Pink Floyd - Breathe

Minä olen oppinut hengittämään.

Juuri äsken yksin keuhkojani pihalle niin rajusti, että silmissäni alkoi sumenemaan ja meinasin pyörtyä. Jokin sisälläni sanoi kuitenkin, että "hengitä". Ja minä hengitin. Sisään-ulos-sisään-ulos, tahdissa joka toisessa kontekstissa tulkittaisiin hengästymiseksi.

Epäillen osasyynä olleen hammaslääkärini. Hän kehottaa minua aina hengittämään, vaikken itse edes huomaa kuin vähän jännittäväni.

Tammikuussa opiskelijatoverini sanoi löytäneensä blogini. Ei pitäisi kirjoitella näin hämäristä kappaleista, jos puhuu niistä muidenkin ihmisten kanssa. En ole sen jälkeen saanut impulssia jakaa mitään tietoa blogissani, vaikka onhan yksityiskohtaisuuteni varsinkin arkaluontoisten asioiden suhteen vähentynyt lukioajoista. Tuntuu jotenkin myös siltä, ettei blogini tarvitse enää perustella olemassaoloansa: sillä on historia.

Yliopiston ihmisten hyvyys ja avoimuus tuntuu edelleen hyvin hämmentävältä, ja satuttaa, kun huomaan etten itse kykene vastaamaan: en tiedä miten vastata, en tiedä miten olla sosiaalinen ja ilmaista välittävänsä ihmisistä. Haluaisin välittää, mutten ole aivan varma välitänkö. Onneksi moni on ihan iloinen vain siitä, että osallistun ainejärjestön tapahtumiin ja nautin heidän seurastaan.

Hain ja pääsin tutoriksi: itse sisälläni tiesin haluavani tuohon hommaan, mutta en olisi uskaltanut hakea ellei tiedossani olisi ollut että varsinkin miespuolisista hakijoista oli pieni pula. Olen nyt iloinen, että pääsin, ja samalla koko ajan helvetin neuroottinen ja ylivalpas omasta asemastani: koen ehkä välittäväni tästä yhteisöstä jo liikaa, ja ajatus siitä, että yhteisö sinällään ei tuntisi minua kuuluvaksi siihen, hangaroundiksi, tuntuu jollain tasolla liian todelliselta mahdollisuudelta. Vaikea arvioida, miten asia todellisuudessa on: he ovat huomanneet tämän hermostuneisuuteni ja epävarmuuteni, mutta eivät ilmeisesti välitä. Ja välittämättä jättäminen on samalla sekä helvetin hyvä että epävarmuutta lisäävä asia...

On omituista miten sitä huomaa päivä päivältä tietävänsä vähemmän ja vähemmän, ihan perusasioita. Ihan sitä miten pysyy hengissä.