Jean-Michel Jarre - Oxygene 2

Bongasinpa tällaisen kuin Runotorstain. Hauska idea. Joka torstai vaihtuva aihe, jonka inspiroimina kirjoitellaan runoja omiin blogeihin.

Minähän olen kova runoilija. Vaikkei se sinulle, blogini, ole välittynytkään niin kovin, lähinnä löytyy yksi surkea runo helmikuulta. Usein runoni menee hyvin henkilökohtaisiksi, jopa päiväkirjamaisemmiksi kuin blogimerkintäni. En uskalla niitä internettiin jaella.

Tällaista tässä tosin kaipasikin hieman. Just nyt omituinen äärimmäisen rentoutuneen ja stressaantuneen sieluntilan miksaus käynnissä. Hieman. Tyhjentää päätä.

Pitemmittä puheitta. Runo jossa tutkiskelen lyyristä minääni, tai jotain. Ei suuri, muttei täysin pointitonkaan.

---------------

Tuossa se istuu, köhii, eksistoi
hakee harhailevalla katseella
armoa minulta

minä sen yläpuolella
nietzsczsczcshen kirjoituksista repäistynä
hillitsen sen

suljen pieneen synapsiin takaraivoon
annan kiertää kehää

ellei sitten
silloin tällöin
tarvitse koskettaa
jotakuta