Bodies Without Organs - Conquering America

Ensimmäinen kontaktini Bodies Without Organsiin taisi olla juuri USA:n ainaiseen mollaamisen kyllästymisen jälkeen. Ei oikein fiksu päätös Alexander Bardin juuri silloin mennä ja tunkea yhtyeineen Bettina S.:än (jota katselin, koska luulin sillä tavalla kiinnostuvani ruotsin kielestä) laulamaan ameriikan valloittamisesta. Ei näin, blogini.

Bard oli persoonallisuutena ruudussa mielenkiintoinen, vaikkakin näkyi päältä, että kyseessä on homo. Korjaus nyt: biseksuaali. Mutta poikaystävän kanssa elää kuitenkin. Joten siis, teknisesti ajateltuna...

Lavashow ei kuitenkaan vakuuttanut. Kiiltokuvapoika, ihan ok:n näköinen nainen yksin syntikan takana ja Bard jossain taustalla hytkymässä. Ei saanut oikein mukaan.

Nyt kuitenkin satuin eksymään heidän musiikkinsa pariin uudestaan, ja viimevuotinen Prototype-levy tykittää ihan mukavasti. Sellaista perusjumputusta ja välillä ihan kivoja syntikkamelodioita, ehkä hieman yllätyksetöntä, mutta kuitenkin toimivaa.

Wikipedia määrittelee yhtyeen "puuttuvaksi renkaaksi ABBA:n ja Kraftwerkin välillä." Kraftwerkia on kuultavissa hieman vielä tällä ekalla levyllä. Jos kehitys oliskin mennyt siihen suuntaan.

Mutta ei. Yhtye lyhensi nimensä BWO:ksi (hei, Bodies Without Organs oli tosi kiva nimi!) (niin ja noin yli-iskevä nimi on vaan rahastusta) (ja kuulostaa kaiken lisäksi lähinnä joltain bigband-musiikkia soittavalta harrastelijayhtyeeltä, jonka laulusolisti päättää yrittää matkia Louis Armstrongia mutta päätyy vaan teho-osastolle) niin, siis yhtye julkaisi sitten Halcyon Daysin, joka on harvinaisen yhdentekevää. Ei sen musiikkia voi oikein muuten määritellä. Ehkä yhdentekevää ambienssia luovana joissain yhtätekevissä juhlissa yhtä yhdentekevien ihmisten kanssa yhdentekevien ihmissuhteiden parissa ja yhdentekeviä tunteita mielessään kelatessa menisi, mutta se olisi sangen yhdentekevää.

Bard on sentään filosofian luennoitsijanakin saavuttanut mainetta. Luulisi jonkun niin fiksun jätkän sentään tekevän hieman mielenkiintoisempaa musiikkia. (Äh, tylsä had ominem. Ad hominem. Senat sakasin.)

Ei tässä auta kuin mennä taaksepäin Bardin musiikillisessa menneisyydessä ja yrittää kaivaa jostain Army Of Loversia. Josta en saa käsiin muuta kuin Youtuben huonoresoluutioisia musiikkivideoita. On vaan hieman vaikea bändi näköjään saavutettavaksi, sekä laillisesti että vähemmän sen kirjaimeen luottaen.