Seminaarinmäen Mieslaulajat - Aurinkoinen
Taas tuli kiekattua ylimääräinen lenkki kotiintulomatkalla, että voisi jutella yhdentekevistä asioista kemistiystäväni kanssa. Ei siinä mitään, mukava tyyppi.
Itsetuntoani vaan murensi lievästi se, että tuskin ystäväni ehtii poistua bussista rautatieasemalla, kun häneltä tulee suhteellisen viehättävä tyttö kysymään, josko ystäväni haluaisi lähteä kyseisenä iltana taidetta katsastamaan. Ei ole aikaa, ystäväni toteaa, ja ei ensimmäistä kertaa. (Ei ylimielisyyttään, onhan se ymmärrettävää ettei kaikki tai useimmatkaan naiset iske.)
Minulla ei jostain syystä ole samanlaista ongelmaa. En suoraan sanoen muista yhtään tyttöä joka olisi lähtenyt minua vapaaehtoisesti pyytämään treffeille. Hieman ovat tutustuneet virallisimmissa ympyröissä, mutta se. Siitä. Johtuu ulosannistani. Kai. (Eli ei kehitystä sitten tammikuun.)
16 Blocks on näköjään tulossa elokuvateattereihin. Katsastin sen taannoisella englannin-matkallani. Ehkä se englanninkielen harjoituksena meni: muutamia nokkelia juonenkäänteitä, mutta aika hätäistä kuvausta ja juonenkuljetusta, ja henkilöt on suht tönkköjä. Paremman puutteessa ehkä menettelee.
Elokuvateatterin pimeyteen saavuin kuitenkin ajoissa, ehkä puoli tuntia etuajassa, ja ehdin tarkkailla ympärilläni istuvia. Lähi-itäläinen perhe edessäni yritti selvästi hyvinkin "pitää hauskaa". Eivät vakuuttaneet ainakaan minua. Mutta vasemmalla puolelleni istumaan tullut pariskunta selvästikin viihtyi. Ei elokuvan ansiosta, vaan toistensa seuran vuoksi.
Naispuolinen oli ihan mukavannäköinen, normaali blondi, lievästi ehostettu mutta kuitenkin tyylikäs, ja vaikutti luonteeltaan rauhalliselta. Mies taas oli ... nallekarhumainen, printti-t- ja reilu ruutukaulus-paita, jalassa hieman löysät farkut, ja partaa ei oltu ihan äsken ajeltu. Ehkä minä kymmenen vuoden päästä.
Vaikka mies selvästi kömpelösti välillä liikku ja ehkä puhuikin, ei naisen nauru laantunut. Korkeintaan laantui pelkäksi hymyksi miehen käydessä hakemassa lisäevästä. Nainen näytti miettivän itsekseen, miten onnellinen hän oli. Hän viihtyi tilanteessa, joka ehkä hieman hämmensi häntä, mutta nautinto ja tunnelman ihanuus tarttui.
Piristi kummasti.
Itsetuntoani vaan murensi lievästi se, että tuskin ystäväni ehtii poistua bussista rautatieasemalla, kun häneltä tulee suhteellisen viehättävä tyttö kysymään, josko ystäväni haluaisi lähteä kyseisenä iltana taidetta katsastamaan. Ei ole aikaa, ystäväni toteaa, ja ei ensimmäistä kertaa. (Ei ylimielisyyttään, onhan se ymmärrettävää ettei kaikki tai useimmatkaan naiset iske.)
Minulla ei jostain syystä ole samanlaista ongelmaa. En suoraan sanoen muista yhtään tyttöä joka olisi lähtenyt minua vapaaehtoisesti pyytämään treffeille. Hieman ovat tutustuneet virallisimmissa ympyröissä, mutta se. Siitä. Johtuu ulosannistani. Kai. (Eli ei kehitystä sitten tammikuun.)
16 Blocks on näköjään tulossa elokuvateattereihin. Katsastin sen taannoisella englannin-matkallani. Ehkä se englanninkielen harjoituksena meni: muutamia nokkelia juonenkäänteitä, mutta aika hätäistä kuvausta ja juonenkuljetusta, ja henkilöt on suht tönkköjä. Paremman puutteessa ehkä menettelee.
Elokuvateatterin pimeyteen saavuin kuitenkin ajoissa, ehkä puoli tuntia etuajassa, ja ehdin tarkkailla ympärilläni istuvia. Lähi-itäläinen perhe edessäni yritti selvästi hyvinkin "pitää hauskaa". Eivät vakuuttaneet ainakaan minua. Mutta vasemmalla puolelleni istumaan tullut pariskunta selvästikin viihtyi. Ei elokuvan ansiosta, vaan toistensa seuran vuoksi.
Naispuolinen oli ihan mukavannäköinen, normaali blondi, lievästi ehostettu mutta kuitenkin tyylikäs, ja vaikutti luonteeltaan rauhalliselta. Mies taas oli ... nallekarhumainen, printti-t- ja reilu ruutukaulus-paita, jalassa hieman löysät farkut, ja partaa ei oltu ihan äsken ajeltu. Ehkä minä kymmenen vuoden päästä.
Vaikka mies selvästi kömpelösti välillä liikku ja ehkä puhuikin, ei naisen nauru laantunut. Korkeintaan laantui pelkäksi hymyksi miehen käydessä hakemassa lisäevästä. Nainen näytti miettivän itsekseen, miten onnellinen hän oli. Hän viihtyi tilanteessa, joka ehkä hieman hämmensi häntä, mutta nautinto ja tunnelman ihanuus tarttui.
Piristi kummasti.
Tunnisteet: das Cane an sich, showbusiness, sosiaalismia
0 Comments:
Lähetä kommentti
<< Home