Hiroki Kikuta / Secret of Mana - Phantom... And... A Rose

Auktoriteettiongelmia. Kun tulevat johdettavat kertomaan että milloin treenataan. No sikäli mukavaa, että säästyy siltäkin päänvaivalta ja voi vierittää sen aina jonkun muun niskaan.

On minulla auktoriteettiongelmia ollut muutenkin, mutta niiden historiasta kerron sinulle, blogini, joskus toisten. (Partiointia.) Tämä johti kuitenkin siihen että pohdimme humanistiystäväni (joka hytisi ilman lämmintä villakangastakkiaan) kanssa auktoriteettiani. Esitin että olen hyvin ruotsalainen johtaja, eli lähinnä ohjaan alaisteni tekemisiä. Tästä tulee ongelma silloin kun tarvitsisi saada porukkaan hieman kuria.

Ystäväni esitti että minussa on tiettyä nallekarhumaisuutta. Joka siis ei tuo mun käskyihin sellaista uskottavaa voimaa. Ymmärrän tämän. Ja ehkä minut onkin tarkoitettu siksi oppositioksi.

Mutta sitten tuli mieleen aikaisemmat hyvin syvälliset keskustelut toisaalta. Minua esitettiin silloinkin nallekarhumaiseksi. Mutta silloin oli kyse naisista. Kemistiystäväni (miksi määrittelen ihmisiä sen perusteella mistä ne on kiinnostuneita? tähän vastaan jossain toisessa postauksessa, blogini) esitti että tämä nallekarhumaisuus on ehkä eräs valttini kokoni puolesta. Minua voisi kuvitella rutistavansa ja uppoutuvansa syliini. Toisaalta, naiset tuntuvat jostain syystä kaipaavan lihaskimppua. Jolla ei ole sielua.

Phantom and a Rose kielikuvana (en ole aivan varma sen alkuperäisestä tarkasta kontekstista) kuulostaa jotenkin ... minulta. Olen ensialkuun aika väritön ja näkymätön juuri sen takia että olen kookas, mutta toisaalta minusta saattaa hieman välittyä lämpöä. Tai ainakin toivoisin niin. Ja onhan haamullakin menneisyys, todennäköisesti pitkäkin ja syvä.

Probleema: olen hieno ja tutustumisen arvoinen tyyppi, mutta sitä ei voi ulkonäöstä aina suoraan lukea vaan minuun pitäisi ensin tutustua. Blogini, ratkaisen dilemman luonnollisesti heittämällä syvälliset puheet syrjään ja lataamalla Nintendopelimusaa.