Susan Philipsz - Kaksisuuntainen sointu

Kävin eilen ARS '06-näyttelyssä. En tietenkään vapaaehtoisesti, vaan kahden (2) eri koulujutun takia. Kirjoitin näyttelystä suomeksi ja englanniksi.

Ketä minä huijaan. En mä sitä suomenkielistä ole vieläkään saanut aikaiseksi. Jos saisi viikonlopun aikana niin olisin onnellinen.

Mutta siis, näyttely. En tiedä. Se ei shokeeraannut, ei saanut minua voimaan pahoin, eikä saanut minua ajattelemaan synkkiä ajatuksia. Moni näyttelyn töistä nauratti (jopa sellaiset jotka saivat jotkut voimaan pahoin, kuten absurdit lumilasipallot) ja vielä useampi sai minut tuntemaan hyvää oloa ja yhteenkuuluvuutta maailman kanssa. Jotkut olivat teknisesti taitavia, mukava osa meni vaan kertakaikkisesti yli.

Näyttelyn parasta antia oli ehdottomasti ruotsalaisen Lars Nilssonin teos "In Orgia", jossa näemme kauniissa ja seesteisessä ympäristössä kohtauksia jokapäiväisestä elämästä: kirjan lukua, jalkapallonpeluuta, ryhmäseksiä, riitelyä, tupakanpolttoa. Ehkä tärkein yhteiskunnallinen pointti oli tuon ryhmäseksin täydellinen sulautuminen muuhun teokseen: sitä ei nähnyt aivan heti. Kyseessä on muuten videotallenne. Intoani latisti hieman vierailu taiteilijan nettisivuilla, joilla oleva kuva ei. oikein. vakuuta.

Näyttelyn epäonnistuneimmat työt saivat minua tajuamaan yhden asian. Liika asioiden monimutkaistaminen ja tekeminen epäselväks ei palvele ketään. Siksi päätin vaihtaa nimimerkkini iskevämmäksi. Cane voi viitata toisaalta johonkin lihaskimppuun, toisaalta se voi olla myös väännös Coneesta, joka voi juontaa Koneeseen, joka on hissiyhtiö, jonka omistaa Herlinien suku, jonka vesa Niklas perusti Teos-kustantamon, joka julkaissee Eino Santasen uusimman runoteoksen piakkoin. Minä tosin arvostelen sitä jo kovaa kyytiä.

Ai niin. Philipzin teos soi kuulemma vain viiden minuutin välein näyttelytiloissa. Ei soinnut minun ollessani lähettyvillä, enkä nähnyt kenenkään jäävän odottamaan. Taidetta jota ei voi tulla seuraamaan, vaan siihen pitää törmätä.

Olen ajatellut viedä asian pitemmälle ja tehdä joskus jonkin taideteoksen jolla ei ole yleisöä. Josta ei tiedä kukaan muu kuin minä, taiteilija. Todellista taiteen rajojen rikkomista.

(Ei, blogini, se taideteos et ole sinä. Toivottavasti.)