Polyrytmi etc.

perjantaina, syyskuuta 05, 2008

Sweden: Heaven and Hell Soundtrack - Ma Nana Na

Minusta on tullut kusipää.

Tänään asiakas tulee ihan nätisti ilmoittamaan, että on valmis sovittuun tapaamiseen. Minä totean, että se ei ole minun vaan ylemmän henkilön kanssa, ja hän tulee sitten kuin tulee.

Voi että nolottaa nyt. Pitäisi pyytää anteeksi. Vaikka mä tarkoitin sen tietenkin ironisesti, että valitettavasti me emme voi nyt auttaa sen enempää, mutta kiva kun olette ajoissa. Ja se tuli ulos niin vähättelevänä, ylimielisenä ja ei todellakaan palvelualttiina. Voi vittujen takatalvi.

Välillä tuntuu siltä että vois tehdä oikeesti jotain sosiaalisten suhteiden eteen. Ihmiset alkavat vältellä muuten. Ei pitäisi luottaa siihen että ne tulee aina kun tarvitsee, ja että ne itse ottaa yhteyttä. Yksi muutti helsinkiin, lähetti osoitteen ja sano että saa tulla käymään. Muutama käy töissä tervehtimässä, mutta pitäis nähdä muutenkin. Yhdelle tein oharit, kun ois pitänyt sen statistikaverina esiintyä jossain dokumentaarisessa ohjelmassa. Lähetin viestin aamulla, että oon flunssassa tai jossain. Muistaakseni pistin useamman pikkuvaivan yhdellä kertaa: laskin että se on ymmärrettävämpää, tai siis vähemmän todennäköistä, että kukaan valehtelisi että on useampi sairaus, koska se on periaatteessa ihan turhaa, mut ihan mahdollista. No, lopulta sille oli muutama muukin kai tehnyt oharit,ja pahemmin.

Miksi en osaa ottaa yhteyttä ihmisiin?

Odotan oikeastaan mielenkinnolla ensi vuotta ja yliopiston sosiaalisia piirejä. Kyllä, ne varmasti väsyttää mut, mutta onpahan ainakin oikeita ihmisiä ja joku sosiaalinen viitekehys.

Maailma on mennyt paskemmaksi pitkin harppauksin. Minä en jaksa enää välittää.

Keksin muutaman hauskan sanankäänteen kirjaan. Sitä koossa joku 60 A4sta. Näillä näkymin tulee yhteensä jotain 200 yläpuolella.

Eikö minulla ole mitään muuta sanottavaa? Pitäisikö minulla olla?

Tunnisteet: