Juno Reactor - Mona Lisa Overdrive

(Disclaimer: harvinaisen epäkiinnostavaa ja epäjohdonmukaista vuotamista turhista asioista. En suosittele. Edes itselleni, blogini.)

Miten sinä voit olla kiinnostunut niistä?

Niin, tarkoitukseni nyt oli lähinnä osoittaa, että et sinä tuota kovinkaan pitkälle henkilökohtaisesta halusta valitse. Muistan sinun jo jossain vielä vuosi sitten valitelleen, ettet tiedä, mitä elämälläsi teet.

Minä näin sinussa joskus taiteilijan. Peräänantamattomasti teet kaikkesi, että tällaisen satunnaisen laiskottelijan sydän värähtäisi syvimmältä. Että tuntisi sen kaiken.

Sinä varmaan pidät Bachista. Hiljainen tyttö, mokomakin. Sinulla ei ole Peter Hoeegin mestaruutta, ei sitä tapaa, jolla viedä tarina kauniisti loppuun.

Sinulla ei ole tarinaa. Olenko oikeassa? Miksi minä sinussa näin sitä. Taiteilijaa. Tyttöä joka kärsii syvällä sisimmässään.

Ja sitten alat puuhastella jotain noin pinnallista, okei, siitä saa palkan. Ei kai se voi sinua oikeasti. En olisi uskonut sinusta.

Sinulla ei ole jumalaa, mutta luterilainen työmoraali löytyy. Mitä sinä odotat saavasi palkinnoksi?

Ja kuitenkin, oletko lesbo vai sitoutunut yksinäisyyteen loppuelämäksesi. Tästäkin näkökulmasta minä saattaisin olla täydellinen: annan sinulle tarpeeksi tilaa, hengitä, ota omasi, alistan jos tahdot. Lyönkin, mutta vain jos tahdot, mutta todennäköisesti et. Esitän. Kyllä, esittäisin puolestasi. Ja olisin täydellinen ihminen, jonka takana olla naisena, seistä, laittaa ruokaa ja leikkiä kotia.

Päätit sen sijaan sulkeutua kuoreesi, nait ensimmäiset kännit otettuasi ujoa teekkaria neljän vuoden päästä, muutat asumaan Espoon laitamille ja saat muutaman lapsen. Kuolet.

Oletko tajunnut sitä. Kuolet. Minä haluaisin suoda ihmisille tämän pikkuporvarillisen unelman. Mutta minä tiedän, haluan tietää, haluan uskoa, että sinä teet sitä juuri väärästä syystä. Ei siksi, että haluaisit, vaan siksi, ettet tiedä, mitä muuta haluaisit. Sinussa on syvällä ystävyyttä, lämpöä. Sinä haluat tukahduttaa sen. Mitä sinä haluat, helvetti? MITÄ SÄ HALUUT?

Ja silti, nyt käy se ilmi: minä olisin halunnut muuttaa sinua. Näkemään maailman minun silmilläni: se on mukava paikka. Jossa ei tarvitse suorittaa, harjoitella uupumukseen asti, mutta ei toisaalta tarvitse myöksään haaskata elämäänsä, tai päteä bilettämällä. Siinä saa vain olla ja rauhoittua. Hengittää.

Nautitko? Enkä tarkoita, että haluaisin tällä ehdottaa sinulle nautinnon tuotantoa. En ymmärrä, en.

Ja silti: nyt tunnen rakkauden häipyvän. Minä rakastin sitä inhimillisyyttä, lämpöä, joka sinussa oli. Oliko se todella noin pakon sanelemaa.

Mitä sinä haluat? Mistä sinä nautit? Sinä kuolet.

Olisit antanut minun vapauttaa sinut. No ei. Mutta nähdä sinut.

Kuka sinut näkee? Siltä teekkariltakin sinä kätket itsesi. Ei.

Siis. Etteikö saisi kiltti tyttö olla. Mutta, ymmärräthän. Elämässä on niin paljon muutakin kuin upottaviksi kulutetut ladut. Umpihanki, no joo. Ymmärrän, että se pelottaa.

Minä olisin voinut kantaa sinua reppuselässä. Samalla kun sinä olisit lämmittänyt minua. Ymmärräthän?

Vapaana: paikka lämmikkeelle, ei mielellään kovin suuri, sellainen jonka alle tukehtuu. Pieni ja söpö. Ei kovin räiskyvä, mutta pientä väriä en vastustaisi. Kykyä sopeutua, en sen takia että minun kanssani sitä tarvitsisi, vaan sen takia että minulla sitä on. Ei kylmä, muttei toisaalta käy ylikierroksillakaan. Olen valmistautunut tarpeen tullen korjaamaan ja huolehtimaan tästä lämmikkeestä, kunhan sen keskus on varma ja toimiva.