Mike Oldfield - Quiksilver

Sekoitin unirytmini, taas. Sikäli ihan mukavaa kun voi katsella hopeamitalijuhlia. Ja huomenna tai siis tänään on vaan kahdeksan tunnin koulupäivä.

En malta odottaa, mutta silti odotellessani tutustukaamme, blogini, Mike Oldfieldin ihanaisen rauhoittavan eteerisen musiikin siivittämänä kahteen musiikkitemaatttiseen uutuusblogiin.

Genre on Saaran pitämä ja saaramusiikin genrestä kertova blogi, jossa kirjoittaja nostaa aina sekalaisen tekstin lomassa päivän kappaleen esille. Musiikista se on puhunut paljon tiukemmin kuin sinä, blogini, joka harhailet välillä provosoimassa urheilukansaa, välillä minun pääni tyhjimmässä keskiössä. Genren teksti on ollut suht asiallista ja mukavia musiikillisia huomioita tekevää, mutta itse musiikkivalinnat ovat olleet aikas valtavirtaa. Ehkä se on vaan alkukankeutta, mutta bloggaajalla tuntuu olevan jotain sanottavaa.

Miksaajan blogia taas ylläpitää (yllätys yllätys) Miksaaja. Hän lupailee kertoa kaikesta mikä miksaajan arkipäivään liittyy. Ja toistaiseksi sitä haircuttia onkin nimenomaan tullut. Olisi kyllä välillä kiva tietää, mitä kaikilla niillä hienoilla termeillä tarkoitetaan, mutta eiköhän sekin avaudu pikkuhiljaa. Miksaaja miksailee selvästi muuta(kin) kuin musiikkia, mutta muistaa usein pistää merkintänsä loppuun, että mikä musiikki kulloistakin olotilaa siivittää.

Miksaajalta kuulemme myös viisauden tähän loppuun:

"Sanotaanko että vitutuksen määrä on aina vakio, mutta pitääkö sen jakautua aina niin epätasaisesti?

J. S. Bach - Invention nr 1

Koko talviloma mennyt, yllätys yllätys, tv:tä tuijottaen ja satunnaisesti mässäten.

Vaikka ruumiini on talviunessa, sydämeni on hereillä ja suree Kiira Korven puolesta.

Torstaina oli hivenen ongelmaa valita kahden surkean televisio-ohjelman väliltä.

YLE 2: Hyvin vähävaatteiset naiset hyppelevät kirkkaasti valaistulla jäällä hyvin arvokkaan kuuloisen naisen selostaessa tapahtumia ja arvovaltaiset tuomarit antavat pisteitä.

MTV 3: Erittäin vähävaatteiset naiset harrastavat seksiä hämärässä varastohallissa hyvin huolestuneen kuuloisen miehen selostaessa pornon vaaroja ja arvovaltaiset asiantuntijat tuomitsevat koko touhun.

Äh, puhutaan suoraan asioista. Molemmilla kanavilla oli tarjolla muka vähäpukeisia naisia. (Niinkuin niitä ei muuten löytäisi).

Ja miksi siis olen surullinen. Puhun nyt nimenomaan Kiiran ikätoverina. Ei voi kieltää, etteikö kyseessä olisi hyvin viehättävä nainen. Pelottavaa on erityisesti, miten avosylin media on ottanut hänet vastaan (vaikka sijoittui loppupeleissä suht odotetusti kuudenneksitoista poseeraa hän HS:n kisaliitteen kannessa) ja kuinka mielihyvin hän on laskenut median sisään. Hesarissa kehuttiin nimenomaan sitä, kuinka hän ei ota itseään turhan vakavasti ja vastailee ystävällisesti kysymyksiin.

Onko jollekin jäänyt siis epäselväksi että K. Korpi on mediassa esillä nimenomaan ulkonäkönsä takia? Ja että hänen on lajinsa vuoksi pukeuduttava sangen niukasti urheilusuoritusta tehdessään?

Keski-ikäisen lihavahkon miespuolisen penkkiurheilijan silmissä eivät kaksois- ja kolmoisaxelit merkkaa mitään. Hänestä tuntuu vaan kiihottavalta ajatella, että kyseessä on suomalainen 17-vuotias tyttö. Niinkuin se antaisi hänelle jotenkin paremmat mahdollisuudet Kiiran iskemiseen. Voi vittu.

Näen vähintään yhtä hyvännäköisiä tyttöjä kuin Kiira ja siis samanikäisiä melkein joka päivä koulussa, mutta ei se minultakaan onnistu näiden tyttöjen iskeminen. En ymmärrä tämän itsehuijauksen alkuperää.

Mutta surullisinta on ajatella Kiiran itsensä suhtautumista. Hän nimittäin on

a)naiivi tyttö, joka ottaa iloissaan saamansa huomion vastaan eikä ymmärrä yhtään mitään siitä miksi hänestä ollaan kiinnostuneita

b)hän ymmärtää hyvinkin että miksi hänestä ollaan kiinnostuneita, käyttää mediaa ja omaa ulkonäköään hyväkseen ja käärii sponssisopimukset taskuihinsa.

Mediakäyttäytymisensä perusteella veikkaan jälkimmäistä. Ei voi kuin itkeä, miten julmia naiset ja media osaakaan olla puolustuskyvyttömille miehille.

Se porno sentään on rehellisesti laskelmoitua fantasiaa, jonka kaikki ymmärtää. Vähän niinkuin Bachin Inventiot. Niistä kuulee heti että ne on puhtaan matemaattista useamman äänen tiluttamista yhteen, verrattuna esim. Rameaun menuetteihin, jotka yrittävät kätkeä sen matemaattisuuden koreaan ulkokuoreen ja tanssimaisuuteen.

The Beatles - All You Need Is Love

(Kun nyt kerta testien makuun päästiin. Testin löysin haircutin toivottavasti lahjomattomalta muttei suinkaan lahjattomalta mestarilta, Turistilta. Beatlesia kuuntelen heidän suosioonsa nähden sen verran vähän, että jouduin googlettamaan, että kenen biisi nyt olikaan kyseessä. Ihan menevä sikäli.)


You need love.
You are a pretty normal, well-rounded person that just craves that fairy tale love where you will be swept off your feet and live happily ever after. Chances are that you fantasize or dream about it so much that you either see all the guys/girls as unromantic or you tell yourself that anyone could be your soulmate. You long to have someone by your side and you want to give back on the romance part too, not just give.


What Do You Need in Your Life? [dark pics]
brought to you by Quizilla

Hienoa että se on nyt sitten virallista. Näköjään 25% kyselyn tehneistä saivat saman tuloksen. Vaikkei minulta sikäli btw lähimmäisenrakkautta puutukaan, romantiikka ei olisi pahitteeksi.

Kesä 2004. Partiolaisten suurleiri Tarus. Väsättiin leiriä kasaan kaatosateessa katoksia ja vastaavia tehden, ja mieleen jäi hymyilevä ja minusta jollain tasolla kiinnostuneelta alkuleiristä vaikuttanut tyttö, niin söpö oranssissa sadetakki/anorakissaan. En osannut kunnolla tuoda ilmi omaa kiinnostustani. Pyörinyt ja harmittanut päässä siitä lähtien.

Tajusin toissapäivänä, että minulla on hänen kännykkänumeronsa ja s-posti-osoitteensa, ja että hän asuu todennäköisesti alle 5 km päässä Helsingin kämpästäni.

Aqua - Barbie Girl

Xpoosin innoittamana eksyin Demin nettisivuille ja tein sieltä löytyvän Oletko "hyvä jätkä"-testin. (Ai että demin nettisivut olisi suunniteltu tytöille?)

"Sait yhteensä 13 pistettä

Sinä keikut kahden vaiheilla. Toisaalta tykkäät käkätellä poikien jutuille, toisaalta haluat, että he pitävät sinua murusena. Et ole oikein päättänyt mistä itse pidät ja mikä vaikute tulee ulkopuolelta. Paikkasi on tosin aika hyvä, sillä ei tarvitsekaan aina olla samanmielinen. Koeta kuitenkin päättää mikä itse olet, anna muiden rauhassa pohtia mitä he sinusta ajattelevat."

Aika. Viisauden. Sanoja. Olen todellakin itse toisaalta äijä (tykkään metsässä liikkumisesta ja nytkin on päällä ruutuflanellipaita (osallistuinpa näinkin siihen mitä sinulla on päällä juuri nyt-meemiin vaikkei haastettukaan)) mutta toisaalta taas minussa elää pieni pinkki tyttö (ihastumisen kohteet näkyvät hyvin vaaleanpunaisena, Titanic ja Rakkautta ennen auringonlaskua ovat hyviä elokuvia ja olen kiinnostunut kulttuurista hyvin pitkälle). Mutta ehkä suurin ongelma onkin se, miten ulkomaailmalle saisi viestittyä molemmat puolet itsestäni heti kättelyssä.

Omituista miten sitä löytää elämänviisautta sieltä mistä sitä ei todellakaan etsi.

Onkohan muuten Safri Duo ollut mukana tekemässä Aquan komppeja? Niin kompleksisilta ja siksi tarttuvilta nämä rummut tässä biisissä kuulostavat. Ja molemmat bändit on tanskalaisia.

Lapinlahden Linnut - Katselen urheilua

Ehkä siivekkäiden biisin monotonisuus tiivistääkin sen, kuinka mielenkiintoisena toimintana näen urheilun seuraamisen.

Mutta onhan jokaisen itseäänkunnioittavan blogin eli sinunkin, blogini, kerrottava _jotain_ Torinon talviolympialaisista. Ja ilokseni voinkin kertoa että tänään, ompelukoneen ollessa epäkunnossa (lääkitsen vanhojen tanssien mahdollisesti aiheuttavaa tyhjyydentunnetta ennaltaehkäisevästi ommellen farkkutakkia, siitä lisää myöhemmin), eksyin kakkoselle.

Siis tv-kanavalle, senkin pervo.

Sieltä tuli curlingia. Vastakkain olivat käsittääkseni hallitseva olympiavoittaja Englanti ja ei-niin-pro Japani. Naisista oli kyse. Ison Brittanian joukkue oli tylsän ja uhkaavan näköinen, ja se tuntui ottavan pelin kylmän taktisesti. Johtuiko pelkästään kielestä, mutta japanin naikkoset vaikuttivat innostuneilta ja positiivisilta kuin peipposet kevätaamuna lumien alkaessa viimein sulaa. Ja he altavastaaja-asemasta huolimatta voittivat, ja vaikkeivät kuitenkaan pääse jatkoon niin he riemuitsivat voitostaan sydämiensä kyllyydestä.

Olen kuitenkin hyvin pettynyt Torinon virallisiin kisasivuihin, jotka tarjoavat vain välttämättömän informaation japanilaisista eikä minkäänlaisia linkkejä muualle. Kuvatkaan eivät anna heille tv-lähetyksen perusteella oikeutta, eikä nopea googletuskaan auttanut tiedonjanossani.

Siksi esitänkin nyt ETSINTÄKUULUTUKSEN, joissa pyydän kaikkia jotka sinua, blogini, lukevat, esittämään hyperlinkkinsä tai muut keinonsa päästä japanin joukkueen jäsenten, erityisesti Mari Motohashin jäljille.

(Tiedän olevani, ei tarvitse edes sanoa.)

Amer. Trad. - Salty Dog Rag

En ole sinua, blogini, ehtinyt tämän viikon aikana päivittää sen takia koska pääsin stressaamaan vanhojen tansseista.

Se oli huumaavaa. Kaikki ihmiset, joiden kanssa muutenkin viettää aikaa joka päivä kahdeksasta neljään, näkyivät aivan uudessa valossa, frakit ja miksilienaistenpukujavoisikaankutsua päällä. Kaikki, tai no ainakin suurin osa olivat kauniita ja komeita.

Joitain väsytti jo tanssien ollessa torstai-iltana puolessavälissä mutta minä jatkoin perjantai-iltapäivään vain kolmen tunnin yöunilla välissä.

Unohdin jopa jossain välissä jos siellä olikin joitain ihmisiä mukana, jotka olisivat särkeneet sydämeni. En ole ihan varma, sillä jos oli, niin olen unohtanut.

Paras tanssi, melkein musiikillisestikin mutta tanssiessakin hauska, oli ehdottomasti amerikkalainen lato (?) tanssi Salty Dog Rag. Siinä potkitaan ilmaa ja hoiperrellaan omituisesti, vaikuttaa pahalta mutta oikeasti suht yksinkertainen.

Pukujahan sinne tultiin katselemaan. Varsinkin nuoremmat tytöt, joilla on kaikki hauskuus edessä. Olen kyllä itse kateellinen tytöille, sillä poikana ei ole hirveästi säätämisen mahdollisuutta puvussa. Itse vuokrasin smokin, johon sain hyvin hillittymuttacool-kuosisen, mustan/sähkönsinisen rusetin ja vatsavyön. Se oltiin varattu jo kauan ennen sinun syntymistäsi, blogini.

Ei edes iskenyt sellainen fiilis jälkeenpäin, että nyt se on sitten ohi. Kaikki meni loistavasti putkeen, nyt saa vähän vedettyä henkeä ja kohta pääsee takaisiin kouluun purkamaan tuntoja hyvin menneistä vanhoiluista.

Kyllä elämä on ihanaa.

Miles Davis Quintet - My Funny Valentine

Paras Miles Davisilta kuuntelemani trumpettisoolo. Pehmeä ja tunteikas. Tuo mielikuvan pehmeästä ja lämpimästä (ensi)kohtaamisesta jossain eteläisen USA:n pienessä ravintolassa Valentinon päivänä.

Nyt USA:ssa riehuu lumimyrsky jonka takia rakkauden pyhä päivä koittaa sangen ankeana eikä niinkään lämpimänä monelle yhdysvaltalaiselle. Eikä Suomessa toki sen parempi tilanne ole.

Kävin tässä joitain tunteja sitten lenkillä. On jotenkin puhdistavaa tuntea hivenen kylmä viima ja vauhdilla kasvoihin iskeytyvät lumihiutaleet. Pohdin samalla seuraavaa päivää.

Koulussamme harjoitetaan ystävänpäivän kunniaksi koodipukeutumista, jonka avulla voi päätellä ihmisten siviilisäädyn. Minä tunnustan tappioni joillain rintamilla ja pukeudun sinkuksi. En katso voivani perustellusti unohtaa koko pukeutumista. En täten näe muita vaihtoehtoja, sillä en halua kemistiystäväni jossain vaiheessa ajatuksissaan pyörittelemää suoranaista valehtelua harrastaa. Lisäksi joku(nen) henkilö saattaisi siitä hämmentyäkin. En halua hämmentää turhan takia.

Olisihan se kiva pystyä julistamaan koko maailmalle että hei, minulla on nainen, minä saan rakkautta ainakin yhdeltä henkilöltä tässä maailmassa. Mutta se on toisaalta niin turhaa. Eihän rakkauta tarvitse aina saada seurustelukumppanilta. Kavereiden välistä, arkipäiväisempääkin rakkautta on olemassa.

Onneksi päivän ohjelmaan kuuluu myös vapaamuotoista mutta runsasmääräistä halaamista. Ei ainoastaan vastakkaisen sukupuolen edustajien, ja itse asiassa nautinkin yleensä tällaisissa tilanteissa sellaisten henkilöiden halaamisesta joihin en tunne mitään seksuaalista tai ylevämpääkään vetoa, sillä se on jotenkin niin rehellistä.

Koska pääsin edellisessä postauksessani haastamisen makuun, haastankin nyt sinut, blogini, ja sitä myöten muutkin jotka tämän tekstin näkevät, halaamaan tuttuja ja vähän tuntemattomiakin ihmisiä. Että ystävänpäivästä olisi hyötyä muillekin kuin porvareille.

Nightwish - Nemo

Meidät on, blogini, haastettu meemiin!!! Jee!

(Pitää nyt ottaa edellisen postauksen jälkeen hieman rennompi asenne.)

(Musiikki jatkuu yhtä valtavirtana: Nemo lupaa paljon ja sekoileekin jotain nimenvalinnasta, sointujen progressio on mielenkiintoista mutta parin kuuntelun jälkeen ei enää säväytä. Kuin itsehoilattuna. Ja se ei ole kaunista.)

Mutta täytyisi siis luetella kymmenen hyvää blogin nimeä. Jotka kiihottavat mielikuvitusta tai muuten vaan herättävät. Jotain. Sisälläni.

Yritetään.

Jyrki J. J. Kasvi nyt ei ole vain blogin vaan ihmisen nimi. Tuo nimi on syntynyt brändiksi: se luo kuvan asiantuntevuudesta mutta samalla ajan hermolla olemisesta. Olen haaveillut tuollaisesta nimestä itselleni siitä asti kuin räkänokkaisena pikkupoikana luin Pelit-lehteä Kunnan kirjastoauton lattialla.

Rajatapauksia nyt on hieman kliseinen nimi blogille, mutta yhdistettynä taas Helsingin sanomien brändiin se luo hienon kuvan: kerrankin tällainen valtakunnallinen dem... kansan syvien rivien lehti luo edes marginaalissaan katsauksen marginaaliin. Ja nimi pitää.

Sellisti on aika yksinkertainen sanaleikki, jota ei tajua, jos ei ole kuullut hänen blogistaan Karu Selli. Sekään ei tosin tainut olla originaali kielikuva. Siinä minä kuitenkin istuin, ajattelemassa erästä kauniimman sukupuolen edustajaa ja sain todeta, ettei minun tarvitse ottaa sellistejä niin vakavasti kuin sydän särkyneenä olin joskus ottanut. (Nyt meni aikajatkumo hyvin hienovaraisesti pirstaleiksi.)

Perässähiihtäjä herätti heti ajatuksia ja naurua vaikkei se itse asiassa mitään merkitsekään. Tai no, luo mielikuvan ehkä perinteisyydestä mutta toisaalta nöyryydestä. Ja tätä linjaa pidettiin pressanvaalien ajan. Toivon että perässä hiihdetään myös eduskuntavaalien alla.

(Tässä vaiheessa aloin tarkastelemaan blogilistaa entistä kiinnostuneemmin ja aloin etsimään blogeja joista en ennen tiennyt mitään.)

PERUSTELE! esittää asiallisen ja selkeän vaatimuksen. Luo kuvan sekä mielipiteistä että asian ottamisesta vakavasti.

Vääräuskoinen on provokatiivinen ja samalla ehkä hieman katkera osoitus islamin asemasta länsimaissa. Blogilta voisi odottaa kuitenkin järkeviä mielipiteitä mutta toisaalta osaa varautua siihen että blogin kirjoittaja tulee eri kulttuurista. En tosin henkilökohtaisesti tätä kristillisyyttäkään koe oikein omaksi kulttuurikseni.

Siskonmakkaraveritulppa sai veden herahtamaan kielelleni. Pyydän tästä anteeksi.

Absinttihetkiä Arabianrannassa on mukavan rytminen kokonaisuus, joka luo heti hieman taiteellisen vaikutelman. Arabianrannastahan löytyy taideteollinen korkeakoulu ja popjazz-konservatorio...

Helvetin Lieskat saattavat tulla ja pistää tämän pakanan kuriin. Sitähän emme toki toivo. En tiedä omaperäisyydestä, mutta yhtä ytimekkään mahtipontista nimeä on vaikea keksiä.

Klasari on termi jota on syytä levittää. Tarkoittaa siis klassisen musiikkiin harrastunutta. Ja heitä välttäkäämme.

Käyn nyt sitten tässä yön pikkutunteina onnittelemassa ja haastamassa ne, joiden blogit ovat vielä elossa. Koska minun tarvitsee olla vasta vajaan kahdeksan tunnin kuluttua koulussa. (Puhumassa saksaa.)

Zen Café - Tahdon halvan naisen

Aloin kuuntelemaan itämaista virvoitusjuomantarjoajaa viime toukokuun alussa. Kyllästyin siihen ennen kyseisen kuun kahdettakymmenettä päivää. Tosin kyllä jotkut biisit menevät äärimmäisissä mielentiloissa.

Mutta tällainenkin, tekoärsyttäminen, tekoepäpoliittisestikorrekti biisi. Ei siis. Ei tällainen voi toimia. Paitsi että se on saanut ilahduttavasti naiset käyttämään "Halpa Nainen" -t-paitoja. Tosin ne naiset nyt yleensä näyttääkin halvoilta.

Asiaan. Jyrki J. J. Kasvi, jonka ainoa synti eduskunnassa on istua viheriöivässä rivistössä, julkaisi eilen blogissaan tilityksen siitä, miten hänen on vaikea saada s-postiinsa yhteydenottoja seksityöläisiltä.

Ehm. Otetaan alusta.

Jyrki J. J. Kasvi on siis eduskunnassa vastustanut valmisteilla olevaa seksin oston kriminalisointiin tähtäävää lakiesitystä. Ja hän on saanut sen johdosta kannustavaa palautetta niiltä, jotka elantonsa hakevat tuon Jumalan rakkauden ylimmäksi sakramentiksi tarkoittaman luomakunnan kauneimman ja samalla lähimpänä seitsemästä taivasta olevan toiminnon avulla.

Poliitikko joutuu asettelemaan sanansa tarkoin, mutta minulla ei ole mitään menetettävää (mitä nyt arvostus konservatiivisten lukijoideni silmissä. En voi tosin sanoa edes että molempien...) Voin siis täten tuoda julki kantani.

Seksin ostaminen ja myyminen on laillistettava täysin. Valtion on kuitenkin kontrolloitava tarkoin seksin myymisen lupia, ja myytyä seksiä saa harjoittaa vaan valvotuissa ja turvallisissa olosuhteissa. Kondomia on käytettävä. Seksin hintaan on lisättävä kova nautintoainevero, jottei sen ostaminen tulisi liian "helpoksi" ja jotta valtion budjetti saataisiin tasapainoon.

Miksikö.

1) Prostituution lieveilmiöt vähenisivät voimakkaasti, kun seksin ostoa ja myyntiä pystyttäisiin kontrolloimaan: sitä tekisivät vaan vapaasta tahdosta oleskelu- ja työluvan suomessa omaavat naiset, joille voitaisiin tarjota asianmukainen työterveydenhuolto (myös psyykeen) ja turvallinen työympäristö sekä vakinainen ja hyväksytty asema yhteiskunnassa.

2) Seksuaalisten paineiden purkaminen olisi helpompaa ja turvallisempaa sekä sallitumpaa. Emme kuvittelisi, että voisimme sen lakaista syrjään, niin että se purkautuu väärällä tavalla. Ihmisellä on melkein aina seksuaalisia tarpeita, kysykää keneltä tahansa psykologilta.

3) On jokaisen oma asia mitä itsellään tekee. Jos yksi haluaa myydä kehoaan ja toinen sitä ostaa, täysissä järjissään molemmat, on ihmisen itsemääräämisoikeuteen puuttumista ja toisen kehon käyttöön ottamista. Ja se on ihmisen perusoikeuksien loukkaamista.

Suurin syy, miksi seksin ostoa ei pitäisi laillistaa, tuntuisi tänä päivänä käymieni keskustelujen pohjalta olevan se, että se rappeuttaa yhteiskunnan. Ehkä tässä menee kuitenkin munat ja kanat sekaisin: rappeutuneessa yhteiskunnassa kukaan ei jaksa valvoa tällaisia asioita, vaikka niitä pidetäänkin paheksuttavina. Kun taas sivistynyt yhteiskunta tekee päätöksen että sen kansalaiset saavat toteuttaa itseään vapaasti, se on vaan osoitus sivilisaation kypsyydestä ja parantaa kansalaisten moraalia.

Esittelin ajatukseni eräälle koillishelsinkiläiselle konservatiiville. Vastaus: "No sinä nyt oletkin tommoinen ateisti."

Saan tyydytyksen tarpeisiini käydä polttamassa kirkko siitä että Daredevil-elokuvassa ammattitappaja kohtaa loppunsa pohjimmiltaan sen takia että saa käteensä stigmat yhdestä luodista, ja se on hänelle aivan oikein.

(Miksiköhän en ole tuossa elokuvassa pääpahista näytelleeltä Michael Clarke Dunkanilta nähnyt yhtä vakuuttavaa roolisuoritusta kuin hän teki The Green Milessa? Se osoitti että yksinkertaisella ja isolla miehelläkin on tunteet! Halleluja!)

Mariska - A.N.T.E.E.X.I

Blogisanomat kehottaa ihmisiä (lasketaan nyt tällä kertaa mutkin sellaiseksi, jookos, blogi?) pyytämään anteeksi. Siispä pyydetään.

Anteeksi niiltä joita rakastan ja joita en (vielä) rakasta.
Anteeksi niille joille olen maksanut laskuni myöhässä.
Anteeksi siitä että tulen aina etuajassa kaikkiin mahdollisiin kokouksiin.
Anteeksi siitä että niistin tänään klo 15.34 hieman liian äänekkäästi, että psykologian kurssini joutui herämään päivänokosiltaan.
Anteeksi sille muurahaiselle jonka päälle tallasin viime lauantaina (se ei kuollut vaan jäi puolimurskana paikalleen kitumaan).
Anteeksi etten ole päivittänyt sinua, blogini, melkein viikkoon.
Anteeksi siitä etten ole tehnyt vielä mitään muslimien hyväksi.
Anteeksi etten puolusta kristinuskoa.
Anteeksi että luin eilen Eino Santasen uusimman runoteoksen.
Anteeksi että olen olemassa.
Anteeksi etten ole vieläkään tappanut itseäni.
Anteeksi...

Got the idea?

Jos a)joku olisi aikoinaan haastanut minut siihen luettele-viisi-outoa-tapaasi-meemiin b)haaste olisi tapahtunut pari vuotta takaperin niin siinä tapauksessa olisin voinut kertoa kaikille siitä, miten minä tuolloin vielä pyytelin anteeksi kaikesta. Joka ikisestä asiasta mistä sain negatiivista (edes vähän) kommenttia tai katsetta pyysin anteeksi. Ja välillä ihan urheilunkin vuoksi.

Isäni huusi sitten viimein: "etkö sä saatana voi lopettaa tuota ainaista anteeks-pyyntelyä?" Pääsin omituisesta tavastani.

Kannattaa anteeksipyytäessä muistaa, ettei sitä sanaa kannata haaskata turhaan. Kaikkia pikkuasioita ei tarvitse pyytää anteeksi. Anteeksipyynnön ei tule olla helppo asia vaan sitä pitää kypsytellä piinallisen pitkään mielessä jotta se lopulta voisi ihmiselle tai mille tahansa muulle joka on tullut loukatuksi merkitä jotain.

Pyydä, blogini, ihmeessä anteeksi. Mutta älä turhaan.

Leevi and the Leavings - Unelmia ja toimistohommia

Kuudelta ylös
vituttaa eikä äiti halimassa, sen täytyy nukkua
äkkiä pakkaseen

elämä päivä päivältä
harmaammaksi muuttuu
kaikki kunnossa
mut intohimo puuttuu

nainen
brunetti tai blondi
läski tai luuranko
kunhan söpö ja lämmin
ei voimakas eikä arka
jota lohduttaa
jota kannustaa

vittu mä oikeesti ole näin epätoivoinen
ei se auta kuin jatkaa paperityötä

pitäisi löytää jäkestä 5 kilometriä retkeilymaastoa

Ludwig van Beethoven - Sonata for cello and fortepiano, op. 64, Es-major

(Maanantai-tiistaipäivä)

(Miksiköhän minä otsikoin sinua, blogini, hanakasti klassisella musiikilla nykyään?)

(Miksi ihmeessä mä kirjoitin tuon sonaatin englanniksi enkä suomeksi tai edes saksaksi?)

(Kuinka kauan multa voi kestää päästä asiaan?)

Koeviikkoni alkoi, hiphei. Sisältää kaksi koetta, joiden välillä on noin kahdeksan päivää.

Tästä riemastuneena tutkailin Isaac Albénizin saatavuutta helsingin kirjastoissa ja totesin sen suhteellisen hyväksi. Päätin hetken mielijohteesta lähteä pyöräilemään itäkeskuksen kirjastoon (pyöräni piti kummaa ääntä, pitäis varmaan öljytä) jota ennen tosin pohjustin laihdutustani käymällä vetäisemässä jauheliha-katkarapu-pizzan, vaikkei ollut edes nälkä.

Sitten kirjastoon. Lainasin. Joku vajaa kymmenen levyä. Klassista.

Er.

Siinäpä se reissu pääsääntöisesti olikin. (Tai no oli siinä vielä takaisinpaluureissu pyörällä joka oli täyttä tuskaa mutta olkoon.)

Tiistaina kävin sitten lähikirjastossani hakemassa sivistystä. Sieltä tarttui mukaan pitkäaikaisen suosikkini Iain Banksin teos Canal Dreams joka kertoo sellististä globaalipolitiikan pyörteissä sekä Mari Mörön uutuuskirjan Miten puhua naiselle ... jota ... no ... suosittelen.

Hmm. Tulipas sieluton postaus. Miten sitä vois vielä elävöittää otsikon puitteissa?

Todetaan että sellistit ... ovat julmia.

Ah, täydellistä.

Jope Ruonansuu - Nyt lähtee läskit

(Tiistai-ilta - Keskiviikko)

Kunnassa taas. Koeviikko, jonka keskellä kaksi vapaapäivää. Kulutan ajan lihomalla tasaisesti täällänäin.

Pikkuveljeni kuuntelee liikaa jope ruonansuuta, minä en kestä enää. Ja sitten se luulee olevansa joku uskottava klasari. Argh.

Asiaan: olen merkinnyt bloggeriin jo jossain joulukuussa että minun pitäisi kommentoida erästä maratonaiheista blogia. Koskaan ei ole parempi aika kuin nyt.

Minä vaan lihon täällä, sillä äitini tuputtaa minulle leipomiaan pullia, suklaapatukoita, jäätelöä ja niin edespäin. Olen yrittänyt rajoittaa herkkujen syöntiä muttei vaan onnistu täälläpäin. Tiistaina kirjastoreissuni jälkeen kävelin alepaan. Kädessäni oli jo puolellahinnalla myytävä sinihomejuustopakkaus, mutta sitten tajusin että ei helvetti, jätin kauppatavarat siihen ja marssin kaupasta ulos ostamatta mitään. Ei ollut nälkä.

On aivan käsittämätöntä etten ymmärrä että mun ei ole pakko syödä silloin kun ei ole nälkä. Ja että syötyä tulee automaattisesti sellainen tunne että on pakko saada lisää, mutta siihen harhaan ei pidä vajota. Sitä vaan lihoo ja tulee läskimmäksi eikä kukaan nainen ota vakavasti.

No ei se nyt oikeesti vaikuta naisten suhtautumiseen. (Eihän?)

Minä laihduin viime kesänä 10 kiloa. Siitä on tullut melkein puolet jo takaisin.

Sikäli ihailtavaa että joku jaksaa juosta maratonin. Se vaan näyttää blogin perusteella vaativan tiukkaa ja järjestelmällistä harjoittelua, termien avulla jotka tulevat jostain saturnuksen renkaiden vaiheilta. Lasten syntymiä voi kertoilla siinä sivussa, mutta pääosin kaikki väistyköön kuntoilun tieltä.

Tiedän ettei asia ole näin. Haluan vaan sen nähdä sillä tavalla, jotta voisin unohtaa kuntoilun ja todeta että se on vaan elämättömien ihmisten hommaa.

Tänään tosin kolasin lumet tuosta pihalta. Oli aika raskasta duunia, mutta sillä perustelin itselleni vielä yhden pullan syömisen.