.vuodatus.net Yksityisen perhepäivähoitajan arkea kera omien lasten ja hoitolasten.

13.

Herkku http://herkku.vuodatus.net. Kolmekymppisen naiseläjän ilmoituksia arjesta - sään ja sydänveren välimaastoista. Myös: http://ihanat.vuodatus.net, http://hurahdus.vuodatus.net ja http://sivupohjat.vuodatus.net.

14.

Duussi http://duussi.vuodatus.net. Humanistineidin arkea (ja vähän juhlaakin) yliopistonmäellä, kotipesässä, parisuhteessa, hotellilla, jumppasalissa ja tanssitunneilla.

15.

Vale http://vale.vuodatus.net. Satunnaisuuksia, ajatuksia, unia, tapahtumia lukionsa päättävän tytön elämästä. Lisukkeena tarjoillaan puutarhanhoitoa, ajoittaista askartelua sekä lukupäiväkirjaa.

16.

Mariia http://rage.vuodatus.net.Miltei 3kymppisen naisen elämisen kiemuroita, ihmissuhteita, työtä, harrastuksia, musiikkia.

17.

Oosa http://oosa.vuodatus.net elämää ja Elämää, käsitöitä ja perheellisyyttä. Itseään etsivän vm. -77 naisen / äidin / häsäilijän päiväkirjatyyppistä kirjoittelua.

18.

yllatystytto http://yllatys.vuodatus.net otteita parisuhteettoman tytön elämästä, superpallona suljetussa tilassa ja valitusta, kun mies ei vaan tajuu.

19.

Rintti http://rintti.vuodatus.net/ Elettyä elämää, unelmia ja tosi tarinaa liian mukavasta möröstä ja sen ystävistä. Tarinaa myös kassaneidin näkökulmasta.

20.

Matami http://matami74.vuodatus.net kaikkee maharollista tupakanpoton lopettamisesta käsitööhin omalla murtehella.

21.

Perhepotretti http://potretti.vuodatus.net: perhe-elämää, äidin arkea, unia, mietteitä, huolia, murheita, iloja ja riemuja.

22.

sea http://sumuinensunnuntai.blogspot.com/ Kaipuuta terveeseen elämään, villalangan puremia ja muuta yhtä kummallista.

23.

romukasa http://romukasa.vuodatus.net/ Maalaiskylän X-files, toimistomysteereitä ja kummallisia rytmejä.

24.

Nuoren naisen arki http://aspee.vuodatus.net, puolilukihäiriöisen nuoren naisen tavallisia päiviä. Juttuja elokuvista, avoliitosta, ystävistä ja uudesta urkka-harrastuksesta.

25.

Neonilla http://neonilla.vuodatus.net, kolmenkympin kriisissä painiskeleva yh-äiti kertoo elämästään, johon kuuluu tytär, oikeita (in my dreams) ja vääriä miehiä, työtä, unelmia ja haaveita. Ja Röllin sanoin: "Tanssin kuin perhonen ja pistän kuin puutiainen!"

26.

Salamander http://salamander.vuodatus.net Kaikkea sekalaista, mitä mieleen juolahtaa.

27.

Kirsulin elämää http://kirsuli.vuodatus.net. Yleistä höpinää elämästäni. Juttuja lapsettomuudesta, töistä, parisuhteesta, talonrakennusprojektista ja opintojen loppuunsaattamisesta.

28.

new.browne to new.born http://newbrowne.blogspot.com. Suomalais-irlantilaisen pariskunnan yhteinen englanninkielinen blogi lapsensaannin ihmeellisyydestä, ihanuudesta ja vähän inhottavuudestakin.

29.

Martsulin neuleblogi, http://www.martsa.blogspot.com/ Tavallisen tallaajan neulepäiväkirja, välillä jutustelua muustakin.

30.

Oola-laa! http://oolatus.livejournal.com/ Pienen, mutta pippurisen artesaaniopiskelijan elämän tarkastelua käsitöistä ihmissuhdeympyröihin.

31.

beloved miettii rakkautta, elämää ja kirjallisuutta osoitteessa http://beloved.vuodatus.net .

32.

Maurelita http://www.u-blog.net/maurelita eli pligastiikkaa, shoppailua ja sisustusta Pariisissa

33.

Piua http://p-i-a.livejournal.com seikkailee Mitä Missä Milloin -maassaan.

34.

Kermakisu http://kermakisu.vuodatus.net biletystä, shoppailua ja yleistä elämän mietiskelyä

35.

http://hallatar.vuodatus.net Eli erakkoluonne äityli pohtii, miettii, tuumailee ja kirjaa mietteitään ylös, seuraa kolmen nuorensa kasvua ja haaveilee jostakin…

36.

http://kaislikko.vuodatus.net 2 lapsen äiti juputtaa siitä, mitä milloinkin sattuu mielen vieressä olemaan. Ja sitähän sattuu. Kai ne lapset kuitenkin etusijalla ovat (tässäkin asiassa)…

37.

Pala sinistä saippuaa http://sinista.vuodatus.net Viuhtin merkintöjä ja havaintoja elämän pienistä ihmeellisyyksiä ja ohimenevistä hetkistä.

38.

Melkein Blogi http://blog.melkein.com Melkein Blogi, Säätöä ja säädettävää. Ja melkein blogi.

39.

Timo raportoi osoitteessa http://optimistin.vuodatus.net eli 'Realistisen optimistin juttuja elämästä, kaikkeudesta ja kaikesta muusta sellaisesta'.

40.

Olli http://omena.vuodatus.net kirjoittelee, mitä sattuu. Joskus jopa tosissaan, yleensä kuitenkin puuta heinää, mutta tosissaan.

41.

Kirjotut kortit http://marjasto1.vuodatus.net. Marja väkertää kirjottuja kortteja ja muitakin askarteluja ja käsitöitäkin.

42.

Iltakajo http://www.iltakajo.com/blogi.php on rekisteröity sekopää ja fanaatikko.

43.

Private Brainstorm http://charlysangels.net/lotta/blog.htm eli nuoren naisen elämän etsiskelyä armeijavuoden jälkeen. Elokuvia, taidetta, musiikkia ja päiväkirjamaista loputonta aivomyrskyä.

44.

Kiltin Tytön Blogi http://kiltintytonblogi.blogspot.com/ jota pitää Hahmo. Luovuutta, ikuista viisautta, zeniä, kirjallisuutta, tunteita ja sydämen tahtoa jakaa oivalluksia ympärilleen.

45.

Kuusi kasvaa osoitteessa http://kuusi.blogspot.com/ oksilla havisee tuulessa psykofilosofointia, lapsihavainnointia ynnä muuta ihmiseksi tulemiseen ja olemiseen liittyvää kotiäitimietettä. Lyhyttä. Kerroksista. Neulasia.

46.

Mari kirjoittaa elämästään Miun elämään osoitteessa http://miunelama.blogspot.com/ kahden lapsen yksinhuoltajaäidin pohdintoja, kiukuttelua, intoilua ja taas enemmän mietteitä. "Elämä ei koostu niistä päivistä, jotka ovat menneet, vaan niistä, jotka ovat jääneet mieleen."

47.

Kiiski Vastaranta http://vastaranta.vuodatus.net Yleistä jurputusta asiasta kuin asiasta. Eli ottaa kupoliin, joskus enemmän joskus vähemmän. Toisinaan vaan huvittaa.

48.

Polyrytmi etc. http://polyrytmi.blogspot.com Cane bloggaa elämästään, syvistä mietteistään, muiden elämästä ja kulttuurista, musiikkia unohtamatta.

Että napatkaas tästä. Kannattaa kaiketi ottaa koodista. Ellei Kiiski Vastarannan blogista, jos on vuodatuksen käyttäjä (mutta siihen listaan pitäisi sitten minut lisätä...)

Niin että pitäisi suomen historiaa lukea. Mmhmm. Iskipä yhtäkkiä oikein into blogata...

The Doors - You're lost little girl

2006-03-29T18:38:00.000+03:00

Sinä olet eksynyt. Totaalisen. Et tiedä mitä elämältä haluat, tai sitten edes koululta. Hukutat itsesi työhön, pidät ainoasta harrastuksestasi kiinni, varot järkyttämästä tasapainoa ettet joudu tekemään työtä.

Et anna poikien lähestyä sinua. En tiedä olisitko saattanut toisissa olosuhteissa olla minusta kiinnostunut mutta sillä ei ole nyt väliä. Sinun ulkonäkösi ja silmäsi yhdistettynä kyvyttömyyteesi kohdella poikia oikein tulee olemaan niille jotka kohtaavat sinut tuhoisa.

Onneksi kuitenkin olen ymmärtänyt ettei minun tarvitse välittää. Eikä edes odottaa että tämä tunne vain menisi pois vaan voin alkaa huomioimaan huonoja piirteitäsi. Tapasi toimia hermostuneesti ja päättömästi. Kireyden puheessasi. Finnit ohimollasi. (Silmäsi ohitan tässä vaiheessa.) Kiinnostumattomuutesi humanistisiin aineisiin. Kokemattomuutesi. Olisin ehkä näiden kanssa voinut elää, mutta nyt minun tarvitsee olla vain kiitollinen ettei tarvitse.

Kertaan näitä kertaamasta päästyäni, lisäksi sitä faktaa, että kuitenkin onnistuit torjumaan minut. Olo tulee paremmaksi ja et tunnu niin tärkeältä enää. Maankamaraa löytyy muualtakin kuin sinun jalkojesi juuresta.

Ihanaa.

Voin ajatella jotain muuta.

Kuten sitä että kylläpä ne wikipediassa osaavat tehdä artikkeleita suhteellisen nopeesti, jopa niin että satun ihan satunnaisella surffailulla löytämään tällaisen veriteon josta en ole missään kuullut tätä ennen halaistua sanaa.

Tai sitten sitä että onneksi David Gilmourkin alkoi vasta kuusi vuotta sitten soittamaan saksofonia, niin että minulla ei ole mitään kiirettä. Tämän hän kertoo parhaimmassa haastattelussa jonka olen hänestä pitkään aikaan lukenut (Floydia korkeintaan sivutaan hieman).

Chick Corea - Spain

2006-03-22T20:24:00.000+02:00

Yleensä kun aamulla menen bussilla, metrolla ja bussilla kouluun, herään ekan bussimatkan aikana, metron aikana luen Uutislehti 100sen (imago paljon lämpimämpi kuin teräksisen ja monikansallisen metron) ja bussin aikana sitten odotan kauhulla sitä että kohta pitää taas alkaa sosialisoimaan.

Tänään minulla olikin jo asunnoltani lähtiesää kädessä Julio Cortazarin (en vaan osaa aksentettjeja) Ruutuhyppelyä. Näyttää fiksulta kun lukee ekana luvun alusta, sitten keskeltä, sitten vähän kauempana alusta, sitten lopusta jne. Kirjan ideahan on se, että sen voi lukea joko alusta loppuun tai sitten toisessa, kirjailijan määräämässä järjestyksessä. Ei ihan nerokas kuin ensikuulemalta kuulostaa, mutta kuitenkin sangen viihdyttävää.

Erityisesti luin sitä metrossa. Mieleeni iski seuraavanlainen ajatus: kummasta minulle on loppujen lopuksi enemmän hyötyä, blogini, siitä että luen päivän uutistapahtumat ilmaisjakelulehdestä vai että luen jotain syvää ja yleismaailmallista nykyklassikkoromaanista?

Viimeisellä bussimatkalla, jonka käytin tietenkin siihen että murehdin sosialisoinnista, kaivoi vieressäni istuva kitaristinuorukainen (näytti ainakin siltä. no oli sillä kitaran suojus ainakin mukanaan) kännykän täysin irrationaalisesti esiin. Hänen puhelunsa meni jotenkin näin:

"No hei Saara (tai Aino, Irmeli, Erika, en muista). Oli kuule pakko soittaa sulle kun näin sut mennessäni tässä bussissa sun ohi. Mä hei tunnistin sut takaapäin (lempeää ja lämmintä naurua). Onks sulla mukava päivä tiedossa? Sehän on hienoa. Morjens."

Kunpa minullakin olisi joskus rohkeutta soitella tollaisia puheluita. Saati numeroita joihin soitella.

Me First and the Gimme Gimmes - Hotel California

2006-03-13T22:03:00.000+02:00

Useimmiten cover-versiot ovat aivan käsittämättömiä. Maailmanluokan yhtye rahastaa sillä että soittaa hieman muunnellun klassikkobiisin ilman mitään ideaa tai omaa näkemystä. Vedetään vaan jotain menevää rokkia.

Aloittelevilla yhtyeillä tilanne saattaa olla vähän erilainen. Jos yhtyeeltä ei löydy nimeksikään lauluntekotaitoa, saattaa olla perusteltua käyttää hyvin laadittua cover-settiä. Erityisesti sanoitukset tuppaavat olemaan parempia tässä tapauksessa.

Oma lukunsa ovat sitten yhtyeet jotka ovat alusta lähtien omistaneet työnsä tehdäkseen mielenkiintoisia poimintoja kuulemastaan musiikista ja jalostaakseen nämä omassa lihamyllyssään jollekin korkeammalle musiikilliselle tasolle, jossa kappale ei ole enää vaan yksi kappale vaan siinä on useamman muusikon ja yhtyeen näkemys täydellisessä synteesissä.

Sain eräältä kaveriltani Kunnassa noin puoli vuotta sitten kasan erilaisia Eaglesin Hotel Californiasta tehtyjä versioita. Suurin osa niistä on akustisia kitaratilutuksia joissa ei ole sielua eikä henkeä nimeksikään. Bob Marleyn reggaefiiliksien lisäksi ainoastaan Me First and The Gimme Gimmesin versiointi kestää useampaa kuuntelua.

Versio menee näin: [SPOILER WARNING] (kyllä musiikkikin voi yllättää) Kertosäkeet, joista ensimmäinen tulee heti alussa, soitetaan noin 200 temmolla instrumentaalina niin, että torvisektio hoitaa melodian. Tyylikkästi luisutaan säkeistöjen 50 tempoon ja kunnon pössyttelymeininkiin, jossa kuulemme sanatkin jostain kaukaa. AAAAAAhhh. Tämä on sitä ideaa.

Wikipedian mukaan tämä Me First and the Gimme Gimmes on tylsistyneiden amerikkalaismuusikoiden sivuprojekti (mukana mm. Foo Fightersin kitaristi Chris Stiflett), jossa pidetään hauskaa pääbändeistä erossa, tehden mm. 60-70-luvun klassikkorockbiiseistä punkcovereita (HC ei ole kyllä punk). Ei huono idea. Ja hyvää jälkeä vaikuttaa syntyvän. Keep up doing good work, boys!

Depeche Mode - John the Revelator

2006-03-09T22:41:00.000+02:00

Päässä haluis että pyöris asioita. Siellä pyörii vaan tyhjää, ja jos jotain pyörii niin se on tuskaista. Ja meinaan menettää kykyni kirjoittaa. Ei sillä että olisit, blogini, saanut nauttia sitä.

Kävin maanantaina Depeche Moden konsertissa. Kerron siitä lisää myöhemmin.

Tämä oli vain tällainen lyhyt tilannepäivitys.

Että hengissä mukamas oltaisiin.

Depeche Mode - Policy of Truth

2006-03-08T20:07:00.000+02:00

(Koska en saa asiatekstiä kulkemaan, tein 7 virkkeen novellin. Kai niitä saa harrastaa vaikka trendin kuumin aalto meni jo?)

Kävelen pitkin loputtomalta vaikuttavaa suoraa betonikäytävää, jonne auringonvalo ei yllä vaikka olisi keskipäivä. Eiliset strobovalot jyskyttävät vieläkin näkökentässäni, kun asettaudun nojaamaan valkoista rapattua pintaa vasten, toivoen törmääväni siihen, ja niin tietenkin käy.
”Aa moi, pitkästä aikaa, miten meni eilinen?”, se kysyy ja lyöttäytyy seuraani, pieni hymynkare häivähtää sen huulilla.
”Siinähän se, tajuntaa tuli laajennettua ihan mukavasti”, vaikka tiedän että tämä kaikki on turhaa niin kauan kuin laajennan tajuntaani yksin.
Pakkohan siinä on sitten puhua halki kaikki mitä mä olen siitä ajatellut ties kuinka kauan, enkä olisi kyllä jaksanut enää pitempään, mutta silti erehdyn kuvittelemaan, että se hymynkare sen huulilla merkitsisi jotain. Se pelkuri vakavoituu, toteaa ettei muka tiennyt, ettei olisi valmis ja lähtee taakseen häveliäästi vilkuillen jotain toimittamaan.
Ulos päästessäni on aurinko yhtä kylmä kuin betoniseinä, mutta sitä vasten ei voi nojata vaan nousen sen tasolle ja katselen yhtä kylmästi talvista maisemaa, joka koostuu lähinnä valkoisista ja harmaista länteistä.

Bee Gees - Night Fever

2006-03-03T16:32:00.000+02:00

Joo. Kuumeessa ollaan.

Oli just ehitty sopia tälle päivälle palaveria erinäisistä tulevista tapahtumista kavereiden kanssa koulussa, kun sitten pärähti viime yönä hirveän kuuma olo päälle. En omista kuumemittaria mutta huimaa jonkin verran seistessä ja tuntuu liian lämpimältä silloin kun ei liian kylmältä. Aamulla tuntui paremmalta, mutta niinhän se on aina.

Kehoni on näköjään pakko sairastaa kuumetta aina kerran helmi-maaliskuun aikaan. Toivottavasti tämä ei vaan mene tän pahemmaksi. Olis maanantaina menoa.

Vaikka tässä nyt olisikin loistava tilaisuus tehdä kaikkia rästiinjääneitä työtehtäviä, en kuitenkaan ole, blogini, saanut aikaiseksi kuin muiden ihmisten yksityiselämän häiritsemistä.

Jotta tämä juttu menis muuksikin kuin haircutiksi, on pakko kommentoida "naamiaisasuja" joita on esitelty useammassakin paikassa. Onneksi Aki, joka luki Linkoa, onnistui löytämään alkuperäisen linkin. Opinnäytetyöksi Aki niitä kutsuu.

Näin tämän alkuperäisen linkin ensimmäisen kerran jo reilu kuukausi sitten risteilevän IRC:n ihmeellisessä maailmassa. Silloin olin juuri saastuttanut mieltäni Kiasman ARS'06-näyttelyllä, joten luonnollisesti tulkitsin nuo eläinhahmot taiteeksi. Eivätkö ne olekin loppujen lopuksi aika julmia? Ei ole enää mahdollista katsella luonnonvaraisia eläimiä, pitää tyytyä muovisiin kulutustavaroihin. Taikka sitten ihminen on taannuttanut itsensä eläimien tasolle kaikella muovikrääsällään, eikä häntä pysty enää kunnolla tunnistamaan sen takaa. Päätä itse, blogini.

Jean-Michel Jarre - Oxygene 11

2006-03-02T11:33:00.000+02:00

Ten Top Trivia Tips about Cane!

Cane is the only king without a moustache on the standard pack of cards!
Cane is the largest of Saturn's moons.
Cane was originally green, and actually contained cocaine.
Caneomancy is the art of telling the future with Cane.
Human beings are the only animals that copulate while facing Cane!
Devoid of his cells and proteins, Cane has the same chemical makeup as sea water!
Worldwide, Cane is the most important natural enemy of night-flying insects!
When provoked, Cane will swivel the tip of his abdomen and shoot a jet of boiling chemicals at his attacker!
In a pinch, the skin from a shark can be used as Cane.
Half a cup of Cane contains only seventeen calories.

(via Turisti)

Mike Oldfield - Quiksilver

2006-02-27T03:17:00.000+02:00

Sekoitin unirytmini, taas. Sikäli ihan mukavaa kun voi katsella hopeamitalijuhlia. Ja huomenna tai siis tänään on vaan kahdeksan tunnin koulupäivä.

En malta odottaa, mutta silti odotellessani tutustukaamme, blogini, Mike Oldfieldin ihanaisen rauhoittavan eteerisen musiikin siivittämänä kahteen musiikkitemaatttiseen uutuusblogiin.

Genre on Saaran pitämä ja saaramusiikin genrestä kertova blogi, jossa kirjoittaja nostaa aina sekalaisen tekstin lomassa päivän kappaleen esille. Musiikista se on puhunut paljon tiukemmin kuin sinä, blogini, joka harhailet välillä provosoimassa urheilukansaa, välillä minun pääni tyhjimmässä keskiössä. Genren teksti on ollut suht asiallista ja mukavia musiikillisia huomioita tekevää, mutta itse musiikkivalinnat ovat olleet aikas valtavirtaa. Ehkä se on vaan alkukankeutta, mutta bloggaajalla tuntuu olevan jotain sanottavaa.

Miksaajan blogia taas ylläpitää (yllätys yllätys) Miksaaja. Hän lupailee kertoa kaikesta mikä miksaajan arkipäivään liittyy. Ja toistaiseksi sitä haircuttia onkin nimenomaan tullut. Olisi kyllä välillä kiva tietää, mitä kaikilla niillä hienoilla termeillä tarkoitetaan, mutta eiköhän sekin avaudu pikkuhiljaa. Miksaaja miksailee selvästi muuta(kin) kuin musiikkia, mutta muistaa usein pistää merkintänsä loppuun, että mikä musiikki kulloistakin olotilaa siivittää.

Miksaajalta kuulemme myös viisauden tähän loppuun:

"Sanotaanko että vitutuksen määrä on aina vakio, mutta pitääkö sen jakautua aina niin epätasaisesti?

J. S. Bach - Invention nr 1

2006-02-24T23:30:00.000+02:00

Koko talviloma mennyt, yllätys yllätys, tv:tä tuijottaen ja satunnaisesti mässäten.

Vaikka ruumiini on talviunessa, sydämeni on hereillä ja suree Kiira Korven puolesta.

Torstaina oli hivenen ongelmaa valita kahden surkean televisio-ohjelman väliltä.

YLE 2: Hyvin vähävaatteiset naiset hyppelevät kirkkaasti valaistulla jäällä hyvin arvokkaan kuuloisen naisen selostaessa tapahtumia ja arvovaltaiset tuomarit antavat pisteitä.

MTV 3: Erittäin vähävaatteiset naiset harrastavat seksiä hämärässä varastohallissa hyvin huolestuneen kuuloisen miehen selostaessa pornon vaaroja ja arvovaltaiset asiantuntijat tuomitsevat koko touhun.

Äh, puhutaan suoraan asioista. Molemmilla kanavilla oli tarjolla muka vähäpukeisia naisia. (Niinkuin niitä ei muuten löytäisi).

Ja miksi siis olen surullinen. Puhun nyt nimenomaan Kiiran ikätoverina. Ei voi kieltää, etteikö kyseessä olisi hyvin viehättävä nainen. Pelottavaa on erityisesti, miten avosylin media on ottanut hänet vastaan (vaikka sijoittui loppupeleissä suht odotetusti kuudenneksitoista poseeraa hän HS:n kisaliitteen kannessa) ja kuinka mielihyvin hän on laskenut median sisään. Hesarissa kehuttiin nimenomaan sitä, kuinka hän ei ota itseään turhan vakavasti ja vastailee ystävällisesti kysymyksiin.

Onko jollekin jäänyt siis epäselväksi että K. Korpi on mediassa esillä nimenomaan ulkonäkönsä takia? Ja että hänen on lajinsa vuoksi pukeuduttava sangen niukasti urheilusuoritusta tehdessään?

Keski-ikäisen lihavahkon miespuolisen penkkiurheilijan silmissä eivät kaksois- ja kolmoisaxelit merkkaa mitään. Hänestä tuntuu vaan kiihottavalta ajatella, että kyseessä on suomalainen 17-vuotias tyttö. Niinkuin se antaisi hänelle jotenkin paremmat mahdollisuudet Kiiran iskemiseen. Voi vittu.

Näen vähintään yhtä hyvännäköisiä tyttöjä kuin Kiira ja siis samanikäisiä melkein joka päivä koulussa, mutta ei se minultakaan onnistu näiden tyttöjen iskeminen. En ymmärrä tämän itsehuijauksen alkuperää.

Mutta surullisinta on ajatella Kiiran itsensä suhtautumista. Hän nimittäin on

a)naiivi tyttö, joka ottaa iloissaan saamansa huomion vastaan eikä ymmärrä yhtään mitään siitä miksi hänestä ollaan kiinnostuneita

b)hän ymmärtää hyvinkin että miksi hänestä ollaan kiinnostuneita, käyttää mediaa ja omaa ulkonäköään hyväkseen ja käärii sponssisopimukset taskuihinsa.

Mediakäyttäytymisensä perusteella veikkaan jälkimmäistä. Ei voi kuin itkeä, miten julmia naiset ja media osaakaan olla puolustuskyvyttömille miehille.

Se porno sentään on rehellisesti laskelmoitua fantasiaa, jonka kaikki ymmärtää. Vähän niinkuin Bachin Inventiot. Niistä kuulee heti että ne on puhtaan matemaattista useamman äänen tiluttamista yhteen, verrattuna esim. Rameaun menuetteihin, jotka yrittävät kätkeä sen matemaattisuuden koreaan ulkokuoreen ja tanssimaisuuteen.

The Beatles - All You Need Is Love

2006-02-23T14:26:00.000+02:00

(Kun nyt kerta testien makuun päästiin. Testin löysin haircutin toivottavasti lahjomattomalta muttei suinkaan lahjattomalta mestarilta, Turistilta. Beatlesia kuuntelen heidän suosioonsa nähden sen verran vähän, että jouduin googlettamaan, että kenen biisi nyt olikaan kyseessä. Ihan menevä sikäli.)

You need love.
You are a pretty normal, well-rounded person that just craves that fairy tale love where you will be swept off your feet and live happily ever after. Chances are that you fantasize or dream about it so much that you either see all the guys/girls as unromantic or you tell yourself that anyone could be your soulmate. You long to have someone by your side and you want to give back on the romance part too, not just give.

What Do You Need in Your Life? [dark pics]
brought to you by Quizilla

Hienoa että se on nyt sitten virallista. Näköjään 25% kyselyn tehneistä saivat saman tuloksen. Vaikkei minulta sikäli btw lähimmäisenrakkautta puutukaan, romantiikka ei olisi pahitteeksi.

Kesä 2004. Partiolaisten suurleiri Tarus. Väsättiin leiriä kasaan kaatosateessa katoksia ja vastaavia tehden, ja mieleen jäi hymyilevä ja minusta jollain tasolla kiinnostuneelta alkuleiristä vaikuttanut tyttö, niin söpö oranssissa sadetakki/anorakissaan. En osannut kunnolla tuoda ilmi omaa kiinnostustani. Pyörinyt ja harmittanut päässä siitä lähtien.

Tajusin toissapäivänä, että minulla on hänen kännykkänumeronsa ja s-posti-osoitteensa, ja että hän asuu todennäköisesti alle 5 km päässä Helsingin kämpästäni.

Aqua - Barbie Girl

2006-02-23T13:27:00.000+02:00

Xpoosin innoittamana eksyin Demin nettisivuille ja tein sieltä löytyvän Oletko "hyvä jätkä"-testin. (Ai että demin nettisivut olisi suunniteltu tytöille?)

"Sait yhteensä 13 pistettä

Sinä keikut kahden vaiheilla. Toisaalta tykkäät käkätellä poikien jutuille, toisaalta haluat, että he pitävät sinua murusena. Et ole oikein päättänyt mistä itse pidät ja mikä vaikute tulee ulkopuolelta. Paikkasi on tosin aika hyvä, sillä ei tarvitsekaan aina olla samanmielinen. Koeta kuitenkin päättää mikä itse olet, anna muiden rauhassa pohtia mitä he sinusta ajattelevat."

Aika. Viisauden. Sanoja. Olen todellakin itse toisaalta äijä (tykkään metsässä liikkumisesta ja nytkin on päällä ruutuflanellipaita (osallistuinpa näinkin siihen mitä sinulla on päällä juuri nyt-meemiin vaikkei haastettukaan)) mutta toisaalta taas minussa elää pieni pinkki tyttö (ihastumisen kohteet näkyvät hyvin vaaleanpunaisena, Titanic ja Rakkautta ennen auringonlaskua ovat hyviä elokuvia ja olen kiinnostunut kulttuurista hyvin pitkälle). Mutta ehkä suurin ongelma onkin se, miten ulkomaailmalle saisi viestittyä molemmat puolet itsestäni heti kättelyssä.

Omituista miten sitä löytää elämänviisautta sieltä mistä sitä ei todellakaan etsi.

Onkohan muuten Safri Duo ollut mukana tekemässä Aquan komppeja? Niin kompleksisilta ja siksi tarttuvilta nämä rummut tässä biisissä kuulostavat. Ja molemmat bändit on tanskalaisia.

Lapinlahden Linnut - Katselen urheilua

2006-02-20T00:00:00.000+02:00

Ehkä siivekkäiden biisin monotonisuus tiivistääkin sen, kuinka mielenkiintoisena toimintana näen urheilun seuraamisen.

Mutta onhan jokaisen itseäänkunnioittavan blogin eli sinunkin, blogini, kerrottava _jotain_ Torinon talviolympialaisista. Ja ilokseni voinkin kertoa että tänään, ompelukoneen ollessa epäkunnossa (lääkitsen vanhojen tanssien mahdollisesti aiheuttavaa tyhjyydentunnetta ennaltaehkäisevästi ommellen farkkutakkia, siitä lisää myöhemmin), eksyin kakkoselle.

Siis tv-kanavalle, senkin pervo.

Sieltä tuli curlingia. Vastakkain olivat käsittääkseni hallitseva olympiavoittaja Englanti ja ei-niin-pro Japani. Naisista oli kyse. Ison Brittanian joukkue oli tylsän ja uhkaavan näköinen, ja se tuntui ottavan pelin kylmän taktisesti. Johtuiko pelkästään kielestä, mutta japanin naikkoset vaikuttivat innostuneilta ja positiivisilta kuin peipposet kevätaamuna lumien alkaessa viimein sulaa. Ja he altavastaaja-asemasta huolimatta voittivat, ja vaikkeivät kuitenkaan pääse jatkoon niin he riemuitsivat voitostaan sydämiensä kyllyydestä.

Olen kuitenkin hyvin pettynyt Torinon virallisiin kisasivuihin, jotka tarjoavat vain välttämättömän informaation japanilaisista eikä minkäänlaisia linkkejä muualle. Kuvatkaan eivät anna heille tv-lähetyksen perusteella oikeutta, eikä nopea googletuskaan auttanut tiedonjanossani.

Siksi esitänkin nyt ETSINTÄKUULUTUKSEN, joissa pyydän kaikkia jotka sinua, blogini, lukevat, esittämään hyperlinkkinsä tai muut keinonsa päästä japanin joukkueen jäsenten, erityisesti Mari Motohashin jäljille.

(Tiedän olevani, ei tarvitse edes sanoa.)

Amer. Trad. - Salty Dog Rag

2006-02-19T16:41:00.000+02:00

En ole sinua, blogini, ehtinyt tämän viikon aikana päivittää sen takia koska pääsin stressaamaan vanhojen tansseista.

Se oli huumaavaa. Kaikki ihmiset, joiden kanssa muutenkin viettää aikaa joka päivä kahdeksasta neljään, näkyivät aivan uudessa valossa, frakit ja miksilienaistenpukujavoisikaankutsua päällä. Kaikki, tai no ainakin suurin osa olivat kauniita ja komeita.

Joitain väsytti jo tanssien ollessa torstai-iltana puolessavälissä mutta minä jatkoin perjantai-iltapäivään vain kolmen tunnin yöunilla välissä.

Unohdin jopa jossain välissä jos siellä olikin joitain ihmisiä mukana, jotka olisivat särkeneet sydämeni. En ole ihan varma, sillä jos oli, niin olen unohtanut.

Paras tanssi, melkein musiikillisestikin mutta tanssiessakin hauska, oli ehdottomasti amerikkalainen lato (?) tanssi Salty Dog Rag. Siinä potkitaan ilmaa ja hoiperrellaan omituisesti, vaikuttaa pahalta mutta oikeasti suht yksinkertainen.

Pukujahan sinne tultiin katselemaan. Varsinkin nuoremmat tytöt, joilla on kaikki hauskuus edessä. Olen kyllä itse kateellinen tytöille, sillä poikana ei ole hirveästi säätämisen mahdollisuutta puvussa. Itse vuokrasin smokin, johon sain hyvin hillittymuttacool-kuosisen, mustan/sähkönsinisen rusetin ja vatsavyön. Se oltiin varattu jo kauan ennen sinun syntymistäsi, blogini.

Ei edes iskenyt sellainen fiilis jälkeenpäin, että nyt se on sitten ohi. Kaikki meni loistavasti putkeen, nyt saa vähän vedettyä henkeä ja kohta pääsee takaisiin kouluun purkamaan tuntoja hyvin menneistä vanhoiluista.

Kyllä elämä on ihanaa.

Miles Davis Quintet - My Funny Valentine

2006-02-13T21:49:00.000+02:00

Paras Miles Davisilta kuuntelemani trumpettisoolo. Pehmeä ja tunteikas. Tuo mielikuvan pehmeästä ja lämpimästä (ensi)kohtaamisesta jossain eteläisen USA:n pienessä ravintolassa Valentinon päivänä.

Nyt USA:ssa riehuu lumimyrsky jonka takia rakkauden pyhä päivä koittaa sangen ankeana eikä niinkään lämpimänä monelle yhdysvaltalaiselle. Eikä Suomessa toki sen parempi tilanne ole.

Kävin tässä joitain tunteja sitten lenkillä. On jotenkin puhdistavaa tuntea hivenen kylmä viima ja vauhdilla kasvoihin iskeytyvät lumihiutaleet. Pohdin samalla seuraavaa päivää.

Koulussamme harjoitetaan ystävänpäivän kunniaksi koodipukeutumista, jonka avulla voi päätellä ihmisten siviilisäädyn. Minä tunnustan tappioni joillain rintamilla ja pukeudun sinkuksi. En katso voivani perustellusti unohtaa koko pukeutumista. En täten näe muita vaihtoehtoja, sillä en halua kemistiystäväni jossain vaiheessa ajatuksissaan pyörittelemää suoranaista valehtelua harrastaa. Lisäksi joku(nen) henkilö saattaisi siitä hämmentyäkin. En halua hämmentää turhan takia.

Olisihan se kiva pystyä julistamaan koko maailmalle että hei, minulla on nainen, minä saan rakkautta ainakin yhdeltä henkilöltä tässä maailmassa. Mutta se on toisaalta niin turhaa. Eihän rakkauta tarvitse aina saada seurustelukumppanilta. Kavereiden välistä, arkipäiväisempääkin rakkautta on olemassa.

Onneksi päivän ohjelmaan kuuluu myös vapaamuotoista mutta runsasmääräistä halaamista. Ei ainoastaan vastakkaisen sukupuolen edustajien, ja itse asiassa nautinkin yleensä tällaisissa tilanteissa sellaisten henkilöiden halaamisesta joihin en tunne mitään seksuaalista tai ylevämpääkään vetoa, sillä se on jotenkin niin rehellistä.

Koska pääsin edellisessä postauksessani haastamisen makuun, haastankin nyt sinut, blogini, ja sitä myöten muutkin jotka tämän tekstin näkevät, halaamaan tuttuja ja vähän tuntemattomiakin ihmisiä. Että ystävänpäivästä olisi hyötyä muillekin kuin porvareille.

Nightwish - Nemo

2006-02-12T23:43:00.000+02:00

Meidät on, blogini, haastettu meemiin!!! Jee!

(Pitää nyt ottaa edellisen postauksen jälkeen hieman rennompi asenne.)

(Musiikki jatkuu yhtä valtavirtana: Nemo lupaa paljon ja sekoileekin jotain nimenvalinnasta, sointujen progressio on mielenkiintoista mutta parin kuuntelun jälkeen ei enää säväytä. Kuin itsehoilattuna. Ja se ei ole kaunista.)

Mutta täytyisi siis luetella kymmenen hyvää blogin nimeä. Jotka kiihottavat mielikuvitusta tai muuten vaan herättävät. Jotain. Sisälläni.

Yritetään.

Jyrki J. J. Kasvi nyt ei ole vain blogin vaan ihmisen nimi. Tuo nimi on syntynyt brändiksi: se luo kuvan asiantuntevuudesta mutta samalla ajan hermolla olemisesta. Olen haaveillut tuollaisesta nimestä itselleni siitä asti kuin räkänokkaisena pikkupoikana luin Pelit-lehteä Kunnan kirjastoauton lattialla.

Rajatapauksia nyt on hieman kliseinen nimi blogille, mutta yhdistettynä taas Helsingin sanomien brändiin se luo hienon kuvan: kerrankin tällainen valtakunnallinen dem... kansan syvien rivien lehti luo edes marginaalissaan katsauksen marginaaliin. Ja nimi pitää.

Sellisti on aika yksinkertainen sanaleikki, jota ei tajua, jos ei ole kuullut hänen blogistaan Karu Selli. Sekään ei tosin tainut olla originaali kielikuva. Siinä minä kuitenkin istuin, ajattelemassa erästä kauniimman sukupuolen edustajaa ja sain todeta, ettei minun tarvitse ottaa sellistejä niin vakavasti kuin sydän särkyneenä olin joskus ottanut. (Nyt meni aikajatkumo hyvin hienovaraisesti pirstaleiksi.)

Perässähiihtäjä herätti heti ajatuksia ja naurua vaikkei se itse asiassa mitään merkitsekään. Tai no, luo mielikuvan ehkä perinteisyydestä mutta toisaalta nöyryydestä. Ja tätä linjaa pidettiin pressanvaalien ajan. Toivon että perässä hiihdetään myös eduskuntavaalien alla.

(Tässä vaiheessa aloin tarkastelemaan blogilistaa entistä kiinnostuneemmin ja aloin etsimään blogeja joista en ennen tiennyt mitään.)

PERUSTELE! esittää asiallisen ja selkeän vaatimuksen. Luo kuvan sekä mielipiteistä että asian ottamisesta vakavasti.

Vääräuskoinen on provokatiivinen ja samalla ehkä hieman katkera osoitus islamin asemasta länsimaissa. Blogilta voisi odottaa kuitenkin järkeviä mielipiteitä mutta toisaalta osaa varautua siihen että blogin kirjoittaja tulee eri kulttuurista. En tosin henkilökohtaisesti tätä kristillisyyttäkään koe oikein omaksi kulttuurikseni.

Siskonmakkaraveritulppa sai veden herahtamaan kielelleni. Pyydän tästä anteeksi.

Absinttihetkiä Arabianrannassa on mukavan rytminen kokonaisuus, joka luo heti hieman taiteellisen vaikutelman. Arabianrannastahan löytyy taideteollinen korkeakoulu ja popjazz-konservatorio...

Helvetin Lieskat saattavat tulla ja pistää tämän pakanan kuriin. Sitähän emme toki toivo. En tiedä omaperäisyydestä, mutta yhtä ytimekkään mahtipontista nimeä on vaikea keksiä.

Klasari on termi jota on syytä levittää. Tarkoittaa siis klassisen musiikkiin harrastunutta. Ja heitä välttäkäämme.

Käyn nyt sitten tässä yön pikkutunteina onnittelemassa ja haastamassa ne, joiden blogit ovat vielä elossa. Koska minun tarvitsee olla vasta vajaan kahdeksan tunnin kuluttua koulussa. (Puhumassa saksaa.)

Zen Café - Tahdon halvan naisen

2006-02-12T22:45:00.000+02:00

Aloin kuuntelemaan itämaista virvoitusjuomantarjoajaa viime toukokuun alussa. Kyllästyin siihen ennen kyseisen kuun kahdettakymmenettä päivää. Tosin kyllä jotkut biisit menevät äärimmäisissä mielentiloissa.

Mutta tällainenkin, tekoärsyttäminen, tekoepäpoliittisestikorrekti biisi. Ei siis. Ei tällainen voi toimia. Paitsi että se on saanut ilahduttavasti naiset käyttämään "Halpa Nainen" -t-paitoja. Tosin ne naiset nyt yleensä näyttääkin halvoilta.

Asiaan. Jyrki J. J. Kasvi, jonka ainoa synti eduskunnassa on istua viheriöivässä rivistössä, julkaisi eilen blogissaan tilityksen siitä, miten hänen on vaikea saada s-postiinsa yhteydenottoja seksityöläisiltä.

Ehm. Otetaan alusta.

Jyrki J. J. Kasvi on siis eduskunnassa vastustanut valmisteilla olevaa seksin oston kriminalisointiin tähtäävää lakiesitystä. Ja hän on saanut sen johdosta kannustavaa palautetta niiltä, jotka elantonsa hakevat tuon Jumalan rakkauden ylimmäksi sakramentiksi tarkoittaman luomakunnan kauneimman ja samalla lähimpänä seitsemästä taivasta olevan toiminnon avulla.

Poliitikko joutuu asettelemaan sanansa tarkoin, mutta minulla ei ole mitään menetettävää (mitä nyt arvostus konservatiivisten lukijoideni silmissä. En voi tosin sanoa edes että molempien...) Voin siis täten tuoda julki kantani.

Seksin ostaminen ja myyminen on laillistettava täysin. Valtion on kuitenkin kontrolloitava tarkoin seksin myymisen lupia, ja myytyä seksiä saa harjoittaa vaan valvotuissa ja turvallisissa olosuhteissa. Kondomia on käytettävä. Seksin hintaan on lisättävä kova nautintoainevero, jottei sen ostaminen tulisi liian "helpoksi" ja jotta valtion budjetti saataisiin tasapainoon.

Miksikö.

1) Prostituution lieveilmiöt vähenisivät voimakkaasti, kun seksin ostoa ja myyntiä pystyttäisiin kontrolloimaan: sitä tekisivät vaan vapaasta tahdosta oleskelu- ja työluvan suomessa omaavat naiset, joille voitaisiin tarjota asianmukainen työterveydenhuolto (myös psyykeen) ja turvallinen työympäristö sekä vakinainen ja hyväksytty asema yhteiskunnassa.

2) Seksuaalisten paineiden purkaminen olisi helpompaa ja turvallisempaa sekä sallitumpaa. Emme kuvittelisi, että voisimme sen lakaista syrjään, niin että se purkautuu väärällä tavalla. Ihmisellä on melkein aina seksuaalisia tarpeita, kysykää keneltä tahansa psykologilta.

3) On jokaisen oma asia mitä itsellään tekee. Jos yksi haluaa myydä kehoaan ja toinen sitä ostaa, täysissä järjissään molemmat, on ihmisen itsemääräämisoikeuteen puuttumista ja toisen kehon käyttöön ottamista. Ja se on ihmisen perusoikeuksien loukkaamista.

Suurin syy, miksi seksin ostoa ei pitäisi laillistaa, tuntuisi tänä päivänä käymieni keskustelujen pohjalta olevan se, että se rappeuttaa yhteiskunnan. Ehkä tässä menee kuitenkin munat ja kanat sekaisin: rappeutuneessa yhteiskunnassa kukaan ei jaksa valvoa tällaisia asioita, vaikka niitä pidetäänkin paheksuttavina. Kun taas sivistynyt yhteiskunta tekee päätöksen että sen kansalaiset saavat toteuttaa itseään vapaasti, se on vaan osoitus sivilisaation kypsyydestä ja parantaa kansalaisten moraalia.

Esittelin ajatukseni eräälle koillishelsinkiläiselle konservatiiville. Vastaus: "No sinä nyt oletkin tommoinen ateisti."

Saan tyydytyksen tarpeisiini käydä polttamassa kirkko siitä että Daredevil-elokuvassa ammattitappaja kohtaa loppunsa pohjimmiltaan sen takia että saa käteensä stigmat yhdestä luodista, ja se on hänelle aivan oikein.

(Miksiköhän en ole tuossa elokuvassa pääpahista näytelleeltä Michael Clarke Dunkanilta nähnyt yhtä vakuuttavaa roolisuoritusta kuin hän teki The Green Milessa? Se osoitti että yksinkertaisella ja isolla miehelläkin on tunteet! Halleluja!)

Mariska - A.N.T.E.E.X.I

2006-02-09T20:23:00.000+02:00

Blogisanomat kehottaa ihmisiä (lasketaan nyt tällä kertaa mutkin sellaiseksi, jookos, blogi?) pyytämään anteeksi. Siispä pyydetään.

Anteeksi niiltä joita rakastan ja joita en (vielä) rakasta.
Anteeksi niille joille olen maksanut laskuni myöhässä.
Anteeksi siitä että tulen aina etuajassa kaikkiin mahdollisiin kokouksiin.
Anteeksi siitä että niistin tänään klo 15.34 hieman liian äänekkäästi, että psykologian kurssini joutui herämään päivänokosiltaan.
Anteeksi sille muurahaiselle jonka päälle tallasin viime lauantaina (se ei kuollut vaan jäi puolimurskana paikalleen kitumaan).
Anteeksi etten ole päivittänyt sinua, blogini, melkein viikkoon.
Anteeksi siitä etten ole tehnyt vielä mitään muslimien hyväksi.
Anteeksi etten puolusta kristinuskoa.
Anteeksi että luin eilen Eino Santasen uusimman runoteoksen.
Anteeksi että olen olemassa.
Anteeksi etten ole vieläkään tappanut itseäni.
Anteeksi...

Got the idea?

Jos a)joku olisi aikoinaan haastanut minut siihen luettele-viisi-outoa-tapaasi-meemiin b)haaste olisi tapahtunut pari vuotta takaperin niin siinä tapauksessa olisin voinut kertoa kaikille siitä, miten minä tuolloin vielä pyytelin anteeksi kaikesta. Joka ikisestä asiasta mistä sain negatiivista (edes vähän) kommenttia tai katsetta pyysin anteeksi. Ja välillä ihan urheilunkin vuoksi.

Isäni huusi sitten viimein: "etkö sä saatana voi lopettaa tuota ainaista anteeks-pyyntelyä?" Pääsin omituisesta tavastani.

Kannattaa anteeksipyytäessä muistaa, ettei sitä sanaa kannata haaskata turhaan. Kaikkia pikkuasioita ei tarvitse pyytää anteeksi. Anteeksipyynnön ei tule olla helppo asia vaan sitä pitää kypsytellä piinallisen pitkään mielessä jotta se lopulta voisi ihmiselle tai mille tahansa muulle joka on tullut loukatuksi merkitä jotain.

Pyydä, blogini, ihmeessä anteeksi. Mutta älä turhaan.

Leevi and the Leavings - Unelmia ja toimistohommia

2006-02-03T09:26:00.000+02:00

Kuudelta ylös
vituttaa eikä äiti halimassa, sen täytyy nukkua
äkkiä pakkaseen

elämä päivä päivältä
harmaammaksi muuttuu
kaikki kunnossa
mut intohimo puuttuu

nainen
brunetti tai blondi
läski tai luuranko
kunhan söpö ja lämmin
ei voimakas eikä arka
jota lohduttaa
jota kannustaa

vittu mä oikeesti ole näin epätoivoinen
ei se auta kuin jatkaa paperityötä

pitäisi löytää jäkestä 5 kilometriä retkeilymaastoa