Stephen and the Colberts - Charlene (I'm Right Behind You)

Tänään minusta tuntui, että saattaisin sietää ihmiskuntaa.

Miksikö?

Uskaltauduin lähiön julkiselle kuntosalille. Kuten tavallista, mummot katseli kuin penskojensa huumediileriä ja kuten tavallista, hengästyin niin pahasti 15 minuutin jälkeen että meinasi taju lähteä. Kuitenkin, juttelin parin minulle ennestään tuntemattoman ihmisen kanssa, toisen kanssa hieman ennen ja toisen kanssa paljon jälkeen tajunnan lähes menettämisen. Ensimmäinen oli vain jumppausohjeita, mutta toinen, eläkettä lähentelevän miehen kanssa, kun tulin suihkusta:

"Olit siellä rännin alla?" Hänen täytyi toistaa tämä muutaman kerran, sillä tajuntani ei vieläkään ollut kummoinen. Kun sitten kuulin sen, tulkitsin sen ilmeisesti oikein keskustelunavaukseksi. Luonnollisesti minulla ei ollut rännistä sen enempää sanottavaa, mutta jostain syystä halusin kertoa, että ei oikein luonnistu tämä kuntoilu liian pitkän tauon jälkeen. Hän totesi että niin se on hänelläkin, jos kolmesta viikottaisesta kerrasta jää yks väliin niin heti tuntuu. Mutta, kuulemma, toisaalta se sitten nopeasti korjaantuu takaisin, kun alkaa kuntoilemaan.

Mä olen läski.

Mä menin sitten sen jälkeen juomaan metromatkan toiseen päähän Wayne'siin laten ja croissantin hillolla. Vaikka kyseinen paikka on todellinen esterata siinä mitä pitää etukäteen tietää, mitä tilata, mitä pyytää, ja mitä ottimia käyttää, mihin istuutua, tuntui se tänään yllättävän siedettävältä. Yleensä hymähtelisin lankkulattialle ja pienille kasvinnotkoille, mutta tänään tuntui siltä että se kaikki oli itse asiassa huomaavaista ja kaunista, jopa laadukasta. Ne perushipit ja yliopistojuipit eivät ärsyttäneet yhtään niin paljoa. Kuvittelin pitäväni söpön ruskeapään kanssa hieman silmäpeliä. Tällaisessa paikassa kirjan lukeminen tuntuu kerjäämiseltä, että tule, istu pöytääni ja kysy mitä minä luen. Minä tein niin. Siis luin, pöydässä, yksinäni.
(Ja vielä kirjaa, joka oli poimittu kirjaston viihde/romantiikka-hyllystä. Mutta sen kirjoittaja oli Steve Martin, kyllä, juuri se.)

Eric Clapton - I Shot the Sheriff

Ja sitten Eric-poika ottaa kitaran kauniisen käteen ja alkaa tulkitsemaan Bob Marleyta. Ihan. Mielenkiintoista.

Ihan hyvähän tätä siis on kuunnella. Kyllähän, blogini, ericclapton ja reggae ovat molemmat ihan hyvin rauhoittavaa ja elämälle tarkoituksen antavaa ääntelyä, ja jos Clapton, joka on jo kopioinut suurin piirtein kaikki bluesklassikot, päättää vaihteen vuoksi kopioida jamakalaista eksistentiaalista tuskaa, niin tuskin siinä mennään pahasti metsään. (Tunnetta olisi kyllä voinut annostella rennommalla kädellä.)

Mutta biisin mielenkiintoisin osa piileekin tekstissä. Lyhyt kertaus alkuperäisen version tarinasta: paha sheriffi epäilee kertojan tappaneen apulaisensa, ja lopulta kertoja ampuu itsepuolustukseksi itse sheriffin.

Tässä alkuperäisessä versiossa olen aina kuullut vahvan yhteiskuntakriittisen pohjavireen: mustaa kertojaa epäillään rikoksesta, erityisesti rasistisen, KK-klaanin jäsenyyden omaavan ja epäilemättä valkoisen seriffin vaikutuksesta. Teko näyttäytyy lopulta oikeutettuna kapinana vallitsevia olosuhteita kohtaan.

Claptonilla tätä ei kuule. Koko tarina onkin absurdia, Camus'n Sivulliseen vertautuvaa asioiden tapahtumista asioiden perään. Kertoja nyt vaan sattuu joutumaan tilanteeseen, jossa hän syyttömänä joutuu tekemään vastaavan rikoksen kuin mistä häntä syytetään. Shit happens.

Olin ajatellut kirjoittaa asiasta jo aiemmin sinulle, blogini, mutta nyt se tuli uudestaan mieleen Jonathan Coen hienon koululaisromaanin, Konnien Klubin, takia. Kirja sijoittuu 70-luvun englantiin, jolloin voi jo odottaa musiikin olevan aika tärkeä asia henkilöiden elämässä. Ja niinhän sitä tulee Claptonkin heidän puheenaiheekseen, muttei erityisen mairittelevasti: Eric-poika nimittäin menee ja alkaa huudella kännissä rasistisia kommentteja lontoolaisen klubin yleisölle. Henkilöt arvostavat tämän jälkeen Claptonia entistäkin vähemmän, kerta on jo sitä ennen rosvonnut kaiken mustan musiikin itselleen.

No, tiedä häntä. Kohta sitten kuitenkin tulee punk ja sekoittaa kaikki musiikkikuviot ja vallitsevan estetiikan. Enää 20-minuuttiset kitarasoolot eivät olekaan in. Shit happens.

Lue kirja, blogini, äläkä ota sitä Claptonin musiikkia jatkossa ihan näin vakavasti.

Kari Tapio - Olen Suomalainen

Tai tarkalleen ottaen, olen helsinkiläinen.

Sellainen olo tuli nyt näiden reilun kahden vuoden jälkeen. Kävin eilen nimittäin paikallisessa ählämipizzeriassa, ja omistaja osas ensimmäistä kertaa kysyä, että laitetaanko minulle se tavallinen. Tuli heti välitön ja kotoisa olo, vaikka samasta paikasta hankinkin vatsataudin puolta viikkoa ennen englannin yo-kirjoituksia.

Sama fiilis tänään ajotunnilla. Oltiin pyörimässä aika keskeisillä alueilla, josta opettaja totes, että voitais lopettaa kämpälleni. Yritän ensin hänelle selittää, missä kämppäni sijaitsee, mutta eihän siitä mitään tule. Pienen jahkaamisen jälkeen totean, että minähän voin itse asiassa suunnistaa kämpälleni itse. Tuli sellainen olo, että kotikulmillahan tässä ollaan.

Suunnistamista. Pitäis vielä laatia arvostelu tammen julkaisemasta "Eksyksissä"-novelli- ja runoantologiasta. Kirjoittajat suurimmaksi osaksi nuorempia kuin minä. Se näkyy, etenkin ylinaiveissa runoissa. Mutta onneks arvostelu painottuu ehkä enemmän esittelyyn, jolloin voi puhua yksilön omista henk koht kokemuksista joita tarinoihin ja runoihin pitää soveltaa ja sitä rataa. No problemos.

Boyz || Men - End of the Road

Ihanaa, pitkä kirja-aiheinen meemi. Haaste otettu omatoimisesti Juhanilta.

1. Yksi kirja, joka muutti elämääsi:
Iain M. Banks: Pelaaja. Ensimmäinen scifi-kirjani koskaan, sai kiinnostumaan genrestä. Hieno juoni, hieno sanoma, hienoja hahmoja. Banks on muutenkin vaikuttanut syvästi mun omaan tapaani kirjoittaa.

2. Yksi kirja, jonka olet lukenut useammin kuin kerran
Itsestäänselvien vastausten, eli Banksin kirjojen ja Harry Pottereiden (ne on mukavan kevyttä luettavaa) lisäksi sanon Heimo Suden Kentaurin. Muutama vuosi sitten ilmestynyt syvä ja tiivis kirja, täynnä viisautta, mutta kukaan ei löydä sitä. Miksikö? No, sivistyneet ihmiset näkee scifi-mäisen kysymyksenasettelun raakalaismaisena, jolloin he eivät tartu siihen. Kirja toisaalta vakuuttaa takakansiteksteissään yms. ettei ole scifiä vaan nojaa länsimaiseen syvälliseen kirjallisuuteen. Näin kukaan scifin ystävä ei siihen tartu.

Surullista että ihmiset mieltävät scifin roskakirjallisuudeksi. Sitä se ei nimittäin ole, vaan käsittelee usein syviä ja jopa rankkoja teemoja. Toki kioskikirjojakin löytyy, mutta ne on luku erikseen.


3. Yksi kirja, jonka tahtoisit mukaasi autiolle saarelle:
Siel ois aikaa. Hmm. Shakespearen kootut teokset. Niihin pitäis tutustua joskus syvemmälti. Tai sitten Goethen Faust.

4. Yksi kirja, joka teki sinusta hupakon (giddy):
Siis jotain romanttista hömppää? Jeffrey Eugenidesin Virgin Suicides? Ruri Pilgrimin Etäällä koittaa kevät? Stefano Bennin Keplo? Tää on kyllä näiden kaikkien kirjojen halventamista. Hienoja kirjoja kaikki.

5. Yksi kirja, joka sai sinut puhkeamaan kyyneliin.
Niinkuin Juhanikin vastas, useampi ja ei mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Yksi, jonka muistan aikoinaan tuntuneen voimakkaasti, oli Valittujen palojen lyhennelmä romaanista nimeltä Ja Viulut vaikenivat. En muista tekijää. Kertoi unkarinmustalaisten vainoista natsihallinnon aikaan. Hyvin koskettavasti kerrottu tarina. Tai sitten mä olin silloin vaan herkässä iässä.

6. Yksi kirja, jonka toivoisit tulleen kirjoitetuksi:
Mikä tahansa niistä 20 romaani-ideasta, jotka minun päässäni pyörivät.

7. Yksi kirja, josta toivot, ettei sitä olisi koskaan kirjoitettu:
Niitä ei paljon ole, mutta nykyaikana on tullut vastaan tällaisia liian suosittuja kirjoja, jotka on ilmiselvää rahastusta. Tuomas Vimman Toinen on hyvä esimerkki. Kyseisessä kirjassa mediapersoona kertoo mukaomaelämänkerrallisesti pyrkien shokeeraamaan eri tavoista harjoittaa seksiä, ostaa muotivaatteita, syödä ja bilettää, ylipäätänsä miten "parempi väki" mukamas sikailee. Ei mennyt läpi. Juonikin on ihan sieltä itsestään, ja maailmankuva mukakriittinen: ei juorulehdet oikeasti mitään haaskalintuja ole, vaan ne tekee aina yhteistyötä kunkin juorun kohteen kanssa (vai miksi muka kaikki Nykäsen juorut menee aina seiskalle?)

8. Yksi kirja, jota luet paraikaa:
Näitähän riittää.

Äikän suomalaisen kirjallisuuden kurssia, joka alkaa huomenna, varten kesken on Elmer Diktoniuksen Janne Kuutio ja Juhani Ahon Helsinkiin. Oon tässä lukiessani muuten mieltynyt Ahon kerrontatyyliin, sellaista mukavan eleganttia, ehkä hieman kylttyrellia mutta kuitenkin psykologista ja kansallisromanttista. Ihanaa.

Sellainen sattui kirjastosta mukaan kuin Su Tongin Rice. En tiedä yhtään, mistä kertoo, mutta vaikutti jännältä. Ja yritän prepata enkun kirjoituksiin.

Sellaisia satunnaisia kirjastopoimintoja, kuin Pedro Almodovarin Pornotähti ja muita juttuja, Kari Aartomaan Hetero ja Arno Kotron Sanovat sitä rakkaudeksi äänikirjana, Kotron itsensä lukemana. Hmm, en minä sitä kyllä sitten lue.

Sitten tuossa on tuo divarista ostamani Aldous Huxleyn Uusi Uljas Maailma, joka on ehkä scifeistä minun mielestä se kaikkein tärkein klassikko. Toista tai kolmatta kertaa kesken, tosin en nyt pidä turhaa kiirettä sen lukemisella.

Ja on mulla semiaktiivisessa lukemisessa Kunnassa, eli jos en tosiaankaan mitään muuta tekemistä keksi, Risto Rytin päiväkirjat sodan ajalta ja Harry Potska Viitonen (feeniksin kilta).

Niin ja tietenkin professori Svante Nordinin Filosofian historia, erinäisiä koulukirjoja ja autokoulun oppikirja.

Ja kun vielä vähän kaivan niin löytyyhän täältä vielä Heinrich Böllin (armoitettu satiirikko) Biljardia Puoli Kymmeneltä, jota oon yrittänyt jo puolisen vuotta lukea.

9. Yksi kirja, jonka olet aikonut lukea:
Näitäkin on monta. Autiosaari-kysymys, Philip K Dickin On aika sijoiltaan, Orwellin 1984 ja Gibsonin Neurovelho ja muut. Niin ja Klaus Mannia ois kiva lukee joskus.