Polyrytmi etc.

perjantaina, maaliskuuta 31, 2006

Type O Negative - Angry Inch

Blogijono tuli ja meni. Hyvä niin. Onnistuin peukaloimaan koodin näköjään ihan vituralleen, mutta onneksi Jaclandin M omiessaan paranteli sen parempaan kuntoon.

Historian koekin tuli ja meni. Oli jees. Onnistuin kiertämään kokonaan suomen itsenäisyyttä edeltävää aikaa koskeneet kysymykset, ja sittenkin sai painottaa aika paljon ulkopolitiikkaan. Kaksi konseptia, koskaan en ole kokeisiin niin pitkiä vastauksia kirjoittanut.

Huomenna metsään, leikkimään. Koko viikonlopuksi. (Voisihan sitä kokeisiinkin lukea.) Sitä se partiointi teettää.

Type O Negativen Angry Inch ei käsittääkseni liity kuitenkaan näihin asioihin mitenkään. Päivällä oli väsynyt, mässäilevä ja depressiivinen olo, mutta sitten kaivoin vain tämän biisin esiin ja heti minusta tuli tehokas ja aikaansaava Super-Cane, joka siivosi jopa kämppänsä lattian! Uskomatonta, eikö olekin.

Hevibasistiystäväni tutustutti minut tähän biisiin joskus puolisen vuotta sitten. Englannin tunnilla oli ollut juuri puhetta sukupuolenvaihdosleikkauksista. Tämä biisi osoittaa, etteivät tapahtumat mene aina niin ruusuisesti, vaan saattaa käydä huonomminkin. Saattaa saada käteensä mustanpekan eli vain yhden tuuman verran raakaa lihaa eikä ollenkaan genitaaleja.

Meillä on ollut puhetta biisin vetämisestä koko koulun kuullen. Suunnitelmat kaatuneet toistaiseksi lähinnä siihen, että kitarat pitäisi virittää e-vireeseen...

(Tietenkin minä laulaisin. Onhan teema minulle hyvin rakas ja lähei