Miles Davis Quintet - My Funny Valentine

Paras Miles Davisilta kuuntelemani trumpettisoolo. Pehmeä ja tunteikas. Tuo mielikuvan pehmeästä ja lämpimästä (ensi)kohtaamisesta jossain eteläisen USA:n pienessä ravintolassa Valentinon päivänä.

Nyt USA:ssa riehuu lumimyrsky jonka takia rakkauden pyhä päivä koittaa sangen ankeana eikä niinkään lämpimänä monelle yhdysvaltalaiselle. Eikä Suomessa toki sen parempi tilanne ole.

Kävin tässä joitain tunteja sitten lenkillä. On jotenkin puhdistavaa tuntea hivenen kylmä viima ja vauhdilla kasvoihin iskeytyvät lumihiutaleet. Pohdin samalla seuraavaa päivää.

Koulussamme harjoitetaan ystävänpäivän kunniaksi koodipukeutumista, jonka avulla voi päätellä ihmisten siviilisäädyn. Minä tunnustan tappioni joillain rintamilla ja pukeudun sinkuksi. En katso voivani perustellusti unohtaa koko pukeutumista. En täten näe muita vaihtoehtoja, sillä en halua kemistiystäväni jossain vaiheessa ajatuksissaan pyörittelemää suoranaista valehtelua harrastaa. Lisäksi joku(nen) henkilö saattaisi siitä hämmentyäkin. En halua hämmentää turhan takia.

Olisihan se kiva pystyä julistamaan koko maailmalle että hei, minulla on nainen, minä saan rakkautta ainakin yhdeltä henkilöltä tässä maailmassa. Mutta se on toisaalta niin turhaa. Eihän rakkauta tarvitse aina saada seurustelukumppanilta. Kavereiden välistä, arkipäiväisempääkin rakkautta on olemassa.

Onneksi päivän ohjelmaan kuuluu myös vapaamuotoista mutta runsasmääräistä halaamista. Ei ainoastaan vastakkaisen sukupuolen edustajien, ja itse asiassa nautinkin yleensä tällaisissa tilanteissa sellaisten henkilöiden halaamisesta joihin en tunne mitään seksuaalista tai ylevämpääkään vetoa, sillä se on jotenkin niin rehellistä.

Koska pääsin edellisessä postauksessani haastamisen makuun, haastankin nyt sinut, blogini, ja sitä myöten muutkin jotka tämän tekstin näkevät, halaamaan tuttuja ja vähän tuntemattomiakin ihmisiä. Että ystävänpäivästä olisi hyötyä muillekin kuin porvareille.