CMX - Ei yksikään

Kyllä tämä tästä. Se on mukavaa vaan välillä saada muistutus siitä, ettei muita ihmisiä voi tulkitakaan niin helposti.

Lattari vaihtui aika äkisti nyt CMX:n. Joka sikäli älyttömän hyvä bändi. Sopivasti rankkuutta, mutta myös sanomaa. Ja laulajaa kuunnellessa tuntuu että minullakin olisi mahdollisuuksia tehdä uskottavaa singer-songwriter-musiikkia.

"kuka ihmisten kuningas
on tunteidensa valtias
kuka viisauden rakastaja
rakkautensa ruhtinas"

Niin totta, niin totta.

Tosin minä melkein olen tunteideni valtias. Jos lasketaan se etten jaksa enää edes loukkaantua tai surra tällaisia pikkuasioita (ja tämä ei todellakaan ollut mikään iso juttu, vaikka potentiaalia sellaiseksi minun puolestani olisi ollutkin). En jaksa. Jaksan vaan nauraa sille, miten elämä muuttuu aina vaan kierommaksi. Absurdimmaksi. Niinkuin olen sanonut, absurdius on maailman perusominaisuus. Se miten se lisääntyy kuin entropia vaan hivenen yllättää minut.

Ellei tilanne sitten ole niin että se absurdius on totaalista, minä tulen siitä vain hetki hetkeltä tietoisemmaksi.

Sitten kun musiikki tulee kertosäkeeseen tulee millisekunnin katkos ja kolme terävää kitaran kielen värähdystä. Lähikuva sormesta jonka käsissä plektra viuhtoo edestakaisin. Minä olen täysillä mukana.

Ymmärsin tämän kappaleen vasta nähtyäni sen musiikkivideon. A. W. Yrjänä (tai hänen roolihenkilönsä) yrittää ensin luopua tunteistaan. Mutta ne eivät jätä häntä rauhaan, vaan hänen on pakko alkaa saksimaan lehdistä kirjaimia uhkauskirjeeseen. Sille tielle hän myös videon loputtua jää.

Minä en halua sortua sellaiseen. Ei siinä ole mitään järkeä; siinä vaan jumahtaa paikalleen, vaikka toinen haluaisi eteenpäin, jos nyt oli olemassa mitään tilannetta jossa sekin olisi ollut. Pitää vaan siirtyä eteenpäin ja toivoa että koskettaisi seuraavaa syvemmältä, ja tulisi itsekin kosketetuksi.