Herra Ylppö ja Ihmiset - Lista Hämähäkkimiehen vihollisista

Silloin 2005 piti käydä kirjastossa lainaamassa cd-levyjä tai torrentilla ladata mp3:sia. Nyt sitä avaa vain spotifyn ja et ole itse huomannut tehneesi mitään, ja kohta kaiuttimista soi jotain uutta.

Tänä päivänä pitää olla iskevä. Sekunnin sadasosassa olen päättänyt laittaa Herra Ylppöä soimaan. Ihan kuin muutama sekunti aiemmin, kun olen avannut, tuntuu, entisen minäni, blogin, ja huomannut kykeneväni edelleen muokkaamaan sitä. Maj Karman Sodankylä toki jäi mieleen soimaan, mutta muuten Ylppö ei ole ollut oma juttu, vaikka olis voinut olla. Kovin moni muukin olisi voinut olla, kovin monesta muusta niistä olisi voinut kirjoittaa aiemminkin, ehkä niistä kirjoittaisi myöhemmin. Joskus tämä blogi ehkä tavoitti jonkun, ehkä ei enää? Miten blogien metaviestintä tänä päivänä tapahtuu? En tiedä, en välitä tietää.

Tietenkin tämä on tärkein päiväkirjana, vaikka julkisena sellaisena. Lähinnä minulla on avain, jolla tämän avainblogin avaa.

Mutta olen ylpön kanssa samaa mieltä. Tiedän, että en tiedä mitään. Ymmärrän sen, että haluaa tavata jonkun, ja sitten haluaakin olla yksin. Ei kukaan muukaan tiedä, niin.

Mutta juuri nyt enenevissä määrin tuntuu, että usein haluan oikeasti enemmän tavata ihmisiä. Mutta pelkään. Välttelen, sillä en usko tulevani kohdatuksi. Tuo usko on horjunut, hyvä niin.

Ja tosiaan, haluan muuttaa maalle, keskelle kaupunkia. Melkein pääsin maaseudulle. Mutta nyt minulla on asuntolaina ja vakituinen työ jos ei keskellä kaupunkia niin kaupungissa kuitenkin.

Tämä blogi on salaisuus, jonka edelleenkin harva tietää. Siksi kyllä myös, että unohdin sen.

Jos tähän joskus vielä kirjoitan, niin en editoi. Samalla tavalla kun en enää editoi sitä tekstiä, mikä tulee suusta. Välillä astuu harhaan, lipeää polulta, mutta jos lipeää, niin se ei ollut se polku, jota olin valitsemassa. On tärkeää, ettei editoi tekstiä, joka tulee suusta tai sielusta. Toisten tunteita ei voi hallita, mutta omia tunteita voi kunnioitta.

Viisi vuotta vai viisi päivä seuraavaan postaukseen?

 - Eilen näin taas ihmisiä. Ihmiset pitivät puheita ja puhuivat tapahtumista joskus kauan sitten. Niinkuin tämä blogikin puhui. Ajankohtaisesti, mutta nyt se huutaa sieltä kaukaisuudesta. Eilisestä. Eilinen on frendi ja prisma. Prisman parkkihalli taas on constant.

J. Karjalainen - Mennyt Mies

nakukorttipakka,
josta puuttuu herttaässä

Kaija K. - Tinakenkätyttö

Elimme rauhassa. Sitten tuli muutos.

Ensin muutos oli suuri järkytys. Kukaan ei kertonut meille, että näin kävisi. Että muuttuisimme, tai meille tulisi tarvetta muuttua.

Onneksi ihmiset ovat yritteliäitä. Pian meille löytyi henkilöitä auttamaan muutoksessa, maksua vastaan toki. Saimme apua sekä käytännön asioihin että identiteettimme ja eksistenssimme suhteen.

Kohta meillä oli kilta, ammattikunta. Kasa ihmisiä, jotka olivat erikoistuneet auttamaan meitä muutoksessa. Pian he eivät olleet enää ulkopuolisia yrittäjiä, vaan rekrytoituivat osaksi meitä, meidän yhteisöämme.

Sen jälkeen elämämme on ollut yhtä muutosta. Emme voi saavuttaa pysyvyyttä, sillä se tarkoittaisi ettei meidän muutoksenhallitsijoillamme olisi enää tekemistä, mitään millä oikeuttaa oma elantonsa. Ja jos näin käykin, jos saavutamme jotain pysyvää, kohta muutoksenhallitsijat ensijärkytyksestä toivuttuaan päättivät sopeutua työnkuvaansa tulleeseen muutokseen siirtämällä muutospaineen taas meille. Piti uudistua, karsia, virtaviivaistaa, monipuolistaa, keskittyä ydinosaamiseen, saneerata, laajentua juuri nyt kun rauta on kuuma, selvitä näistä vaikeista ajoista.

Heistä tuli liian voimakkaita. Heillä oli suhteita. Jos me emme halunneetkaan muuttua, he kyllä löysivät jonkun joka pakottaisi meidät reagoimaan. Emme voineet enää päästä heistä eroon, sillä erittäin merkitsevällä tavalla me olemme kaikki osa heitä. Me kaikki etsimme mahdollisuuksia hyötyä pienistä liikahduksista, iskeä oma hakkumme niihin mahdollisuuksiin jotka näytttäisivät avautuvan. Teemme näin riippumatta toimenkuvastamme. Olemme kaikki itsellemme vastuussa siitä, että vielä jonain päivänä etenemme johonkin.

Kerran haaveilimme pysyvästä rauhasta. Sitten siitä, että muutos jättäisi meidät rauhaan. Nyt toivomme, että muutos pysyy rajoissaan, eikä vie meiltä niitä pieniä pysyväisyyden saarekkeita, mitkä meille neuvotteluissa jäivät.

Weird Al Yankovic - Another One Rides the Bus

Bussimatkat ovat eroottisia.

Tänään istun matkalla yliopistolle bussissa. Vastapäätä heti on reilu kolmekymppinen tummaverikkö, laiha, jalat haarallaan minua kohti. Tämä riittäisi saamaan penikseni kovaksi, mutta vielä kiehtovampi yksilö on hieman kauempana, käytävän toisella puolella. Kauppistyttö, kovin nuori kauppistyttö, ajattelen. Otsatukka, mutta hiukset muuten taakse sidottuina. Kun hän nousee ylös poistuakseen bussista, näen että hänellä on hieman persettä, ei niin paljon että kääntäisi katseita sillä pelkästään, mutta se on jotenkin söpöä, jotain jota tyttö ei itse oikein huomaa vaikka sen kaikelle maailmalle näyttää. Hänen askeleensa on näistä asioista huoleton mutta silti maailmasta raskas, ja minulla olisi niin paljon annettavaa hänelle.

Omalle pysäkilleni vie vielä aikaa, mutta seisokki on päällä vielä kun nousen seisomaan. Bussissa yritän vielä tyynnytellä itseäni, mutta kun en saa tyttöä mielestäni noustuanikaan ulos, uskottelen itselleni ettei seisokkini nyt niin näy ja mitä sitten jos hieman näkyisikin. Kävelen yliopistolle, törmään onneksi vain yhteen puolituttuun naiseen ohimennen ja suunnistan lähimpään suht rauhalliseen vessaan. Penistäni ei tarvitse suostutella, sen kuin ajattelen tyttöä ja vemputan kättäni. Orgasmi antaa hieman odottaa itseään, mutta se on saavuttuaan syvä ja pitkä.

Yo-Yo Ma, Stuart Duncan et al. - Goat Rodeo

Te ette ole kuulleet mitä te olette kuulleet te ette ole nähneet mitä te ootte nähneet. Te ootte vaan tuijottaneet äitinne tissiä ja muiden tissejä, te ootte vaan kuulleet mitä kuulla halusitte.

Te olette nähneet kaiken muttette ole nähneet niiden taakse. Olette nähneet varjojen leikin parkkiluolan seinällä, olette nähneet liekin jossa spuge lämmittelee talviöisin.

Te puhutte mitä puhutte, te luulette että teitä kuunnellaan. Te yritätte kuunnella, te teette parhaanne, te tulette huomaamaan että muut eivät ole kuulleet sitä mitä te olette kuulleet.

Te tulette ja menette, te jäätte vain vähäksi aika. Te jotka jäätte vähäksikin aikaa, te todella olette jääneet jälkeen. En tiedä, oliko se huono vai hyvä päätös.

Te huudatte. Te toivotte että teitä kuunnellaan. Te ette tiedä kuitenkaan.