Mike Oldfield - First Steps

Alku aina hankalaa, sanovat.

Minä olen eri mieltä. Alussa on aina uutuudenviehätys. Se kiihko mikä muodostuu ihan puhtaasti sen takia että on uusi. Naiseen jota ei ole nähnyt koskaan ihastuu paljon helpommin kuin sellaiseen jonka kanssa on samoissa kuvioissa pyörinyt jo vuosia.

Pätee myös bloggaamiseen. Vaikka erilaisia kolumneja ja fiktiota olen erilaisissa viitekehyksissä kirjoittanut, oli bloggaaminen vielä muutama viikko sitten minulle aivan uusi kokemus. Sen takia ensimmäiset postaukset syntyivät nopeasti.

Sitten iski väsymys koulun ja muunkin takia. Kirjoittaminen jumiutui. Minulla on tämän koko huiman puolentoistaviikon (internetissä ikuisuus) hiljaiselon aikana pyörinyt pari ideaa mielessä, mutten pääse paria sanaa pidemmälle. Oli pakko hengittää ja ajatella muuta.

Sain Mike Oldfieldin uusimman levyn kuunneltavaksi pari päivää sitten. Enkä vieläkään käsitä miten olen voinut missata koko miehen. Tubular Bells tuli lisättyä nopeasti ostoslistalle. Tämä uusin tuplacd on vielä rakenteeltaan ihanteellinen: ensimmäinen levy rauhoitutaan ja tunnelmoidaan. Sen jälkeen kestetään toisen levyn hieman rankemmatkin soundit. Aivan loistavaa.

Ehdin jo melkein unohtaa miten rentoudutaan. Nyt rentoutuneena tämän postauksen kirjoittamiseen meni ehkä viisi minuuttia. Blogini, kyllä tämä tästä. En minä sinua hylännyt vastasyntyneenä. Annoin vaan hieman tottua yksinäisyyteen ja epävarmuuteen. Elomme perustunteisiin.