Me First and the Gimme Gimmes - Hotel California

Useimmiten cover-versiot ovat aivan käsittämättömiä. Maailmanluokan yhtye rahastaa sillä että soittaa hieman muunnellun klassikkobiisin ilman mitään ideaa tai omaa näkemystä. Vedetään vaan jotain menevää rokkia.

Aloittelevilla yhtyeillä tilanne saattaa olla vähän erilainen. Jos yhtyeeltä ei löydy nimeksikään lauluntekotaitoa, saattaa olla perusteltua käyttää hyvin laadittua cover-settiä. Erityisesti sanoitukset tuppaavat olemaan parempia tässä tapauksessa.

Oma lukunsa ovat sitten yhtyeet jotka ovat alusta lähtien omistaneet työnsä tehdäkseen mielenkiintoisia poimintoja kuulemastaan musiikista ja jalostaakseen nämä omassa lihamyllyssään jollekin korkeammalle musiikilliselle tasolle, jossa kappale ei ole enää vaan yksi kappale vaan siinä on useamman muusikon ja yhtyeen näkemys täydellisessä synteesissä.

Sain eräältä kaveriltani Kunnassa noin puoli vuotta sitten kasan erilaisia Eaglesin Hotel Californiasta tehtyjä versioita. Suurin osa niistä on akustisia kitaratilutuksia joissa ei ole sielua eikä henkeä nimeksikään. Bob Marleyn reggaefiiliksien lisäksi ainoastaan Me First and The Gimme Gimmesin versiointi kestää useampaa kuuntelua.

Versio menee näin: [SPOILER WARNING] (kyllä musiikkikin voi yllättää) Kertosäkeet, joista ensimmäinen tulee heti alussa, soitetaan noin 200 temmolla instrumentaalina niin, että torvisektio hoitaa melodian. Tyylikkästi luisutaan säkeistöjen 50 tempoon ja kunnon pössyttelymeininkiin, jossa kuulemme sanatkin jostain kaukaa. AAAAAAhhh. Tämä on sitä ideaa.

Wikipedian mukaan tämä Me First and the Gimme Gimmes on tylsistyneiden amerikkalaismuusikoiden sivuprojekti (mukana mm. Foo Fightersin kitaristi Chris Stiflett), jossa pidetään hauskaa pääbändeistä erossa, tehden mm. 60-70-luvun klassikkorockbiiseistä punkcovereita (HC ei ole kyllä punk). Ei huono idea. Ja hyvää jälkeä vaikuttaa syntyvän. Keep up doing good work, boys!