Laika & The Cosmonauts - Look! No Head!
Blogini, nyt on ohi eräs pitempikestoinen musiikillinen projektini. Mieleni ei ole vielä tyhjentynyt sen takia, mutta mieleni valtasi eräs asia jonka haluaisin sinulle kertoa. Sitä ennen sinun on kuitenkin ymmärrettävä eräs maailmankatsomuksellinen kantani.
Minä nimittäin uskon, että maailmankaikkeus on pohjimmiltaan absurdi. Elomme on sattumanvaraista. Ykkönen vai nolla, sattumaa. Tämä ei tarkoita käytännön elämässäni hirveästi mitään: asiat kuitenkin ovat näin, vaikka se onkin sattumaa, että ne olisivat niin. Esimerkiksi, puhuttaessa vihasta, on pohjimmiltaan sattumaa, että mulla on sellainen tunne. Ei ole erityistä perustavanlaatuista syytä, miksi sellainen tunne on ihmiselle kehittynyt, vaikka psykologi voi jotain arvauksiakin heittää, tai vastatakin vielä minuakin tyydyttävästi. Aina voidaan kuitenkin kysyä uusi miksikysymys. Minun on kuitenkin elettävä vihani kanssa tai purkaa se, vaikka sen olemassaolo onkin sattumaa.
Tässä meni Akvinolainen harhaan. Hän havaitsi kyllä tämän sattumanvaraisuuden, mutta ei suostunut kuitenkaan hyväksymään sitä. Hän ei hyväksynyt sitä, että voisi olla mahdollista, ettei hän olisi olemassa, vaan hän väitti, että kyllä tässä kaikessa täytyy olla jokin järki. Eli Jumala. Jonka olemassaolo ei riipu muusta.
Look! No Head! on lähes ainoa kosmonauttien biisi, joka sisältää muutakin kuin surfinstrumentaalia. Se on suhteellisen aggressiivinen, siinä ei ole selkeätä rakennetta ja väliin huudellaan jotenkin epäloogisesti jotain tyyliin "No head!". Kappaleella on kuitenkin loppu, mutta kappale ei sitä itse huomaa. Vaan porskuttaa täysillä loppuun asti eteenpäin. Kappale on koko ajan olemassa ja on uljas. Mutta koska sen rakenne on sattumanvarainen, täytyy sen olemassaolonkin olla. Avaruudenmatkaajat olisivat voineet yhtä hyvin voineet säveltää jonkin toisenkin kappaleen, todeta ettei tosta kuitenkaan kukaan pidä.
(Tätä voi soveltaa myös sellaiseen asiaan kuin elämä. Saat käyttää ideaa vapaasti, hyvä blogini.)
Ja kun lisätään hienot kitara- ja rumpurytmiikan yhteensovitukset niin minä tunnen olevani suuremmin yhtä maailman kanssa. Paljon enemmän kuin kuunnellessani virrenveisantaa tai Juha Tapiota.
Minä nimittäin uskon, että maailmankaikkeus on pohjimmiltaan absurdi. Elomme on sattumanvaraista. Ykkönen vai nolla, sattumaa. Tämä ei tarkoita käytännön elämässäni hirveästi mitään: asiat kuitenkin ovat näin, vaikka se onkin sattumaa, että ne olisivat niin. Esimerkiksi, puhuttaessa vihasta, on pohjimmiltaan sattumaa, että mulla on sellainen tunne. Ei ole erityistä perustavanlaatuista syytä, miksi sellainen tunne on ihmiselle kehittynyt, vaikka psykologi voi jotain arvauksiakin heittää, tai vastatakin vielä minuakin tyydyttävästi. Aina voidaan kuitenkin kysyä uusi miksikysymys. Minun on kuitenkin elettävä vihani kanssa tai purkaa se, vaikka sen olemassaolo onkin sattumaa.
Tässä meni Akvinolainen harhaan. Hän havaitsi kyllä tämän sattumanvaraisuuden, mutta ei suostunut kuitenkaan hyväksymään sitä. Hän ei hyväksynyt sitä, että voisi olla mahdollista, ettei hän olisi olemassa, vaan hän väitti, että kyllä tässä kaikessa täytyy olla jokin järki. Eli Jumala. Jonka olemassaolo ei riipu muusta.
Look! No Head! on lähes ainoa kosmonauttien biisi, joka sisältää muutakin kuin surfinstrumentaalia. Se on suhteellisen aggressiivinen, siinä ei ole selkeätä rakennetta ja väliin huudellaan jotenkin epäloogisesti jotain tyyliin "No head!". Kappaleella on kuitenkin loppu, mutta kappale ei sitä itse huomaa. Vaan porskuttaa täysillä loppuun asti eteenpäin. Kappale on koko ajan olemassa ja on uljas. Mutta koska sen rakenne on sattumanvarainen, täytyy sen olemassaolonkin olla. Avaruudenmatkaajat olisivat voineet yhtä hyvin voineet säveltää jonkin toisenkin kappaleen, todeta ettei tosta kuitenkaan kukaan pidä.
(Tätä voi soveltaa myös sellaiseen asiaan kuin elämä. Saat käyttää ideaa vapaasti, hyvä blogini.)
Ja kun lisätään hienot kitara- ja rumpurytmiikan yhteensovitukset niin minä tunnen olevani suuremmin yhtä maailman kanssa. Paljon enemmän kuin kuunnellessani virrenveisantaa tai Juha Tapiota.
1 Comments:
The world is a comedy to those that think; a tragedy to those that feel.
Horace Walpole
By Anonyymi, at 21 marraskuuta, 2005 00:56
Lähetä kommentti
<< Home