Soul Coughing - Unmarked Helicopters
On niin paljon asioita joita minä en ole vielä tehnyt.
Minä en ensinnäkään ole tutustunut kunnolla Soul Coughing - nimiseen bändiin. Yhdistelee wikipedian mukaan jazzia ja hiphoppia indierockkiinsa. Tai siis yhdisteli, 90-luvun ajan. Minulla on vaan tämä yksi hikinen kappale, joka sekin älyttömän hmm sielukas. Se on X-Filesin tribuuttialbumilta, Songs in the key of X. Pitää hankkia niiltä musiikkia heti kun on aikaa taas pyöriä levykaupoissa.
En myöskään ole vieläkään koukuttunut kunnolla X-Filesiin. Tiedän, elän väärällä vuosikymmenellä. Kesällä ehdin katsomaan ensimmäisen tuotantokauden jaksoista puolet, mutta syksyn aikana harvakseltaan. Onneksi subtv korjasi lähetysaikaa inhimillisemmäksi.
En myöskään ole listinyt pikkuveljeäni. Sitä vanhempaa siis. Nytkin se roikkuu tuossa vieressä ja yrittää saada pomotettua minua. Ei onnistu, vaikka se mun pikkusisarille häneltä onnistuukin. Minun täytyy analysoida sitä tilannetta joskus tarkemmin. Kuitenkin, katsoin toissapäivänä Lars von Trierin Dogvillen, ja opin siitä viimeistään sen, mitä Dr Phil tarkoittaa sanomalla, että me opetamme toisille miten meitä kohdellaan (eli siis pikkuveljeni kouluttaminen on vielä hieman kesken). Niin ja senkin että jos haluat kohdella toista huonosti niin kannattaa tarkkailla että toisella ei ole mitään mahdollisuutta kostaa.
En myöskään voisi sanoa että elämässäni olisi joku jota rakastan. Mutta tuntuu myös inhottavalta ajatella, että sellainen täytyisi hankkia. Että sillä ei olisi niin väliä, että kuka se on, kunhan vaan olisi joku. Alan pelkäämään että asia oikeasti on niin. No, tässä on uusi vuosi.
En ole myöskään tehnyt joululoman aikana mitään hyödyllistä. Enkä ole oppinut nauttimaan joutenolosta perheeni seurassa, näiden kaikkien vuosien jälkeenkään.
Minä en ensinnäkään ole tutustunut kunnolla Soul Coughing - nimiseen bändiin. Yhdistelee wikipedian mukaan jazzia ja hiphoppia indierockkiinsa. Tai siis yhdisteli, 90-luvun ajan. Minulla on vaan tämä yksi hikinen kappale, joka sekin älyttömän hmm sielukas. Se on X-Filesin tribuuttialbumilta, Songs in the key of X. Pitää hankkia niiltä musiikkia heti kun on aikaa taas pyöriä levykaupoissa.
En myöskään ole vieläkään koukuttunut kunnolla X-Filesiin. Tiedän, elän väärällä vuosikymmenellä. Kesällä ehdin katsomaan ensimmäisen tuotantokauden jaksoista puolet, mutta syksyn aikana harvakseltaan. Onneksi subtv korjasi lähetysaikaa inhimillisemmäksi.
En myöskään ole listinyt pikkuveljeäni. Sitä vanhempaa siis. Nytkin se roikkuu tuossa vieressä ja yrittää saada pomotettua minua. Ei onnistu, vaikka se mun pikkusisarille häneltä onnistuukin. Minun täytyy analysoida sitä tilannetta joskus tarkemmin. Kuitenkin, katsoin toissapäivänä Lars von Trierin Dogvillen, ja opin siitä viimeistään sen, mitä Dr Phil tarkoittaa sanomalla, että me opetamme toisille miten meitä kohdellaan (eli siis pikkuveljeni kouluttaminen on vielä hieman kesken). Niin ja senkin että jos haluat kohdella toista huonosti niin kannattaa tarkkailla että toisella ei ole mitään mahdollisuutta kostaa.
En myöskään voisi sanoa että elämässäni olisi joku jota rakastan. Mutta tuntuu myös inhottavalta ajatella, että sellainen täytyisi hankkia. Että sillä ei olisi niin väliä, että kuka se on, kunhan vaan olisi joku. Alan pelkäämään että asia oikeasti on niin. No, tässä on uusi vuosi.
En ole myöskään tehnyt joululoman aikana mitään hyödyllistä. Enkä ole oppinut nauttimaan joutenolosta perheeni seurassa, näiden kaikkien vuosien jälkeenkään.
posted by Cane at
19:54
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home