Pave Maijanen - Jano

(Meinasin jo kirjoittaa että Jano olisi Pepe Willbergin kappale. No, mestareita molemmat.)

Lihavuuden tunteeni on voimistunut. Vedin tänään taas hyvien lupausteni vastaisesti neljä kappaletta eineslihapiirakoita. Raakoina, suoraan kaupan altaasta.

Jonkin aikaa sitten Nytin feministikolumnisti Anna-Stina Nykänen kirjoitti lihavuuden syistä. Hän mainitsi muun muassa että monet syövät silloin, kun heillä on jano. Olisin tipahtanut tuoliltani, ellen olisi lukenut liitettä seisaaltaan: olen ollut huomaavinani saman asian aikaisemminkin omassa toiminnassani, mutta eihän omiin epämääräisiin aistihavantoihin voi luottaa.

Nyt sitä sitten Nytin tahtiin juodaan vaan vettä. Perustuukohan mineraalivesidieetti, jolla vanhempani joskus olivat, pohjimmiltaan tälle, mutta lisättynä sillä olettamuksella, ettei se juominen tunnu suoraan hanasta juotuna miltään?

Minä en pidä mineraalivedestä. Eräs kesätyönantajani (jota minulla muuten ei ole ens kesäksi, OLEN AVOIN KAIKILLE MAHDOLLISUUKSILLE TEHDÄ TÖITÄ HELSINGISSÄ KESÄ-HEINÄKUUSSA, kiitos) juotti minulle noin 2 litraa mineraalivettä päivässä, kunnes tajusin ottaa oman pulloni mukaan. Sen jälkeen en siihen ole koskenut pitkällä tikulla. Mineraalivesi nimittäin ... kirvelee.

Mutta tämä Helsingin hanavesi joka tulee päijänteeltä. Ajoittain, jopa useimmiten se on maistuvaa, mutta esimerkiksi tänään se vaikuttaa oudon ohuelta ja fluoriselta. Ei tee mieli juoda. Eikä sitäkään sovi unohtaa että se tulee Päijänteestä, jonka äärellä kävin uimassa ja kusemassa neljä vuotta takaperin.

Kotonani Kunnassa taas vetemme tulee syvästä porakaivosta. Ah miten raikasta. Se vesi on hyvää. Suosittelen porakaivon hankkimista. (Tämän mainoksen teille tarjosi porakaivoteollisuus.) (Hmm, ovatkohan porakaivojen valmistajat oikeasti jotenkin liittyneet yhteen? Onko niitä olemassa Suomessa useampia kuin yksi? Onko yhtäkään?)

Hmm. Mutta aina kun emme voi juoda vettä, on meillä nykyään lohtunamme Pepsi Max Cappucino, jonka ovat valistuneemmatkin bloginpitäjät jo löytäneet.