Leevi And The Leavings - Pohjoiskarjalaan (Scandmix)

Blogini, sinä ja minä olemme jotain. Meidät on huomattu. BlogiSanomat mainitsee irrallisuuden tunteeni tästä kansasta ja pistää sen orastavan humanismini piikkiin. Mainittakoon, että ryyppäämistä osaavat kyllä humanistiystävänikin mutta ei siitä sen enempää.

Enteellisesti sinuun, blogini, päästiin Maalaisen blogista. En ole tehnyt sitä ehkä tarpeeksi selväksi sinulle, että olen ennen lukio-opiskelujani kärsinyt maaseudusta. Tämä Kunta jossa asuin (ja perheeni asuu edelleen) luulee olevansa Helsingin esikaupunki, mutta helsinkiläiset pistää sen suurin piirtein Rovaniemi-Kemi-akselille (Oikeasti Lahtikin (ei Arto) sijaitsee kauempana).

En viihtynyt siellä. Ihmiset olivat vaan niin yksinkertaisia ja tyhmiä. Paitsi ne jotka luulivat olevansa jotain. He olivat vaan yksinkertaisesti hulluja. Mielenkiintoiset henkilöt voi laskea yhden käden sormilla. Joista muutama on jo verisesti leikattu pois. Ja Kunnanisät vaan käärivät rahat omiin taskuihinsa.

Minulla on ollut monia ideoita, miten kostan Kunnalle. Voisin tehdä vihaisia yleisönosastokirjoituksia jotka kertovat totuuden Kunnan työntekijöistä. Voisin tuhopolttaa Kunnantalon. Voisin rakentaa sen täyteen betonielementtäjä (jota Kunnanisät tekevät kyllä vapaaehtoisestikin). Mutta suuren suunnitelman kypsyessä keskityn humanistikontaktien luomiseen ja Kunnan haukkumiseen sinulle, blogini.

Tämä ei kuitenkaan vastaa oikeaa periferiaa, esim. Pohjoiskarjalaa. Siellä on oikeasti tyhjää tilaa ja ystävällisiä ihmisiä. Tietääkseni. Siellä olisi tilaa kasvattaa lapsia ja viljaa rauhallisen punaisen pirtin suojissa, elovenatukkaisen mutta tehokkaan emännän rinnalla. Niinpä niin.

En minä (Humanistinuorukainen) oikeasti sellaista elämää halua. Tyydyn vaan haaveilemaan ja lauleskelemaan, että lähden tyttöni kanssa Pohjoiskarjalaan käännyttämään ihmisiä Arto Lahden kannattajiksi.